Miksi kukaan haluaisikaan erottua?

Minun ei todellakaan pitäisi avata tv:tä, etenkään tosi-tv-ohjelmien luvattuun aikaan... En tiedä monellekko teistä on sattunut silmiin ohjelma nimeltä Tyyliä vai ei. No itse olen useamman kerran jumittunut seuraamaan tätä muodonmuutosta mursusta malliksi. Mutta tänään ensimmäisen kerran mieleeni juolahti, millaista itsetunnon tappamista koko ohjelma on. Joo, lopputuloksena on tyylikäs ja itsevarma naishenkilö, mutta millä hinnalla? Käsitykseni mukaan ystävät nimittäin bustaavat tämän muodin vastustajan ja alkaa kamala ryöpytys "Miksi sinulla on tällainen ja tällainen vaatekappale? Näytät näissä aivan pelleltä! Ei hätää me veistämme sinut samaan muottiin kuin muutkin, niin, ettei ystäviesi tarvitse enää hävetä sinua!" Tämän ihmisen itsetunto runnotaan kovakouraisesti jonnekkin erittäin syvälle ja sitte ihmetellään, kun vaatteiden hankinta onnistu yksinään. Tottakai tällä neonväriseen paituliin pukeutuneella ihmisellä on vaikea löytää vaatteita, sillä edelliset hankinnat on tuomittu tiskiräteiksi! Ja miksei ihminen saa pukeutua oman mielensä mukaan, jos kerta tykkää värikkäistä rastoista ja tekoturkis kengistä! Itse ainakin olisin aikoinani vihreissä hiuksissa ja mustissa meikeissä repinyt jo valmiiksi revityt farkkuni, jos minulle olisi ehdotettu tyylimuutosta, koska se ei sovi kaavaan. Eiköhän jokainen ihminen ole itse valmis sanomaan, milloin tyylimuutos on aiheellinen. Eikai kaikkien tarvitse näyttää H&M:n mallinukeilta!!

Sitäpaitsi mikä tahansa rätti näyttää hyvältä, jos se kannetaan hyvin ja kauneinkin vaate menettää merkityksen, jos sen kantajalla on heikko itsetunto.

Let's just take a moment and be thanful that spiders can't fly

Joulu yllätti minut tänä vuonna. Tarkoitan, että yksinkertaisest vain lopetettuani kaikenlaisen stressaamisen olen onnistunut nauttimaan joulusta. Minun on kuitenkin pakko kertoa teille tämän aamun koettelemuksista!

Aamulla herätessäni aloitin paikkojen yleisen siistimisen, vaikka joulusiivot on aikoja sitten tehty, kahdeksan henkisen perheen koti ei pysy siistinä toivotulla tavalla. (Kaikkea perus tavaroiden siirtämistä oikeaan paikkaan ja sanomalehtien piilottamista.) No sitten ajattelin, että ehkä ne kuusen koristeet kannattaisi etsiä nyt. Niitä ei niin vain sitten etsittykkään. Keittiöremontin takia talossa vuosikymmeniä vallinnut järjestys on muuttunut järisyttävästi ja näin ollen kuusen koristeet oli yksinkertaisesti hukassa. No ajattelin, että pikainen puhelu äidille töihin helpottaa (kumma juttu, mutta mikään ei ole niin hukassa, ettei äiti sitä löytäisi), no äiti ei osannut sanoa ei juuta ei jaata ja saattaa olla, että hieman kuumenin siinä puhelun aikana. Painokelvottomia mutisten ja naama luultavasti vaarallisen punaisena jatkoin etsimistä. Kiersin kaikki mahdolliset komerot ja alistuneena, olin jo valmis laittamaan Maurin kauppaan hakemaan kokonaan uudet koristeet. Varmuuden vuoksi tarkistin vielä komeron, josta epätoivoinen koristeiden metsästys alkoi. Ja tietenkin ne perkeleet oli sen samaisen komeron pimeimmässä nurkassa!!

