Nouseeko minusta aurinko?

En tiedä moniko on miettinyt useammin kuin kerran, Juicen sanoituksia biisissä Musta aurinko nousee, mutta itse olen jumittunut lauseeseen, joka on myös nimennyt biisin. Tässä minun tulkintani, olkaa hyvä!

Musta aurinko nousee -sen voi tulkita useammalla eri tavalla.

Esimerkiksi:

a) Mustan värinen aurinko nousee

b) Minun mielestäni aurinko nousee

c) Minun sisältäni nousee aurinko/minusta tulee aurinko


Itse kallistun omassa tulkinnassani kahteen viimeiseen vaihtoehtoon.

Ensinnäkin, miten mustan värisen auringon nouseminen liittyy biisin äärimmäisen selkeään rauhan ja rakkauden sanomaan? En usko Juicen iskeneen lyriikoihinsa täysin merkityksetöntä lausetta pelkästään siksi, että se kuulostaa hienolta ja dramaattiselta. Toisaalta taas ajattelin itsekin aluksi, että Juice laulaa mustasta auringosta, joka nousee ja yhdistin sen jollain tavalla maailmanloppuun, mutta näin jälkikäteen ajateltuna maailmaloppukaan ei voi liittyä lauluun, jossa lauletaan "Mä uskon aikaan toiseen, ei liput liehu sotaa julistaen". Laulun henkilö ei siis millään tavalla voi puhua samaan aikaan maailmanlopusta ja siinä sivussa todeta uskovansa uuteen aikaan ja hellään aurinkoiseen aamuun.

Vaihtoehto b voi tarkoittaa, että laulun henkilö tuntee auringon nousevan se taas saattaa tarkoittaa toisen, paremman ajan alkua ja auringon nousu symboloi tässä tapauksessa toivoa. "Sinun kanssasi nousen hellimpään aamuun aurinkoiseen"

Toisaalta jos biisin henkilöstä nousee kuvainnollisesti aurinko, se voi tarkoittaa henkistä kasvua tai toisen kautta oman itsensä löytämistä. "Sinun sieluusi kiinni päästä voin, viet meidät tulevaisuuteen" 



Nämä ovat ainoastaan minun tulkintojani, minua kiinnostaisi myös kuulla millaisia tulkintoja muilla on.

Airut

Kasvukipuja

Maagiseen 18-vuoteen on aikaa enää pelottavan vähän, vaikka sitähän onkin odotettu niin kauan kuin jaksaa muistaa. Voisin sanoa sairastavani jonkinlaista ikäkriisiä. Tulin nimittäin myös vasta hetki sitten sisäistäneeksi senkin, että tämän vuoden wanhat olivat minun ikäluokkaa! Oh my... Entä ne kaikki valmistujaiset, joita on keväällä kierrettävänä enemmän kuin laki sallii? (vuotta vanhempien ystävien valmistujaiset siis)

Tästäkö se lähtee? Seuraavaksi on odotettavissa häitä, kihlajaisia ja ristijäisiä! Entä jos itse en kerkeäkkään aikuistua samaa vauhtia kuin muut? No okei, ylireagoin. Täytän vasta 18-vuotta ja ihminen on kuuleman mukaan henkisesti aikuinen vasta noin 30-vuotiaana. Silti kauhistuttaa!

Toisaalta, mitä tarkoittaa henkisesti aikuinen? Sitäkö, että on se punainen tupa ja perunamaa? Hoitaa itse kaikki käynnit ja puhelut erilaisiin virastoihin? Ei ole enää taloudellisesti riippuvainen vanhemmistaan? Perhe ja koirakin löytyy? Kun on lupa kirjoittaa Facebookkiin perhe-elämän ihanuudesta ja avautua vauvapalstoilla kestovaipoista ja itsetehdyistä vauvanruoista? Ynnä muut stereotypiat...

Jos henkisesti aikuinen ihminen ei tarkoitakkaan toimintamalleja tai mitään materialista, vaan nimenoman henkistä_aikuisuutta, voin rehellisesti sanoa, etten ole eläissäni tavannut yhtään aikuista ihmistä. Joko lähipiirini on harvinaisen taantunutta tai henkinen aikuisuus on taas vain yksi tapa pelotella ikääntymisellä meitä herkkämielisiä.

Joitakin "aikuistumisen" oireita minullakin kuitenkin on. Olen alkanut todella miettiä, mitä haluan kauppiksen jälkeen. Vuoden päästä minun todella pitäisi tietää meinaanko jatkaa kouluja vai jäädä suoraan työelämään. Kuinka joku voi vaatia alle parikymppiseltä tällaisia koko elämään vaikuttavia päätöksiä? Kadunko tulevaisuudessa valintojani?

Lähiaikoina minulla on myös ollut harvinaisen levottomat jalat. En jaksa pysyä paikoillani kovin pitkiä aikoija, tuntuu kuin joku sitoisi minut, jos jämähdän yhteen paikkaan liian pitkäksi aikaa. Taas on tullut kamala kiire kokea mahdollisimman paljon asioita suunnilleen yhtä aikaa. Tässä talven aikana koheltaessa onkin sitten tehty kaikkea äärityperää. Lupaan parantaa tapani.

