Olipa kerran prinsessa, joka ei ollut syntynyt onnellisten tähtien alla. Kohtalo oli tuominnut hänet epäonnistumaan, etenkin rakkauselämässä. Surkeat epäonnistumiset ja pohjakosketukset eivät olleet kuitenkaan lannistaneet tätä salaa optimistista prinsessaa.
Eräänä päivänä hänen onnensa näytti kääntyneen. Prinsessa nimittäin tapasi kerran edustusretkellään nuoren talonpojan. Vaikka he kuuluivatkin eri säätyyn, ei prinsessa antanut sen häiritä, vaan rakastui tähän vilkkaaseen ja iloiseen nuoreen mieheen ja samoin talonpoika rakastui prinsessaan. Talonpoika oli kuitenkin kirottu. Minne hän ikinä menikin ja mitä hän ikinä tekikin aikaa syövä noita tuli hänen mukanaan.
Pian prinsessa huomasi, että talonpojan aika meni milloin pellolla, milloin kattoa korjatessa. Prinsessalle ei riittänyt aikaa. "Oi sulhoni, oi armaani, talonpoikani mun, milloin nään mä sun?" Prinsessa kysyi viikottain ja talonpoika vastasi: "Prinsessani mun, katto vuotaa, kunhan sen korjaan sillon näät sä mun." Tähän rakkaudesta sokea prinsessa tyytyi, sillä hän ymmärsi, että katto oli korjattava.
Aikaa kului, mutta talonpoika pysyi kiireisenä. Prinsessa kysyi jälleen: "Oi sulhoni, oi armaani, talonpoikani mun, milloin nään mä sun?" Talonpoika vastasi: "Prinsessani mun, vilja on jo kypsää, kunhan sen korjaan sillon näät sä mun." Siihen oli prinsessan jälleen tyydyttävä, sillä hän ymmärsi, että sato oli korjattava.
Talvi saapui. Prinsessa huomasi aikaa kuluneen taas. Jälleen Prinsessa kysyi: "Oi sulhoni, oi armaani, talonpoikani mun, milloin nään mä sun?" Talonpoika huomasi myös olleensa kiireinen, mutta joutui vastaamaan: "Prinsessani mun, mökkini on aivan kylmä, kunhan saan polttopuut pilkottua silloin näät sä mun" Prinsessa ymmärsi, että puut oli pilkottava.
Pitkään prisessa ymmärsi ja odotti. Prinsessa odotti kuukausia, vuosia. Ennen niin kaunis ja iloinen prinsessa muuttui synkäksi ja vihamieliseksi. Prinsessa harmaantui ja hänen ennen niin siloinen otsansa rypistyi. Nopeasti vanhentuneen prinsessan terveys viimein petti. Viimeisenä elinpäivänään hän pyysi kamaripalvelijaltaan kynää ja paperia. Ne saatuaan hän kirjoitti kirjeen ja pyysi, että kun kuolema hänet armahtaisi, kirje toimitettaisi talonpojalle. Pian kirjeen kirjoittamisen jälkeen prinsessa henkäisi syvään ja siirtyi ajasta ikuisuuteen.
Talonpoika oli parhaillaan viemässä lehmiä kesälaitumelle, kun kuninkaallinen airue toi hänelle prinsessan kirjeen. Kirje oli lyhyt; "Minä odotin."
Milloin on hyvä aika lakata odottamasta?
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
lauantai 15. marraskuuta 2014
Keskinkertainen avautuminen
Hyvää iltaa arvon lukijat. Kyllä, minä olen palannut! Täällä taas! Voi, kuinka te olettekaan pärjänneet ilman minun syvällisiä ja kypsiä pohdintoja elämän koukeroista? Minä ainakin olen suorastaan riutunut luovan taukoni aikana. Toisaalta minulla ei ole ollut juuri mielenkiintoa avautua teille. Sitäpaitsi, mitä pidemmälle taukoa jatkaa, sitä suurempi kynnys on kirjoittaa. Tuntuu, että pitäisi tehdä täysin tajunnan räjäyttävä postaus! Mutta, arvon lukijat. Minulta on ideat loppu. Pääni on liian täynä tasekirjaa, ennakonpidätystä ja kaikkea muuta yhtä turhanpäiväistä ja ankeaa.
Mitenkö olen kuluttanut hiljaiset kuukauteni? No arvon lukijat. Olin koko kevään ja kesän armaassa kotikylässäni Vetelissä pankkitätinä ja äidin päänsärkynä. Voin sanoa, että niin pitkän kotona asumisen jälkeen oma kämppä tuntui taivaalta. Lisäksi se vahvisti ajatustani siitä, että Veteliin ei ole paluuta -kaikella kunnioituksella veteliläiset. Kasvatin myös maailmankuvaani ja matkustin Portugaliin kulttuurilomalle bilettämään arvon neitokaisten kanssa. Selvisimme reissusta ilman suurempia loukkaantumisia, mitä nyt yksi varvas murtui ja 50 % reissuporukasta sairasti pienen reissulenssun kotiinpaluun kunniaksi. Sitten olikin kaksi viikkoa suunnaton stressipallo koulun ja työssäoppimisen kanssa. Nukuin huonosti, söi huonosti, kiukuttelin ja kaikki oli paskaa. Kun työssäoppimisasiat sitten viimehetkellä selvisivät tuntui kuin satojen kilojen kuorma olisi heitetty harteilta. Se siitä piinasta
Poden tällä hetkellä pahimman luokan keskinkertaisuus-kriisiä. Tiiättekö? Ei tunnu, että olisi ihan pohjalla, vaan kaikella tapaa keskinkertaisesti surkea. Väritön, hajuton ja mauton. Mieleenpainumaton. Keskinkertainen epäonnistuja. Voisin väittää, että keskinkertaisuuden tunne kumpuaa siitä, etten ole tehnyt niissä asioissa, joissa koen olevani hyvä ja jotka koen tärkeiksi, minkäänlaista läpimurtoa. Olen vain keskinkertainen, tai keskinkertaista huonompi. Tavis. Tämä epävarmuus omaan osaamiseeni on seurausta sille, etten todellakaan tiedä, mitä tulen tekemään isona. Tai edes ensi vuonna! Minulla ei ole tällä hetkellä muuta tavoitetta kuin päästä koulu läpi ja hakea "jonnekkin" uuteen kouluun... Minne? Mihin minusta on? Tiedän, että en halua viettää elämääni kaupan, pankin tai minkään kassalla. Saati sitten hikisessä toimistossa. Haluan tehdä jotain enemmän omaa. Mikä on minulle enemmän omaa? VOI KUN MINÄ EN TIEDÄ! Haluan tehdä jotain luovaa. Jotain mistä voisin jäädä mieleen.. En yläasteella olisi uskonut, että se olisin minä, jolla on suunta tulevaisuuden suhteen hukassa. Minä, jolla oli selvät sävelet. Kasvaminen on perseestä...