Emilia 1 - Joulu 0

No luulin aamun koettelemusten olleen siinä, mutta ehei! Vessassa minua vastaan käveli, mikäpä muu kuin valtava musta hämähäkki! Ensin jouduin shokkiin ja huusin, sitten ihmeellinen adrenaliini ryöppy sai minut tekemään jotain uskomattoman uskaliasta. Uhrasin jalkapohjani ja linttasin tämän kahdenksanjalkaisen hirviön mattoon, en nimittäin saanut käteeni mitään heitettävää.

En voi sanoa pelkääväni hämähäkkejä, pidän kyllä niistä -kuolleina, kilometrejen etäisyydellä minusta.

Feliz Navidad

Kymmenen hyvää syytä, miksi joulu on perseestä:

1. Lahjastressi. Saan opintorahaa ja asumistukea reilu 200 €/kk. Melko hyvin siis ja sillä pärjää mainiosti kuukauden. (vitut) Mutta näin joulun alla on huomattavasti paljon suuremmat menot, mitä muina kuukausina. Jos olisin fiksu hankkisin kaikki lahjat ynnä muut joulu jutut jo tammikuussa, niiin ettei sitten joulun alla tarvisi stressata. (toisaalta minulle tuottaa vaikeuksia miettiä pelkästään seuraavan viikon tapahtumia.)
2. Korttistressi. Hyvissä ajoin ennen jouluaattoa havahdut siihen, ettei sinulla todellakaan ole varaa ostaa joululahjoja. Päätät siis tehdä läheisillesi persoonnalliset kortit (vitun hyvä vitsi). Pelkästään korttien tekoa ajatellessasi henkeä alkaa ahdistaa ja näppylöitä nousee iholle.
3. Joulusiivot. Pyhästi vannon tiskaavani ennenkuin lähden Keski-pohjanmaalle joulun viettoon. Mutta kotona odottaakin jokaisen nurkan puunaus ja putsaus. Se komero, jossa käydään hyvin harvoin ja jonka olemassaoloa ei edes muista, jos sieltä ei ihan ehdottomasti tarvitse jotain puhdistetaan täyteen kiiltoon. Onneksi on niin kylmät ilmat, ettei ikkunoita voi pestä..... 
4. Joululaulut, nuo aikoinaan ahh niin suloiset lasten äänet alkavat jo kolmen kuukauden jälkeen kuulostamaan epävireiseltä palosireeniltä. Jos joululauluja alettaisiin soittamaan kaupoissa edes pari viikkoa myöhemmin itsemurha tilastot joulun alla laskisivat merkittävästi (epätoivoinen Halpa-Hallin työntekijä viiltää ranteet mattopuukolla auki, kun hänet löydetään seinällä lukee 'Feliz Navidad Saatana!')
5. Keskon joulumainokset.... Vihaan sitä porkkanaa ja niitä perunoita!
6. Helvetin hyvä syy uusille keräyksille.. Huomenna menen Torikeskukselle kourassa tyhjä Karlenss tölkki, jossa lukee: 'Anna Joulu Opiskelijalle' ja ehkä tuijotan umpeen muurautuneilla flunssaisilla silmilläni ja niiskutan. Näin joku kukkahattu täti voi sanoa auttaneensa jälleen koditonta. 
7. Laatikot... Hrrrrr..... Minä olen suhteellisen kaikkiruokainen, mutta kinkku on lähes ainut jouluruoka, joka uppoaa.. Maksalaatikon haju etoo. Joku idiootti on joskus aikoinaan keksinyt tunkea riisiä porkkanalaatikkoon ja tapa on pinttynyt suomalaisten päähän. Lanttulaatikkoa voisin uskaltautua maistamaan.. Imelletty perunalaatikko oli nimensä mukaisesti imelää, hyi.
8. Luumua, kaikkialla luumua. Jos ei luumuja niin vähintäänkin rusinoita. Luumut on hyviä tuoreina, ei todellakaan kuivattuina leivässä saati jossain kermavaahdon tapaisessa. Luumuhillon ainoa ja oikea paikka on joulutortun päällä koristeena, jotta se estää koko torttua kuivamasta uunissa ja edes yksi kohta säästyy mehukkaana (hillohan joko syödään oksennusta niellen ensimmäisenä pois tai kipataan lautaselle) 
9. Leipominen ei varsinaisesti kuulu minun intohimoihini, joten joulun aika kaikkine pipareineen ja joulutorttuineen on tuskaa. Taisiis, piparit ja joulutortut menettelee, jos ei tarvitse haistella sitä pipareista lähtevää tunkkaista hajua niitä paistaessa (joku lapsuuden trauma) Mutta ne kaikki kuivakakut ja vastaavat, joista en edes pidä, mutta joita minut pakotetaan alhaisesta leimopistaidostani huolimatta leipomaan! 
10. Tänä jouluna ehkä suurimpina epäkohtina ja joulumielen latistajana voisin pitää kummallisella tapaa vaihtuvia keli- ja sääolosuhteita ja sitä, että joku perkele on mennyt vaihtamaan joulupukin Toljanterissa.