Ehkä tämä tästä helpottaa, kun pääsee nauttimaan keväästä!

Ps. Kirjoittamiseni on hieman harventunut enkä voi väittää sen johtuvan mistään muusta kuin inspiraation puutteesta. Pakosta kirjoittamalla, kun en voi saada aikaan mitään mielenkiintoista, niin olen mielummin hiljaa.

Airut

Valittaminen on niin yksinkertaisen helppoa

Armas serkkuni kysyi minulta tässä taannoin, että enkö voi kirjoittaa blogissani ikinä mistään positiivisesta. Minun oli pakko pysähtyä ajattelemaan tätä kysymystä ja huomasin, että minä todellakin valitan täällä erikoisen paljon. Aina joku asia on huonosti tai tehdään väärin. Oikaistakseni mahdollisia väärinkäsityksiä, minun on kai kerrottava, että elämäni ei ole yhtään sen kurjempaa kuin teidänkään.

Minä kai vain vihaan niin monia asioita ja ärsyynnyn suunnattoman helposti. Tämä on kai minun tapani ottaa kantaa ja nostaa esille niitä asioita, joissa minun mielestäni joku mättää. 

Sitäpaitsi valittaminen on hauskaa! Suorastaan helppo tapa kirjoittaa nasevaa tekstiä, sillä minulta löytyy suunnattoman paljon valituksen aiheita.  En edes tiedä, millon minusta tuli tällainen vihaaja. Voin purkaa tänne kaikki maailman epäkohdat ja niin minun ei tarvitse muutoin valittaa valitan silti. 

Minun oli vain pakko selventää, jos joku muukin on joskus miettinyt, että kylläpä tuo valittaa. (olenkohan maininnut valittamisen tarpeeksi monta kertaa?)

Airut

Pasa ja Atpo oikean asian äärellä

Viime viikolla päädyin kummallisten sattumien kautta kirjakauppa Infoon. Yleensä välttelen kirjakauppoja tietoisesti -liikaa houkutuksia. Ei sillä, että olisin ikinä ostanut itselleni muita kuin koulukirjoja, mutta silti. En ota turhia riskejä. Asiaan. Kirjakaupassa oli kyltti, joka osoitti kellariin ja siinä luki jotai tyyliin "kirjoja 2-15 €" tai jotain muuta yhtä houkuttavaa, joten tottakai lähdin kellariin siinä toivossa, että löytäisin kummipojalle jonkun mielestäni kasvattavan ja lukemisen arvoisen kirjan. 

No lastenkirjat olivat luokattonta sekundaa, eikä mitään todellisia klassikoita näkynyt, joten mielenkiintoni hiipui hyvin nopeaa. Ajattelin kuitenkin jatkaa kierroksen loppuun, eihän sitä tiedä, jos sieltä jostain nurkasta löytyisikin vaikka Veljeni leijonamieli tai Fedja-setä, kissa ja koira. No ei, eihän näitä lasten kirjallisuuden helmiä sieltä löytynyt.. Sitten silmiini osui mielenkiintoisen näköinen kirja, tiedättehän, ette ole vielä edes lukeneet kirjan nimeä ja tekisi silti mieli lukea koko kirja, sitten sain viimein selvää kansitekstistä "Pasa & Atpo Eniten vituttaa parisuhde" siinä vaiheessa ostopäätös oli varma.

Itselleni Pasa ja Atpo olivat ennen tätä löytöä täysin tuntemattomia, mutta google kertoi minulle, että kyseessä on City-lehteen kirjoittava kolumnistikaksikko ja Eniten vituttaa parisuhde-kirjan lisäksi heiltä löytyy trilogia Eniten vituttaa kaikki, Toiseksi eniten vituttaa kaikki ja Kolmanneksi eniten vituttaa kaikki. En siis ole ainut vihaaja tässä ihmeellisessä maailmassa!

Loistavaksi sanataituroinniksi en voi Eniten vituttaa parisuhde-kirjaa sanoa, eikä sitä kaiketi sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Kirjan teksti on suoraa ja provosoivaa ja hyvä niin. Kirjan mukaan toinen kirjailijaparista päätti parisuhteensa kirjaa tehdessä ja toinen meni naimisiin, joten kyseessä ei siis ole, mikään kateellinen ja katkera valitusvirsi pilaamaan parisuhteessa olevien ilo. Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti ensi treffeistä (muistatteko?) eroon asti kaikki ongelmat. 

Eniten vituttaa parisuhde ei ole kertomakirjallisuuttaa vaan enemmänkin "tietokirjamainen" ja analyyttinen. 

Tuossa alussa mainitsin kannesta. Minun mielestäni se on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella houkuttava. Ja tässä tapauksessa sanonta "mitä paremman näköinen kansi, sitä paskempi sisältö" ei päde. 

Luettuani kirjan, olen entistä varmempi siitä, että kohtalo vei minut sinä päivänä Infoon. Ja voin todellakin suositella kirjaa kaikille, oli sitten parisuhteessa tai ei!

Airut