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin hyvät naiset ja herrat: Airut.
Ps. Ette uskokkaan kuinka ihanaa on taas kirjoittaa.
Pps. Toivon, etten tule avautumaan uudelleen hetkeen,
Poden tällä hetkellä pahimman luokan keskinkertaisuus-kriisiä. Tiiättekö? Ei tunnu, että olisi ihan pohjalla, vaan kaikella tapaa keskinkertaisesti surkea. Väritön, hajuton ja mauton. Mieleenpainumaton. Keskinkertainen epäonnistuja. Voisin väittää, että keskinkertaisuuden tunne kumpuaa siitä, etten ole tehnyt niissä asioissa, joissa koen olevani hyvä ja jotka koen tärkeiksi, minkäänlaista läpimurtoa. Olen vain keskinkertainen, tai keskinkertaista huonompi. Tavis. Tämä epävarmuus omaan osaamiseeni on seurausta sille, etten todellakaan tiedä, mitä tulen tekemään isona. Tai edes ensi vuonna! Minulla ei ole tällä hetkellä muuta tavoitetta kuin päästä koulu läpi ja hakea "jonnekkin" uuteen kouluun... Minne? Mihin minusta on? Tiedän, että en halua viettää elämääni kaupan, pankin tai minkään kassalla. Saati sitten hikisessä toimistossa. Haluan tehdä jotain enemmän omaa. Mikä on minulle enemmän omaa? VOI KUN MINÄ EN TIEDÄ! Haluan tehdä jotain luovaa. Jotain mistä voisin jäädä mieleen.. En yläasteella olisi uskonut, että se olisin minä, jolla on suunta tulevaisuuden suhteen hukassa. Minä, jolla oli selvät sävelet. Kasvaminen on perseestä...
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin hyvät naiset ja herrat: Airut.
Ps. Ette uskokkaan kuinka ihanaa on taas kirjoittaa.
Pps. Toivon, etten tule avautumaan uudelleen hetkeen,
maanantai 26. toukokuuta 2014
Neliapila, kaninkäpälä ja ne muut onnenkalut hukassa
Olen ollut viimeisen kuukauden melkolailla hiljaa, vaikka välillä olisi tehnyt mieli kirjoittaa, kevät on pitänyt minut hyvin kiireisenä. Suoraan sanottuna minulla on ollut koko toukokuun ajan aivan uskomattoman paska tuuri. Mikään ei vaan yksinkertaisesti ole sujunut! Antakaa minun nyt avautua aiheesta ja toivoa, että alkava kesäkuu on tullessaan vähän vähemmän tapahtumarikas.
Kaikki alkoi noin puolessa välissä toukokuuta, kun sim-korttini hajosi. No voi voi, asialle ei saanut mitään, joten eikun uutta tilamaanaan ja hommaamaan prepaid-liittymä siksi aikaa. Siitä selvittiin, mutta kieltämättä vitutti. Se tunne, kun olin oman kämppäni oven ulkopuolella ilman saldoa, oli ainoastaan epäuskoinen. Onneksi oli edes auto, niin sain haettua vara-avaimet tädiltä.
No paska päivä senkun jatkui; Puhelimesta loppui akku ja laturi makoili kiltisti huoneen lattialla Vetelissä, kun minä ja puhelin olimme Seinäjoella. Ei auttanut muu kuin lähteä kiertämään naapureita siinä toivossa, että jollain on ihmeen kaupalla säästynyt rakas antiikkinen Nokian pikkupäinen laturi. Luojan kiitos oli ja sain puhelimeen virtaa, mutta jekkujekkuuu Karma senkun jatkoi minun vainoamistani. Enhän minä homeohta voi mitenkään muistaa prepaid-liittymän pin-koodia ulkoa!! Niin urhea pikku-Emilia lähti uuteen taistoon ja KÄVELI yleisen liikenneturvallisuuden vuoksi Ärrälle. Hampaita kiristellen ostin uuden prepaidin ja harpoin kämpille sellaisilla askelilla, että varmasti itse herra Sarvipäinenkin siellä alhaalla kuuli, että minua vitutti.
Viimein minuun sai yhteyttä ja puhelimessa oli virtaa. Melkein jo nauratti äskeinen kiukuttelu. SITTEN KARMA TULEE JA TÖKKÄÄ SUOLAAN DIPATULLA TIKULLA SILMÄÄN!! Minulle oli tullut jo aijemmin kirje rakkaalta Kansaneläkelaitokseltamme, jossa kyseltiin, että missäs sitä nykyisin majaillaan, kun osoite on muuttunut. Minä tyhmä siis vaihdoin käytännön syistä osoitteeni Seinäjoelta Veteliin harjoittelun ajaksi. No kivan kuulonen setä Kelalta soitti ja kertoi, että minulta tullaan perimään toukokuun asumistuki kokonaan ja samalla koko harjoittelun ajalta opintoraha.. Puhelun jälkeen istuin vielä hetken hiljaa asuntoni lattialla, sitten alkoi hillitön itku-nauru-huuto-kohtaus. VITTU.
No eilen sitten olin kai unohtanut tämän kuukauden pahan karman sillä lähdin enempää miettimättä Tampereelle katsomaan kaverille uutta kopukkaa. (okei jonnekki Tampereen lähelle) Edellisenä iltana ja matkalla kerkesi kai olla liian mukavaa, koska ystäväni paska tuuri liittyi seuraamme.. Ensin kuului kummallinen vaimea *poks. Sitten tytöt katsoo toisiaan silmissään silkkaa kauhua, noh ei hätää rengas se ei ollut, mutta sitten auton takaa alkaa kuulumaan nakutusta, vittu. No ollaan kuin ei kuuluisikaan, kaikki nauraa vähän hermostuneesti, ei tässä mitään... EI JUMALAUTA! Kierrokset ei enää nouse!!! Helvetin kyytiä (taisiis tavallaan) pois moottoritieltä!! Siinä Cittarin pihalla käydään mahdolliset vaihtoehdot läpi. Onneksi heppatädit mukaan lukien Alisan ja Julian äitylit ovat jo Tampereella, kyllä se tästä. Eihän se ollut kuin helvetin hieno ja kallis Bemari..
No osa heppatädeistä tulee hakemaan meitä määränpäähän ja Heikki (se Bemari) lähtee autolääkäriin hinausauton kyydissä. Siinä sitten väsyneenä, hikisenä ja vittuntuneena Alisan on helppo ja mukava ottaa tuntumaan uuteen mahdolliseen elämänkumppaniin. Ihan siis hevosesta on puhe, jos jollekkin kieron mielen omaavalle on jäänyt vielä epäselväksi.