Että hyvää joulua vaan itse kullekkin säädylle!

Airut

Jotain täysin erilaista minulta.

Ja tässä, hyvät naiset ja herrat on ensimmäinen puuvärityöni viime keväältä. Ehkäpä kerron siitä jotain. Ensinnäkin piirrustus on sinänsä jo aika vanha, mutta minun mielestäni ehdottomasti onnistunein teos itseltäni. Kun minulta kysytään, että mitä minä tällä kuvallla yritän kertoa, en todellakaan osaa vastata.. Toisaalta muistan piirtäessäni ajatelleeni, että tämä työ tulee olemaan kannanotto homofobiaa vastaan. Näin jälkikäteen en osaa sanoa, millälailla kuvittelin tämän kuvan symbolisoivan tuota aihetta. Mutta sanottakoon näin, että tämän teoksen merkityksen löytäminen on täysin katsojan tulkinnasta kiinni. 

Piirrustuksessa olen siis käyttänyt aluksi lyijykynää hahmotteluun ja lopulta tein radikaalin ratkaisun, joka muutti piirrustustyyliäni merkittävästi eli tartuin puuväriin. Olin aina kuvitellut, että puuväreillä värittäminen olisi kovinkin vaikeaa. Tämä työ muutti käsitykseni täysin ja melko nopeasti opin leikkimään väreillä. Viimeistellesäni työtä tulin siihe tulokseen, että pelkästään puuvärejä ja lyijykynää käyttäen työstä tulee liian laimea, joten tein jälleen radikaalin teon ja tartuin ohutpäiseen mustaan huopakynään. Huopakynää käyttäessä käsistä tuli hieman sarjakuvamaiset. Taustan kuvioinnista osaan sanoa ainoastaan sen, että halusin työhöni mahdollisimman paljon väriä. En tuolloin todellakaan omistanut mitään kalliita puuvärejä, eli käytin ihan perinteistä muutaman euron puuvärisettiä. Ainut huono puoli setissä oli se, että lainasin sen pikkuveljeltäni, joka oli heitellyt kyniä suhteellisen ahkerasti ja tästä syystä osa kynistä lyheni merkittävästi ja esimerkiksi punainen kynä oli tämän työn jälkeen käyttökelvottoman lyhyt.

Piirtäessäni kuuntelin erityisen paljon Kauko Röyhkän - Helvettiin. Niin intensiivisen kuuntelun olisi kuvitellut vaikuttavan teoksen tunnelmaan näin ei kuitenkaan käynyt, ainakaan minun mielestäni.

Olkaa hyvät ja laittakaa rakentavaa palautetta. (ei hätää näitä ei ala tippumaan tänne tämän enempää)

Airut

Oi maamme ja sillai!

Minulle annettiin ikäänkuin tehtäväksi kirjoittaa itsenäisyyspäivä postaus, tai oikeammin minulle ilmoitettiin, että minulta odotetaan jotain erittäin nationalistista tekstiä. Mieleni tekisi kuitenkin kirjoittaa jotain epäsovinnaista. Mutta mistä kirjoittaisin? Suomen fasistisista piirteistä toisen maailman sodan aikaan? Linnan juhlien nimen ja koko profiilin muuttamisesta? Aleksi Valavuoren liian pienestä paidasta Itsenäisyyspäivän jatkoilla? Tuntemattoman sotilaan liian myöhäisestä alkamisajasta? Voisin pinnistää jokaisesta edellä mainitusta aiheesta pitkän ja syvällisen pohdinnan. Btw oliko Pirjo Heikkilän känninen sönkkääminen käsikirjoitettu juttu, vai oikeesti nolo tilanne? JA MISSÄ ENBUSKE ON?

