Kuvitelkaa, että olen otsikkona on jonkin syvällisen biisin sanat

En ymmärrä miksi joka postauksen alkuun pitäisi selitellä, miksi on taas tullut kirjoitettua vähän. Minähän teen tätä itselleni. Tämä blogi on minun henkireikäni, jolle vuodatan kaikki minua askarruttavat asiat. 

Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, olin vallankumouksellinen. Halusin vaikuttaa asioihin kirjoittamalla. Myöhemmin tajusin, että minun mielipiteeni ovat kovin vähäpätöisiä tässä suuressa bittiavaruudessa. Minulla on edelleen paljon mielipiteitä. En vain jaksa toitottaa kovaan ääneen niistä maailman suurista vääryyksistä. 

Aluksi kirjoitin anonyyminä, en halunnut blogistani samanlaista kuin muilla. Ei mitään henkilökohtaista. Ainoastaan mielipiteeni ja siinä se. Lopulta aloin kirjoitella myös elämästäni pieniä pätkiä ja blogista alkoi pikkuhiljaa muodostua enemmän minun näköiseni. Pian kerroin elämästäni jo todella henkilökohtaisesti. 

Olen suunnitellut todella monta kertaa poistavani tämän blogin. En kuitenkaan ikinä ole saanut sitä aikaiseksi ja ehkä hyvä niin. On mukavaa tyhjentää mieli näppäimistön kautta bittiavaruuteen!

Airut

Ainoastaan sydämmellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.

Raskaan, mutta hauskan viikonlopun jälkeen olo on ehkä edelleen hieman klimppinen, eikä aivot ole vieläkään kunnolla käynnistyneet uuteen viikkoon. Liekö syynä lauantai-sunnuntai-välisen yön huimat puolen tunnin yöunet, vaiko sunnuntai-maanantai-välisen yön 12 tunnin yöunet? Hitaasta ajatuksen juoksusta huolimatta tuli aivan pakottava tarve tulla avautumaan tänne, vaikkei minulla ole juurikaan mitään erityistä kerrottavaa.

Sen verran olen saanut tällä viikolla aikaan, että kävin viimein hakemassa Antoine De Saint-Exuperyn Pikku Prinssi -kirjan kirjastosta. Olen suunnitellut tämän kirjan lukemista ikuisuuden. Pikku Prinssi on lastenkirja, mutta sen rehelliset ajatukset elämästä ja olemisesta ovat todellisuudessa melko raskasta luettavaa. Erityisesti minulle jäi mieleeni Pikku Prinssin kesyttämän ketun sanat; "Ainoastaan sydämmellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."

Kirjassa todetaan useaan kertaan, että isot ihmiset ovat kummallisia, niille pitää aina selittää kaikki. Tarkoittaako tuo ketun lause sitä, että vain lapset osaavat elää täysin tunteidensa mukaan, kun taas aikuisten täytyy ensin nähdä ja saada joka asiasta todisteita? Mistä tiedän, kumpi olen? Aikuinen vai lapsi? Junalippua ostaessani olen aikuinen. Lain mukaan olen vielä alaikäinen, eli lapsi. Jonkun tutkimuksen mukaan ihminen on henkisesti aikuinen vasta 30-vuotiaana. Senkö jälkeen lakkaa näkemästä sydämmellään? Tutkimuksen mukaan ennen 30-ikävuotta aivot vastaanottavat tietoa ja vaikutteita vaivatta, sen jälkeen se on vaikeaa, lähes mahdotonta. Eikö tuo ole aika masentava tieto?

Ajatukset heittäytyi turhjan lennokkaiksi, joten ehkäpä nyt on ulkoilun paikka!

Airut

Seurustellaanko vai ei?

Jälleen pienoisen tauon jälkeen tulin avautumaan tälle suurelle lukijakunnalleni, minua suuresti hämmentävästä asiasta.

Kuka määrittelee missä vaiheessa kaksi ihmistä seurustelee keskenään? Miten se määritellään? Onko seurustelu virallista, kun se ilmoitetaan Facebookissa? Kuka niin on päättänyt? Onko näihin asioihin jotkut standardit, joiden mukaan tulee toimia? Miksi kanssaihmisille pitää ilmoittaa erikseen seurustelevansa tai ei-seurustelevansa? Onko olemassa joku kaavio, josta voi tarkistaa, että seurusteleeko, jos ei ole aivan varma? Miksi ihmisiä hämmentää niin suuresti, jos haluaa olla jonkun kanssa, muttei halua vielä määritellä, että seurusteleeko? Muuttuuko kaikki, jos kuitenkin tunnustaa seurustelevansa? Pitääkö sen jälkeen leikkiä kaiken aikaa pariskuntaa? Entä kaverit sitten? Kuinka jaetaan aika seurustelukumppanin ja kavereiden välillä? Entä jos alkaa ahdistaa?

Airut