Noniin, hevoset kokeiltiin ja silläaikaa heppatädit olivat päättäneet laittaa meidät junaan. Juna kieltämättä kuulosti paremmalta vaihtoehdolta kuin ilmastoimaton minibussi täynnä täti-ihmisiä. (kaikella kunnioituksella!)
Siinä vaiheessa, kun pääsimme rautatieasemalle oli jo niin nälkä, että näköä haittasi. Ottaen huomioon, että kello oli lähemmäs seitsemää ja me olimme syöneet aamupalat siinä kahdentoista aikaan. Koska kyse on meistä, niin eihän siellä tietenkään ollut yksikään ruokapaikka enään auki, joten tytöt tyytyivät nauttimaan kylmät mikropitsat junaa odotellessa.
Juna tuli ajallaan, mutta ettei meillä vain olisi ollut liian onnistunut päivä saapuu konduktöörin kyrpä ja pulitti Julialta toisen mokoman junalipusta, koska tarina asemalla lipun oston yhteydessä kadonneesta opiskelijakortista ei mennyt läpi. Toivottavasti sille varikselle tuli siinä samassa jumalaton migreeni, kun peri ne rahat Julialta. Näin onnistuneeseen matkaanhan kuuluu, että Peräseinäjoen kohdalla junan vauhti hiipuu ja kuulutuksessa ilmoitetaan, että ukkosesta johtuen matka tyssää ainakin vartiksi..
Väsyneenä ja vittuuntuneina pääsimme viimein Kokkolaan ainoastaan puoli tuntia myöhässä.
Parempaa tuuria odotellessa
Airut
Kaikki alkoi noin puolessa välissä toukokuuta, kun sim-korttini hajosi. No voi voi, asialle ei saanut mitään, joten eikun uutta tilamaanaan ja hommaamaan prepaid-liittymä siksi aikaa. Siitä selvittiin, mutta kieltämättä vitutti. Se tunne, kun olin oman kämppäni oven ulkopuolella ilman saldoa, oli ainoastaan epäuskoinen. Onneksi oli edes auto, niin sain haettua vara-avaimet tädiltä.
No paska päivä senkun jatkui; Puhelimesta loppui akku ja laturi makoili kiltisti huoneen lattialla Vetelissä, kun minä ja puhelin olimme Seinäjoella. Ei auttanut muu kuin lähteä kiertämään naapureita siinä toivossa, että jollain on ihmeen kaupalla säästynyt rakas antiikkinen Nokian pikkupäinen laturi. Luojan kiitos oli ja sain puhelimeen virtaa, mutta jekkujekkuuu Karma senkun jatkoi minun vainoamistani. Enhän minä homeohta voi mitenkään muistaa prepaid-liittymän pin-koodia ulkoa!! Niin urhea pikku-Emilia lähti uuteen taistoon ja KÄVELI yleisen liikenneturvallisuuden vuoksi Ärrälle. Hampaita kiristellen ostin uuden prepaidin ja harpoin kämpille sellaisilla askelilla, että varmasti itse herra Sarvipäinenkin siellä alhaalla kuuli, että minua vitutti.
Viimein minuun sai yhteyttä ja puhelimessa oli virtaa. Melkein jo nauratti äskeinen kiukuttelu. SITTEN KARMA TULEE JA TÖKKÄÄ SUOLAAN DIPATULLA TIKULLA SILMÄÄN!! Minulle oli tullut jo aijemmin kirje rakkaalta Kansaneläkelaitokseltamme, jossa kyseltiin, että missäs sitä nykyisin majaillaan, kun osoite on muuttunut. Minä tyhmä siis vaihdoin käytännön syistä osoitteeni Seinäjoelta Veteliin harjoittelun ajaksi. No kivan kuulonen setä Kelalta soitti ja kertoi, että minulta tullaan perimään toukokuun asumistuki kokonaan ja samalla koko harjoittelun ajalta opintoraha.. Puhelun jälkeen istuin vielä hetken hiljaa asuntoni lattialla, sitten alkoi hillitön itku-nauru-huuto-kohtaus. VITTU.
No eilen sitten olin kai unohtanut tämän kuukauden pahan karman sillä lähdin enempää miettimättä Tampereelle katsomaan kaverille uutta kopukkaa. (okei jonnekki Tampereen lähelle) Edellisenä iltana ja matkalla kerkesi kai olla liian mukavaa, koska ystäväni paska tuuri liittyi seuraamme.. Ensin kuului kummallinen vaimea *poks. Sitten tytöt katsoo toisiaan silmissään silkkaa kauhua, noh ei hätää rengas se ei ollut, mutta sitten auton takaa alkaa kuulumaan nakutusta, vittu. No ollaan kuin ei kuuluisikaan, kaikki nauraa vähän hermostuneesti, ei tässä mitään... EI JUMALAUTA! Kierrokset ei enää nouse!!! Helvetin kyytiä (taisiis tavallaan) pois moottoritieltä!! Siinä Cittarin pihalla käydään mahdolliset vaihtoehdot läpi. Onneksi heppatädit mukaan lukien Alisan ja Julian äitylit ovat jo Tampereella, kyllä se tästä. Eihän se ollut kuin helvetin hieno ja kallis Bemari..
No osa heppatädeistä tulee hakemaan meitä määränpäähän ja Heikki (se Bemari) lähtee autolääkäriin hinausauton kyydissä. Siinä sitten väsyneenä, hikisenä ja vittuntuneena Alisan on helppo ja mukava ottaa tuntumaan uuteen mahdolliseen elämänkumppaniin. Ihan siis hevosesta on puhe, jos jollekkin kieron mielen omaavalle on jäänyt vielä epäselväksi.
Noniin, hevoset kokeiltiin ja silläaikaa heppatädit olivat päättäneet laittaa meidät junaan. Juna kieltämättä kuulosti paremmalta vaihtoehdolta kuin ilmastoimaton minibussi täynnä täti-ihmisiä. (kaikella kunnioituksella!)
Siinä vaiheessa, kun pääsimme rautatieasemalle oli jo niin nälkä, että näköä haittasi. Ottaen huomioon, että kello oli lähemmäs seitsemää ja me olimme syöneet aamupalat siinä kahdentoista aikaan. Koska kyse on meistä, niin eihän siellä tietenkään ollut yksikään ruokapaikka enään auki, joten tytöt tyytyivät nauttimaan kylmät mikropitsat junaa odotellessa.
