maanantai 26. toukokuuta 2014

Neliapila, kaninkäpälä ja ne muut onnenkalut hukassa

Olen ollut viimeisen kuukauden melkolailla hiljaa, vaikka välillä olisi tehnyt mieli kirjoittaa, kevät on pitänyt minut hyvin kiireisenä. Suoraan sanottuna minulla on ollut koko toukokuun ajan aivan uskomattoman paska tuuri. Mikään ei vaan yksinkertaisesti ole sujunut! Antakaa minun nyt avautua aiheesta ja toivoa, että alkava kesäkuu on tullessaan vähän vähemmän tapahtumarikas.

Kaikki alkoi noin puolessa välissä toukokuuta, kun sim-korttini hajosi. No voi voi, asialle ei saanut mitään, joten eikun uutta tilamaanaan ja hommaamaan prepaid-liittymä siksi aikaa. Siitä selvittiin, mutta kieltämättä vitutti. Se tunne, kun olin oman kämppäni oven ulkopuolella ilman saldoa, oli ainoastaan epäuskoinen. Onneksi oli edes auto, niin sain haettua vara-avaimet tädiltä.

No paska päivä senkun jatkui; Puhelimesta loppui akku ja laturi makoili kiltisti huoneen lattialla Vetelissä, kun minä ja puhelin olimme Seinäjoella. Ei auttanut muu kuin lähteä kiertämään naapureita siinä toivossa, että jollain on ihmeen kaupalla säästynyt rakas antiikkinen Nokian pikkupäinen laturi. Luojan kiitos oli ja sain puhelimeen virtaa, mutta jekkujekkuuu Karma senkun  jatkoi minun vainoamistani. Enhän minä homeohta voi mitenkään muistaa prepaid-liittymän pin-koodia ulkoa!! Niin urhea pikku-Emilia lähti uuteen taistoon ja KÄVELI yleisen liikenneturvallisuuden vuoksi Ärrälle. Hampaita kiristellen ostin uuden prepaidin ja harpoin kämpille sellaisilla askelilla, että varmasti itse herra Sarvipäinenkin siellä alhaalla kuuli, että minua vitutti.

Viimein minuun sai yhteyttä ja puhelimessa oli virtaa. Melkein jo nauratti äskeinen kiukuttelu. SITTEN KARMA TULEE JA TÖKKÄÄ SUOLAAN DIPATULLA TIKULLA SILMÄÄN!! Minulle oli tullut jo aijemmin kirje rakkaalta Kansaneläkelaitokseltamme, jossa kyseltiin, että missäs sitä nykyisin majaillaan, kun osoite on muuttunut. Minä tyhmä siis vaihdoin käytännön syistä osoitteeni Seinäjoelta Veteliin harjoittelun ajaksi. No kivan kuulonen setä Kelalta soitti ja kertoi, että minulta tullaan perimään toukokuun asumistuki kokonaan ja samalla koko harjoittelun ajalta opintoraha.. Puhelun jälkeen istuin vielä hetken hiljaa asuntoni lattialla, sitten alkoi hillitön itku-nauru-huuto-kohtaus. VITTU.

No eilen sitten olin kai unohtanut tämän kuukauden pahan karman sillä lähdin enempää miettimättä Tampereelle katsomaan kaverille uutta kopukkaa. (okei jonnekki Tampereen lähelle) Edellisenä iltana ja matkalla kerkesi kai olla liian mukavaa, koska ystäväni paska tuuri liittyi seuraamme.. Ensin kuului kummallinen vaimea *poks. Sitten tytöt katsoo toisiaan silmissään silkkaa kauhua, noh ei hätää rengas se ei ollut, mutta sitten auton takaa alkaa kuulumaan nakutusta, vittu. No ollaan kuin ei kuuluisikaan, kaikki nauraa vähän hermostuneesti, ei tässä mitään... EI JUMALAUTA! Kierrokset ei enää nouse!!! Helvetin kyytiä (taisiis tavallaan) pois moottoritieltä!! Siinä Cittarin pihalla käydään mahdolliset vaihtoehdot läpi. Onneksi heppatädit mukaan lukien Alisan ja Julian äitylit ovat jo Tampereella, kyllä se tästä. Eihän se ollut kuin helvetin hieno ja kallis Bemari..

No osa heppatädeistä tulee hakemaan meitä määränpäähän ja Heikki (se Bemari) lähtee autolääkäriin hinausauton kyydissä. Siinä sitten väsyneenä, hikisenä ja vittuntuneena Alisan on helppo ja mukava ottaa tuntumaan uuteen mahdolliseen elämänkumppaniin. Ihan siis hevosesta on puhe, jos jollekkin kieron mielen omaavalle on jäänyt vielä epäselväksi.

Noniin, hevoset kokeiltiin ja silläaikaa heppatädit olivat päättäneet laittaa meidät junaan. Juna kieltämättä kuulosti paremmalta vaihtoehdolta kuin ilmastoimaton minibussi täynnä täti-ihmisiä. (kaikella kunnioituksella!)

Siinä vaiheessa, kun pääsimme rautatieasemalle oli jo niin nälkä, että näköä haittasi. Ottaen huomioon, että kello oli lähemmäs seitsemää ja me olimme syöneet aamupalat siinä kahdentoista aikaan. Koska kyse on meistä, niin eihän siellä tietenkään ollut yksikään ruokapaikka enään auki, joten tytöt tyytyivät nauttimaan kylmät mikropitsat junaa odotellessa.

Juna tuli ajallaan, mutta ettei meillä vain olisi ollut liian onnistunut päivä saapuu konduktöörin kyrpä ja pulitti Julialta toisen mokoman junalipusta, koska tarina asemalla lipun oston yhteydessä kadonneesta opiskelijakortista ei mennyt läpi. Toivottavasti sille varikselle tuli siinä samassa jumalaton migreeni, kun peri ne rahat Julialta. Näin onnistuneeseen matkaanhan kuuluu, että Peräseinäjoen kohdalla junan vauhti hiipuu ja kuulutuksessa ilmoitetaan, että ukkosesta johtuen matka tyssää ainakin vartiksi..

Väsyneenä ja vittuuntuneina pääsimme viimein Kokkolaan ainoastaan puoli tuntia myöhässä.

Parempaa tuuria odotellessa
Airut