Maailmanlopun merkeissä

Tämä ja edellinen viikko on siis mennyt, kuten otsikostakin huomaa, maailmanlopun merkeissä. Olen siis odotellut, että milloin Pohjois-Korea hyökkä -ja minne. Innolla odottelen myös sitä, miten USA tähän, melko varmasti tulevaan, hyökkäykseen vastaa ja paljonko maapallosta on sen jälkeen tallella... Kuulemme meillä täällä Suomen kamaralla ei ole välitöntä vaaraa, mutta, kuinka pian on kun kaikki muut maapallon ihmiset muuttuu säteilyn takia zombeiksi!!!! Luulen, että mun pitää lopettaa zombi-elokuvien katselu. Mutta alan joka tapauksessa keräilemään säilyke tölkkejä piiloon. Pitäisiköhän pakata reppu, jossa on kaiken aikaa kaikki tarpeellinen, jos jotain kuitenkin sattuu? Saakohan jostain kaupasta zombien-tappo-aseita? Alan myös rakentamaan omaa vesijohtoverkkoa, sillä pian zombi hyökkäyksen jälkeen tämä yleinen systeemi pettää. Tajusin juuri, että asun kerrostalossa! Entä jos joku naapureistani saa sen tartunnan? Toisaalta luulen, että olen turvassa niin kauan kuin naapureilla riittää viinaksia. Täytynee siis varastoida sitäkin.. Huoh! On raskasta olla vainoharhainen... Pitänee opetella ajamaan autolla, että pääsen pakenemaan nopeasti. Valitettavasti tämänhetkiset varani ei riitä polttoaineen varastoimiseen, mutta voin rikastumista odotellessani rakentaa nopean pakoreitin aivan lähelle autoja, jos joku spurgu-naapureistani kuitenkin lähtee viinanhimoissaan talsimaan kaupungille ja päättää sitten tulla näyttämää puremajälkeä kamuille... Nyt on myös hyvä syy alkaa treenaamaan, sillä luulen, että on aika raskasta juosta koko Seinäjokea pakoon selässä rinkka ja kädessä joku iso sarjatuliase! Mistähän voisin saada oetusta aseenkäytön saloihin? Entä jos nämä zombit ei kuolekkaan, kun niitä ampuu päähän? missä myydään panssaroituja autoja alle 18-vuotiaille noin 10 €?

PS. Olen vain nälissäni ja hieman väsynyt:)

Minä isona

Idean tähän postaukseen sain Takataskut-Blogista, jossa näin saman tyylisen postauksen omista tulevaisuuden kuvitelmista.

Isona minusta tulee bisnesnainen. Se ei ole olennaista, mitä yritykseni tekee ja mikä virka minulla sielä on. Tiedän vain, että olen edennyt urallani nopeasti valmistuttuani mistä hyvänsä koulutuksesta. Olen siis noin 30-vuotias bisnesnainen, enkä tiedä, onko minulla lapsia tai perhettä. Firmassani minua kunnioitetaan suuresti ja saan kaikki hiljenemään kylmällä bisnes-katseellani. Minulla on töissä päälläni tyylikäs jakkupuku (sellainen joko tummansininen tai musta ja kynähame) jaloissa minulla on tietysti kopisevat avokkaat, jotka sopivat yhteen jakkupuvun kanssa. Pitkät, luultavasti, tummat hiukseni on siistillä nutturalla ja jokainen hiussuortuva on tiukasti paikoillaan. Minullahan on tietenkin tyylikäs bisnes-meikki ja punaista huulipunaa. Silmälasejakaan ei tietenkään unohdeta, vaikka minulla olisi nyt varaa käydä joka kuukausi laser-leikkauksessa olen kiintynyt silmälaseihini, jotka ovat viimeistä huutoa. Töihin ajan upean punaisella Chevrolet Camarolla, jossa on punainen nahka sisustus ja punaiset nahkapenkit.
Siinä oli vain työ-minä. Jakkupuvun riisuttuani persoonani muuttuu vapaa-aika-minäksi. Silloin olen se kaikkien nytkin tuntema Emilia. Paitsi, että olen alkanut harrastaa liikuntaa säännöllisesti ja käyn ahkerasti erilaisissa kulttuuri tapahtumissa. Teatterissa käyn useita kertoja kuukaudessa, sillä olen edelleen kiinostut teatteri-maailmasta. Vaikka olenkin katkera siitä, ettei minusta koskaan tullut taiteilijaa, kuten olin lapsesta asti toivonut, käyn silti taidenäyttelyissä katsomassa aina uusimmat teokset ja nykytaide on minulle erittäin tuttua.

tai sitten juutun lopuksi ikää kaupan kassalle ja valitan saamattomuuttani...:D