Juna tuli ajallaan, mutta ettei meillä vain olisi ollut liian onnistunut päivä saapuu konduktöörin kyrpä ja pulitti Julialta toisen mokoman junalipusta, koska tarina asemalla lipun oston yhteydessä kadonneesta opiskelijakortista ei mennyt läpi. Toivottavasti sille varikselle tuli siinä samassa jumalaton migreeni, kun peri ne rahat Julialta. Näin onnistuneeseen matkaanhan kuuluu, että Peräseinäjoen kohdalla junan vauhti hiipuu ja kuulutuksessa ilmoitetaan, että ukkosesta johtuen matka tyssää ainakin vartiksi..
Väsyneenä ja vittuuntuneina pääsimme viimein Kokkolaan ainoastaan puoli tuntia myöhässä.
Parempaa tuuria odotellessa
Airut
torstai 10. huhtikuuta 2014
kevätkevätkevätkevät
... Ja niin kevät saapui myös synkkään Suomeen. Voin kertoa olevani täysin kevät ihminen. Kesä on ihan huippu, mutta keväällä on munaa. Siinä on sitä jotain. Se hirveä märän maan haju ja lumen raiskaamat pihat, kaikessa rumuudessaan kevät on niin kaunis, että siitä menee väkisinkin sekaisin!
Olin kahdeksannella luokalla, kun sekosin ensimmäisen kerran keväästä. Se oli jotain aivan uskomatonta! Luulen, että lisääntyvällä auringolla on jotain osuutta asiaan, samoin kuin minun syntymäajallani, olenhan kevään lapsi!
En juuri nyt kykene kirjoittamaan pidempää mietelmää keväästä, sillä tämäkään kevätpäivä ei kestä ikuisesti ja minun on ehdoton pakko päästä ulos!
Tähän perään vielä kevääseen täydellisesti sopiva kipale.
Airut
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Niin täydellistä, että pelottaa!
Ystäväpiirini päähänpistot on kautta aikain aiheuttanut hämmennystä aikuiselle väelle, mutten usko, että mikään edellinen on verrattavissa parin viikon takaiseen hämmennykseen, kun järjestelimme oikeasti hienon illallisen. Idea vain tuli mieleen ja samalla sekunnilla, kun se lausuttiin ääneen oli se jo päätetty. Hyvä porukka kasaan ja suunnittelemaan!
Aamulla harhakuva meidän henkisestä kypsyydestä vedettiin vessasta alas... Viini se on ovelaa juomaa...
Ensin piti miettiä mahdollinen teema ja mitä syömme. Selväähän on, että kolme ruokalajia on ehdoton, eikä uraansa aloittelevat alkoholistit pärjää ilman viiniä. Aikalailla yhtä pian oli myös selvää, että tytöt laittaa mekot ja pojat kauluspaidat. En tiedä miksi tätä pukukoodia pitäisi kutsua, mutta olimme hienoina. Ruoasta kävimme hieman enemmän vääntöä. Oli vaikea keksiä jotain, mikä miellyttäisi kaikkien makuhermoja..
Ruokalista näytti tältä:
Alkupalat
- vihersalaatti (jääsalaatti-tomaatti-rucola-öljy-feta-salaatti kuulosti turhan pitkältä)
- yrttipatonki
- joku valkkari, jonka nimeä en muista ja tuskin muistaa kukaan muukaan, mutta se oli oikeasti hyvää, vaikken mikään viinin ystävä olekaan
- lohkoperunat
- pihvirullat (ette ikinä uskokkaan, miten hyviä!!)
- joku punaviini, jonka nimeä en todellakaan muista
- Alisan loihtimat mokkapalat kypsempään makuun(?) NAM!
- Skumppaa (Toni luki pullon kyljestä jotenkin näin: "raikasta ja kuohuvaa viiniä" ja Julia huusi hädissään "EIKÖ MEIDÄN PITÄNY JUODA SKUMPPAA EIKÄ MITÄÄ VIINIÄ!!?" Ihana tyhmä pikku-Julia...)
- Kahvitkin keitettiin, mutta kofeiini taisi jäädä jo siinä vaiheessa iltaa toissijaiseksi...
Kauppatädeillä oli varmasti hauskaa, kun vähintäänkin sekalainen sakki nuorisoa etsii, mitä ihmeellisimpiä ruoka-aineita ja pähkäilee samalla, että mitähän tällaisellakin tekee... Pääruoka meinasi jäädä saamatta, sillä tämän käpykylän yhdessäkään ruokakaupassa ei ollut oikeanlaista lihaa... Jouduimme siis lähteä naapurikunnan puolelle. Kun lihakimppu lopulta löytyi meinasi taju lähteä. Aluksi helpotuksesta ja lopulta järkytyksestä.. KAKSKYT-VITUN-KUUS EUROA! Tämä investointi kuitenkin kannatti.
Kauppareissun jälkeen aloimme laittaa itseämme ja pöytää valmiiksi. Vaikka sinne saapuva porukka oli todella tuttua, tunnelma oli silti kovin jännittynyt kattaessa ja laittautuessa. Sellaista jännitystä, mistä yleensä tietää, että illasta on tulossa hyvä. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä kertoa, että kaikki eivät siis vielä olleet paikalla, vaan minä, Toni (jonka kotia saimme lainata tähän illalliseen), Eetu M. ja Tomi hoidimme pöydän kattamisen ja alkusekoilun. (minä stressasin ja pojat totteli parhaansa mukaan)
Lopulta muukin väki eli Alisa, Julia ja Eetu H. pääsitvät paikalle ja niin saimme aloitettua kokkaamisen. Kello oli tässä vaiheessa muistaakseni lähempänä kymmentä ja hieman oli nälkä. No kokkaaminen onnistui, mutta koska kyse on meistä, jonkin edes pitää muistuttaa, ettei kaikki voi olla täydellistä, sillä lihan kypsymisen loppumetreillä katkesi sähköt. Tämä ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa, vaan oikeastaan nosti sitä, kun loppu illallinen järjestettiin pöytään kynttilänvalossa ja niin se myös syötiin, vaikka puolessavälissä sähköt palasivatkin.
Illallisen aikana tunnelma oli jotain aivan uskomatonta! Hyvä, etten itkenyt, koska kaikki oli liian täydellistä! Meistä olikin johonkin järkevään ja kypsään.
 |
| Vissiin kokkaus vielä kesken. |
 |
| Eetu H. tossujen alla ja Tomin bailulasit. |
 |
| Neidit fiininä, kerranki. |
 |
| Eetut ja tytöt |
 |
| Melkeen kypsän näköistä porukkaa! |
 |
| Fiiniä porukkaa ja vitusti sydämiä!! Illan isäntää emme valitettavasti näe kuvista, sillä hän seisoo kameran takana. |
Airut + ystävät
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
Oloja, oloja
Näin baari-iän saavuttaneena voin kertoa siitä, miten yllättäviä krapulat joka kerta ovat. Ikinä ei voi olla varma millaiset olot aamulla odottaa.
En-liiku-en-syö-olot
Joka kerta yhtä traumaattinen kokemus. Ikinä ei voi myöskään olla varma millaista nesteytystä tämä olotila vaatii. Toisinaan ei tarvitse kuin vilkaista oluttölkkiä ja seuraavana aamuna sitä sitten pidätellään oksennusta. Kaikista parasta on herätä tällaiseen olotilaan jonkun kaverin luota, jolla on porukat kotona.
Ovelat-olot
Varsinaisesta krapulasta ei voi puhua. Lähinnä esim. ruokailun tai urheilusuorituksen jälkeinen puistatus. Normaalitoimissa krapulapäivänä, kuten sohvalla/sängyllä makoilussa olo on suorastaan loistava ja vielä jääkaapillekkin kävellessä, mutta puolessavälissä ateriaa jostain iskee kamala puistatus. Sama ilmenee, jos teet niinkin rankan urheilusuorituksen kuin portaissa kiipeämisen, samat olot odottaa portaiden yläpäässä, sikäli kun puistatukseltasi sinne pääset.
Kahden-päivän-olot
Nää on ovelat ja vaatii todella huolellista bailaamista aamun pikkutunneilta vähän nille isommillekkin. Kokemuksesta voin kertoa, että skumppapullon avaaminen kahdeksan aikaan aamulla usein kertoo sen, että et kahteen päivään juuri liikahda. (tietenkin sen skumppapullon lisäksi tarvitaan muutakin) Toisen päivän krapula ei ole enää päänsärkyä ja puistatusta vaan ihmeellisen klimppinen olo. Mikä parasta, usein nämä kahden päivän olot sijoittuu siten, että maanantaina nautit niistä koulussa.
Vitutus-olot
Ei välttämättä tarvita mitenkään erikoisen huonoa olo, mutta yksikin väärä liike saa aikaan sotatilan. Uskon, että maailman historiassa olisi huomattavasti vähemmän murhia ja sotia, jos tällaisilta krapuloilta vältyttäisiin. En todellakaan tiedä, mikä saa aikaan tällaisen räjähdysalttiuden. Liekö syynä väsymys vai nälkä.
Morkkis&olot
Kukapa tältä olisi välttynyt? Olojen ei tarvitse olla edes kamalat, mutta krapulapäivän mittaan ilmestyvät flashbackit saa potijan kiemurtelemaan häpeästä. Tällaiset olot kokiessaan jokainen kertoo väistämättä tämän niin legendaarisen valheen "ei enää ikää"
Pääni-on-ollut-yön-puristemessa-olot
Itse kärsin harvoin päänsärystä krapulapäinä ja näin muutenkin, mutta kun pää on kipeä niin sitten se todella on kipeä! Tuntuu kuin olisi nukkunut pää puristimen välissä. Tämä tauti ei lähde kuin nukkumalla.
Minä-muutaman-syön-minä-muutenkin-syön-ja-sittenkin-minä-syön-olot
Sitä söisi vaikka lehmän. Jumalaton nälkä eikä se ota loppuakseen. Yleisin minulla esiintyvä darran muoto.
Tässä taitaakin olla ne olot, jotka minä olen käynyt läpi lupaavasti alkaneen alkoholisti urani aikana.
Airut
tiistai 18. helmikuuta 2014
Nouseeko minusta aurinko?
En tiedä moniko on miettinyt useammin kuin kerran, Juicen sanoituksia biisissä Musta aurinko nousee, mutta itse olen jumittunut lauseeseen, joka on myös nimennyt biisin. Tässä minun tulkintani, olkaa hyvä!
Musta aurinko nousee -sen voi tulkita useammalla eri tavalla.
Esimerkiksi:
a) Mustan värinen aurinko nousee
b) Minun mielestäni aurinko nousee
c) Minun sisältäni nousee aurinko/minusta tulee aurinko
Itse kallistun omassa tulkinnassani kahteen viimeiseen vaihtoehtoon.
Ensinnäkin, miten mustan värisen auringon nouseminen liittyy biisin äärimmäisen selkeään rauhan ja rakkauden sanomaan? En usko Juicen iskeneen lyriikoihinsa täysin merkityksetöntä lausetta pelkästään siksi, että se kuulostaa hienolta ja dramaattiselta. Toisaalta taas ajattelin itsekin aluksi, että Juice laulaa mustasta auringosta, joka nousee ja yhdistin sen jollain tavalla maailmanloppuun, mutta näin jälkikäteen ajateltuna maailmaloppukaan ei voi liittyä lauluun, jossa lauletaan "Mä uskon aikaan toiseen, ei liput liehu sotaa julistaen". Laulun henkilö ei siis millään tavalla voi puhua samaan aikaan maailmanlopusta ja siinä sivussa todeta uskovansa uuteen aikaan ja hellään aurinkoiseen aamuun.
Vaihtoehto b voi tarkoittaa, että laulun henkilö tuntee auringon nousevan se taas saattaa tarkoittaa toisen, paremman ajan alkua ja auringon nousu symboloi tässä tapauksessa toivoa. "Sinun kanssasi nousen hellimpään aamuun aurinkoiseen"
Toisaalta jos biisin henkilöstä nousee kuvainnollisesti aurinko, se voi tarkoittaa henkistä kasvua tai toisen kautta oman itsensä löytämistä. "Sinun sieluusi kiinni päästä voin, viet meidät tulevaisuuteen"
Nämä ovat ainoastaan minun tulkintojani, minua kiinnostaisi myös kuulla millaisia tulkintoja muilla on.
Airut
Musta aurinko nousee -sen voi tulkita useammalla eri tavalla.
Esimerkiksi:
a) Mustan värinen aurinko nousee
b) Minun mielestäni aurinko nousee
c) Minun sisältäni nousee aurinko/minusta tulee aurinko
Itse kallistun omassa tulkinnassani kahteen viimeiseen vaihtoehtoon.
Ensinnäkin, miten mustan värisen auringon nouseminen liittyy biisin äärimmäisen selkeään rauhan ja rakkauden sanomaan? En usko Juicen iskeneen lyriikoihinsa täysin merkityksetöntä lausetta pelkästään siksi, että se kuulostaa hienolta ja dramaattiselta. Toisaalta taas ajattelin itsekin aluksi, että Juice laulaa mustasta auringosta, joka nousee ja yhdistin sen jollain tavalla maailmanloppuun, mutta näin jälkikäteen ajateltuna maailmaloppukaan ei voi liittyä lauluun, jossa lauletaan "Mä uskon aikaan toiseen, ei liput liehu sotaa julistaen". Laulun henkilö ei siis millään tavalla voi puhua samaan aikaan maailmanlopusta ja siinä sivussa todeta uskovansa uuteen aikaan ja hellään aurinkoiseen aamuun.
Vaihtoehto b voi tarkoittaa, että laulun henkilö tuntee auringon nousevan se taas saattaa tarkoittaa toisen, paremman ajan alkua ja auringon nousu symboloi tässä tapauksessa toivoa. "Sinun kanssasi nousen hellimpään aamuun aurinkoiseen"
Toisaalta jos biisin henkilöstä nousee kuvainnollisesti aurinko, se voi tarkoittaa henkistä kasvua tai toisen kautta oman itsensä löytämistä. "Sinun sieluusi kiinni päästä voin, viet meidät tulevaisuuteen"
Nämä ovat ainoastaan minun tulkintojani, minua kiinnostaisi myös kuulla millaisia tulkintoja muilla on.
Airut
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Kasvukipuja
Maagiseen 18-vuoteen on aikaa enää pelottavan vähän, vaikka sitähän onkin odotettu niin kauan kuin jaksaa muistaa. Voisin sanoa sairastavani jonkinlaista ikäkriisiä. Tulin nimittäin myös vasta hetki sitten sisäistäneeksi senkin, että tämän vuoden wanhat olivat minun ikäluokkaa! Oh my... Entä ne kaikki valmistujaiset, joita on keväällä kierrettävänä enemmän kuin laki sallii? (vuotta vanhempien ystävien valmistujaiset siis)
Tästäkö se lähtee? Seuraavaksi on odotettavissa häitä, kihlajaisia ja ristijäisiä! Entä jos itse en kerkeäkkään aikuistua samaa vauhtia kuin muut? No okei, ylireagoin. Täytän vasta 18-vuotta ja ihminen on kuuleman mukaan henkisesti aikuinen vasta noin 30-vuotiaana. Silti kauhistuttaa!
Toisaalta, mitä tarkoittaa henkisesti aikuinen? Sitäkö, että on se punainen tupa ja perunamaa? Hoitaa itse kaikki käynnit ja puhelut erilaisiin virastoihin? Ei ole enää taloudellisesti riippuvainen vanhemmistaan? Perhe ja koirakin löytyy? Kun on lupa kirjoittaa Facebookkiin perhe-elämän ihanuudesta ja avautua vauvapalstoilla kestovaipoista ja itsetehdyistä vauvanruoista? Ynnä muut stereotypiat...
Jos henkisesti aikuinen ihminen ei tarkoitakkaan toimintamalleja tai mitään materialista, vaan nimenoman henkistä_aikuisuutta, voin rehellisesti sanoa, etten ole eläissäni tavannut yhtään aikuista ihmistä. Joko lähipiirini on harvinaisen taantunutta tai henkinen aikuisuus on taas vain yksi tapa pelotella ikääntymisellä meitä herkkämielisiä.
Joitakin "aikuistumisen" oireita minullakin kuitenkin on. Olen alkanut todella miettiä, mitä haluan kauppiksen jälkeen. Vuoden päästä minun todella pitäisi tietää meinaanko jatkaa kouluja vai jäädä suoraan työelämään. Kuinka joku voi vaatia alle parikymppiseltä tällaisia koko elämään vaikuttavia päätöksiä? Kadunko tulevaisuudessa valintojani?
Lähiaikoina minulla on myös ollut harvinaisen levottomat jalat. En jaksa pysyä paikoillani kovin pitkiä aikoija, tuntuu kuin joku sitoisi minut, jos jämähdän yhteen paikkaan liian pitkäksi aikaa. Taas on tullut kamala kiire kokea mahdollisimman paljon asioita suunnilleen yhtä aikaa. Tässä talven aikana koheltaessa onkin sitten tehty kaikkea äärityperää. Lupaan parantaa tapani.
Ehkä tämä tästä helpottaa, kun pääsee nauttimaan keväästä!
Ps. Kirjoittamiseni on hieman harventunut enkä voi väittää sen johtuvan mistään muusta kuin inspiraation puutteesta. Pakosta kirjoittamalla, kun en voi saada aikaan mitään mielenkiintoista, niin olen mielummin hiljaa.
Airut
Tästäkö se lähtee? Seuraavaksi on odotettavissa häitä, kihlajaisia ja ristijäisiä! Entä jos itse en kerkeäkkään aikuistua samaa vauhtia kuin muut? No okei, ylireagoin. Täytän vasta 18-vuotta ja ihminen on kuuleman mukaan henkisesti aikuinen vasta noin 30-vuotiaana. Silti kauhistuttaa!
Toisaalta, mitä tarkoittaa henkisesti aikuinen? Sitäkö, että on se punainen tupa ja perunamaa? Hoitaa itse kaikki käynnit ja puhelut erilaisiin virastoihin? Ei ole enää taloudellisesti riippuvainen vanhemmistaan? Perhe ja koirakin löytyy? Kun on lupa kirjoittaa Facebookkiin perhe-elämän ihanuudesta ja avautua vauvapalstoilla kestovaipoista ja itsetehdyistä vauvanruoista? Ynnä muut stereotypiat...
Jos henkisesti aikuinen ihminen ei tarkoitakkaan toimintamalleja tai mitään materialista, vaan nimenoman henkistä_aikuisuutta, voin rehellisesti sanoa, etten ole eläissäni tavannut yhtään aikuista ihmistä. Joko lähipiirini on harvinaisen taantunutta tai henkinen aikuisuus on taas vain yksi tapa pelotella ikääntymisellä meitä herkkämielisiä.
Joitakin "aikuistumisen" oireita minullakin kuitenkin on. Olen alkanut todella miettiä, mitä haluan kauppiksen jälkeen. Vuoden päästä minun todella pitäisi tietää meinaanko jatkaa kouluja vai jäädä suoraan työelämään. Kuinka joku voi vaatia alle parikymppiseltä tällaisia koko elämään vaikuttavia päätöksiä? Kadunko tulevaisuudessa valintojani?
Lähiaikoina minulla on myös ollut harvinaisen levottomat jalat. En jaksa pysyä paikoillani kovin pitkiä aikoija, tuntuu kuin joku sitoisi minut, jos jämähdän yhteen paikkaan liian pitkäksi aikaa. Taas on tullut kamala kiire kokea mahdollisimman paljon asioita suunnilleen yhtä aikaa. Tässä talven aikana koheltaessa onkin sitten tehty kaikkea äärityperää. Lupaan parantaa tapani.
Ehkä tämä tästä helpottaa, kun pääsee nauttimaan keväästä!
Ps. Kirjoittamiseni on hieman harventunut enkä voi väittää sen johtuvan mistään muusta kuin inspiraation puutteesta. Pakosta kirjoittamalla, kun en voi saada aikaan mitään mielenkiintoista, niin olen mielummin hiljaa.
Airut
perjantai 7. helmikuuta 2014
Valittaminen on niin yksinkertaisen helppoa
Armas serkkuni kysyi minulta tässä taannoin, että enkö voi kirjoittaa blogissani ikinä mistään positiivisesta. Minun oli pakko pysähtyä ajattelemaan tätä kysymystä ja huomasin, että minä todellakin valitan täällä erikoisen paljon. Aina joku asia on huonosti tai tehdään väärin. Oikaistakseni mahdollisia väärinkäsityksiä, minun on kai kerrottava, että elämäni ei ole yhtään sen kurjempaa kuin teidänkään.
Minä kai vain vihaan niin monia asioita ja ärsyynnyn suunnattoman helposti. Tämä on kai minun tapani ottaa kantaa ja nostaa esille niitä asioita, joissa minun mielestäni joku mättää.
Sitäpaitsi valittaminen on hauskaa! Suorastaan helppo tapa kirjoittaa nasevaa tekstiä, sillä minulta löytyy suunnattoman paljon valituksen aiheita. En edes tiedä, millon minusta tuli tällainen vihaaja. Voin purkaa tänne kaikki maailman epäkohdat ja niin minun ei tarvitse muutoin valittaa valitan silti.
Minun oli vain pakko selventää, jos joku muukin on joskus miettinyt, että kylläpä tuo valittaa. (olenkohan maininnut valittamisen tarpeeksi monta kertaa?)
Airut
tiistai 4. helmikuuta 2014
Pasa ja Atpo oikean asian äärellä
Viime viikolla päädyin kummallisten sattumien kautta kirjakauppa Infoon. Yleensä välttelen kirjakauppoja tietoisesti -liikaa houkutuksia. Ei sillä, että olisin ikinä ostanut itselleni muita kuin koulukirjoja, mutta silti. En ota turhia riskejä. Asiaan. Kirjakaupassa oli kyltti, joka osoitti kellariin ja siinä luki jotai tyyliin "kirjoja 2-15 €" tai jotain muuta yhtä houkuttavaa, joten tottakai lähdin kellariin siinä toivossa, että löytäisin kummipojalle jonkun mielestäni kasvattavan ja lukemisen arvoisen kirjan.
No lastenkirjat olivat luokattonta sekundaa, eikä mitään todellisia klassikoita näkynyt, joten mielenkiintoni hiipui hyvin nopeaa. Ajattelin kuitenkin jatkaa kierroksen loppuun, eihän sitä tiedä, jos sieltä jostain nurkasta löytyisikin vaikka Veljeni leijonamieli tai Fedja-setä, kissa ja koira. No ei, eihän näitä lasten kirjallisuuden helmiä sieltä löytynyt.. Sitten silmiini osui mielenkiintoisen näköinen kirja, tiedättehän, ette ole vielä edes lukeneet kirjan nimeä ja tekisi silti mieli lukea koko kirja, sitten sain viimein selvää kansitekstistä "Pasa & Atpo Eniten vituttaa parisuhde" siinä vaiheessa ostopäätös oli varma.
Itselleni Pasa ja Atpo olivat ennen tätä löytöä täysin tuntemattomia, mutta google kertoi minulle, että kyseessä on City-lehteen kirjoittava kolumnistikaksikko ja Eniten vituttaa parisuhde-kirjan lisäksi heiltä löytyy trilogia Eniten vituttaa kaikki, Toiseksi eniten vituttaa kaikki ja Kolmanneksi eniten vituttaa kaikki. En siis ole ainut vihaaja tässä ihmeellisessä maailmassa!
Loistavaksi sanataituroinniksi en voi Eniten vituttaa parisuhde-kirjaa sanoa, eikä sitä kaiketi sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Kirjan teksti on suoraa ja provosoivaa ja hyvä niin. Kirjan mukaan toinen kirjailijaparista päätti parisuhteensa kirjaa tehdessä ja toinen meni naimisiin, joten kyseessä ei siis ole, mikään kateellinen ja katkera valitusvirsi pilaamaan parisuhteessa olevien ilo. Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti ensi treffeistä (muistatteko?) eroon asti kaikki ongelmat.
Eniten vituttaa parisuhde ei ole kertomakirjallisuuttaa vaan enemmänkin "tietokirjamainen" ja analyyttinen.
Tuossa alussa mainitsin kannesta. Minun mielestäni se on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella houkuttava. Ja tässä tapauksessa sanonta "mitä paremman näköinen kansi, sitä paskempi sisältö" ei päde.
Luettuani kirjan, olen entistä varmempi siitä, että kohtalo vei minut sinä päivänä Infoon. Ja voin todellakin suositella kirjaa kaikille, oli sitten parisuhteessa tai ei!
Airut
torstai 23. tammikuuta 2014
Totuus sydämenmuotoisista hikipisaroista
Selailin tässä aikani kuluksi muutamia blogeja, osa hieman suositumpia, osa hieman tuntemattomia. Kyseessä oli siis tällaiset perus lifestyle-blogit, jotka eivät ole omalla lukulistalla se ehdoton ykkönen, riippuen toki tekstin laadusta (itsehän kirjoitan priiimaa!). Makuasia jne. Mutta enempää saivartelematta aloin miettimään, että onko some muuttunut hieman kummalliseen suuntaan?
Kaikki pitää kuvata. Ei siinä mitään, jos vaikka kokkauskuvat olisivat edes realistisia! Lavastettu "tilennekuva" täydellisestä ateriasta keskeneräisenä. Kieltämättä täytyy nähdä jumalattomasti vaivaa kuvan lavastamiseen.
Entä leivontakuvat? HERRAJUMALA IHMISET!! Leipominen on verta ja hikeä ja kuvat täydellisistä pullista ja pikkukakkusista, kera täydellisten leipureiden on täyttä kusetusta!!
Ja te perkeleet, jotka otatte itsestänne salilla/lenkillä kuvan, vetäkää itsenne vessasta alas! Tänä vuonna olen sekoillut sekä lenkillä, että salilla ja tiedän, ettei kukaan, joka tosissaan treenaa näytä siltä kuin te kuvissanne.
Asukuvat on OK, herättää usein, joko myötähäpeää tai uinuvan alemmuuskompleksin. Joko tai. Useimmiten jälkimmäinen. "En ikinä voisi näyttää tuolta noissa vaatteissa, itselläni ei edes ole noin hienoja vaatteita, saati että osaisin poseerata!"
Entäs nämä lavastetut kuvat "sinisistä hetkistä" hrrr.. Kuvassa on kahvi, luultavasti cosmo ja pehmoiset villasukat ja viltti. Herättää kateutta ensinäkemällä, mutta sitten alkaa miettimään, miten paljon tuon kuvan eteen on nähty vaivaa ja rento fiilis katoaa savuna ilmaan.
Ihan tosi. Nykyisin sosiaalisessa mediassa pyritään ainoastaan näyttämään, miten täydellinen ihminen sitä ollaankaan, kun tuli käytyä lenkillä ja leipastua samalla über terveelliset kasvis-raejuusto-kana-hiilarittomat-proteiinipullat ja näpätään vielä kyseisestä tapahtumasta näpsäkkä kuva. Tämä tapa leviää kulovalkean lailla ja tympii suunnattomasti, vaikka täällä onkin niitä ylisuorittaja-ihmisiä kaikkien ei kuitenkaan tarvitse!
Joo joo, minun blogillani on tylsä ulkoasu eikä jututkaan aina sitä korkeinta tasoa, mutta, jos joku nyt vetää herneen nenään on ehkä aika katsoa vaikka sinne peiliin. Enkä todellakaan kiellä (millä lihaksilla) ihmisiä tekemästä näitä asioita, mutta tiedän, etten ole ainut, jota tämä kyrsii.
Airut
(postauksen otsikko on Julialta lainattu lentävä lause, ettei kukaan voi inistä plagioinnista)
Kaikki pitää kuvata. Ei siinä mitään, jos vaikka kokkauskuvat olisivat edes realistisia! Lavastettu "tilennekuva" täydellisestä ateriasta keskeneräisenä. Kieltämättä täytyy nähdä jumalattomasti vaivaa kuvan lavastamiseen.
Entä leivontakuvat? HERRAJUMALA IHMISET!! Leipominen on verta ja hikeä ja kuvat täydellisistä pullista ja pikkukakkusista, kera täydellisten leipureiden on täyttä kusetusta!!
Ja te perkeleet, jotka otatte itsestänne salilla/lenkillä kuvan, vetäkää itsenne vessasta alas! Tänä vuonna olen sekoillut sekä lenkillä, että salilla ja tiedän, ettei kukaan, joka tosissaan treenaa näytä siltä kuin te kuvissanne.
Asukuvat on OK, herättää usein, joko myötähäpeää tai uinuvan alemmuuskompleksin. Joko tai. Useimmiten jälkimmäinen. "En ikinä voisi näyttää tuolta noissa vaatteissa, itselläni ei edes ole noin hienoja vaatteita, saati että osaisin poseerata!"
Entäs nämä lavastetut kuvat "sinisistä hetkistä" hrrr.. Kuvassa on kahvi, luultavasti cosmo ja pehmoiset villasukat ja viltti. Herättää kateutta ensinäkemällä, mutta sitten alkaa miettimään, miten paljon tuon kuvan eteen on nähty vaivaa ja rento fiilis katoaa savuna ilmaan.
Ihan tosi. Nykyisin sosiaalisessa mediassa pyritään ainoastaan näyttämään, miten täydellinen ihminen sitä ollaankaan, kun tuli käytyä lenkillä ja leipastua samalla über terveelliset kasvis-raejuusto-kana-hiilarittomat-proteiinipullat ja näpätään vielä kyseisestä tapahtumasta näpsäkkä kuva. Tämä tapa leviää kulovalkean lailla ja tympii suunnattomasti, vaikka täällä onkin niitä ylisuorittaja-ihmisiä kaikkien ei kuitenkaan tarvitse!
Joo joo, minun blogillani on tylsä ulkoasu eikä jututkaan aina sitä korkeinta tasoa, mutta, jos joku nyt vetää herneen nenään on ehkä aika katsoa vaikka sinne peiliin. Enkä todellakaan kiellä (millä lihaksilla) ihmisiä tekemästä näitä asioita, mutta tiedän, etten ole ainut, jota tämä kyrsii.
Airut
(postauksen otsikko on Julialta lainattu lentävä lause, ettei kukaan voi inistä plagioinnista)
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Vailla logiikkaa
Olenko ainut, joka on pannut merkille kiro- ja haukkumasanojen epäloogisuuden? Tai kiroilua tehokeinona käyttämisen kummallisuuden? Itse sorrun näihin ja silti ne kuulostaa mielestäni kummalta, suorastaan suuhun sopimattomalta. Ehkä lopetan kiroilun.....
Aloitetaan kaikkien lempparisanasta, vittu.
Vitun hyvää
Siis vitun hyvää? Siis todellakin vitun hyvää? Villin legendan mukaan vittu on viisi lasta synnyttäneen naisen sukupuolielin. No, miljoona kärpästä ei voi erehtyä... tai sillaa.. Riippuu tietenkin siitä, mikä on vitun hyvää.
Vitun homo
Homo on saman sukupuolen edustajista kiinnostunut henkilö. Naisille on myös oma nimityksensä, lesbo. Miksi homoa siis käytetään haukkumasanana? Ja miten se vittu liittyy koko asiaan mitenkään
Vitun paska
Tuota.... Mikä oli? Tai en edes halua tietää....
Ne kumoaa toisensa. Tai sitte kyse on mutantista...
Vitun kyrpä
^
Paskan vitut
MITÄ?
Vitun ikenet
...... Hyi
Mahdollisesti jotain opettajaa lainaten, mikä siinä vitussa oikein on? Ihan totta, tällaista kieltä käyttää ihan huomaamattaan!
Jatketaan sopimattoman kielen parissa.
Helvetin kylmä
Olen meinaan kuullu juttua, että edellä mainitussa paikassa on kaikkea muuta kuin kylmä. Tai tämä ainakin on yleinen käsitys, en todellakaan tiedä moniko sielä käynyt on palannut kertoma millaisesta mestasta on kyse.
Eunukin äpärä
Todella toivon, ettei minun tarvitse selittää, mitä epäloogista tässä on.
Esterin perse
Tämän otan henkilökohtaisena loukkauksena. (Ikäänkuin kukaan voisi tietää, että sukuni on ikäni piinannut minua sillä nimellä, jota äiti ei minulle halunnut antaa)
Kyrpäaivo
Suom. mies...... EIKU (samaan kategoriaan molopään yms. kanssa)
Pulunnussija
Voivoivoivoi.....
Tissiposki
Dokumentin aihe
Enempää en keksi, mutta kai niitä on toinen mokoma lisää.
Airut
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)