Asiaan. Isoilla ja menestyneillä tyypeillä on vissiin ihan oikeasti bileet Tampereella, mutta miten itsenäisyyspävä näkyy meidän tavallisten pulliaisten elämässä? Itsenäisyyspäivän vastaanottoa ja Tuntematonta sotilasta katsellen, mutta nyt hienoista iltapukujuhlista onkin tullut coctail bileet, joiden jatkojen juontaja käyttäytyvät hieman epäsovinnaisesti ja Tuntematon sotilas näytetään vasta yöllä. 

Valitettavasti koko tekstissä ei ole minkäänlaista punaista lankaa, mutta Hyvää Itsenäisyyspäivää! Ehkä ensivuonna minutkin kutsutaan isojen poikien itsenäisyypäivän bileisiin. 

Airut

Joulutunnelmissa

Joulu-ihmisenä, tai ennemminkin lapsuuden joulujen tunnelmaa havittelevana ihmisenä kuuntelen tässä para-aikaa niitä joululauluja, joita kuuntelin tenavana. Enkä voi olla puuttumatta Kun joulupukki suukon sai - biisin epäkohtaan. Miten iloinen isi olisikaan, kun saisi kuulla äidin pussailleen joulupukkia? Tietenkin voimme ajatella, että kyseinen "joulupukki" olikin Pikku-Jukan isi, mutta entä, jos ei ollutkaan? Entä, jos kyseessä oli naapurin Mauno?

Paikallisliikenteen ihmeellinen maailma

Koko Seinäjoella asumisaikani olen kuin ihmeen kaupalla välttänyt paikkarit, eli paikallisbussit. Tänä syksynä niiden ihmeellinen maailma on kuitenkin auennut minulle. Minunhan ei tarvitse kulkea bussilla asunnolleni, mutta minulla on ilmeisen laiskoja ystäviä, joiden kanssa saatan joskus lähteä suoraan koulusta kaupungille ja tällöin odotamme paikkaria, tai juoksemme henkemme edestä, jotta ehtisimme. Kuitenkin, nyt niillä enemmän matkusteltuani olen havainnut muutamia asioita. Itseäni paikkarissa matkustaminen ahdistaa suunnattomasti ja syyllistyn aina niihin asioihin, joita tässä postauksessa kritisoin.

Paikkarissa on aivan omat käyttäytymissäännöt ja ne menee näin:

• Kun tulet paikkariin kaiva jumalauta ne rahat hyvissä ajoin esille, anna ne mahdollisimman nopeasti kuskille, äläkä missään tapauksessa aiheuta hämminkiä! Jos kuitenkin aiheutat hämminkiä, älä poistu tilanteesta tyynen rauhallisena ja tuhahtaen 'näitä sattuu', oikeaoppinen poistumistapa nolosta tilanteesta on hiljaa, kyyryssä ja naama kirkkaan punaisena, näin kaikki varmasti huomaavat sinun mokanneen.
• Rahat ojennettuasi etsi tyhjä paikka, suomalaisena et todellakaan pyydä päästä istumaan tuntemattoman viereen vaan jäät mielummin seisomaan. Jos kuitenkin menet tuntemattoman viereen istumaan, älä missään nimessä kysy onko paikka vapaana, vaan hivuttaudu penkille ikäänkuin salaa.
• ÄLÄ PUHU TUNTEMATTOMILLE! Tuntematon ihminen, jolle alat hölistä niitä näitä tekee kaikkensa päästäkseen pakenemaan tilanteesta. Todella harvinainen, mutta hämmentävä tilanne.
• Ole kuin et olisikaan. Toisin sanoen tunkiessasi ulos täyteen ahdetusta paikkarista ja tuuppiessasi ihmisiä inise välillä anteeksi, mutta hiljaa, ettei kukaan vain kuule. 
• Älä huuda kuskille kiitosta kyydistä, kuski saattaa hämmennyksissään ajaa vaikka ojaan.

En tiedä onko kaikkialla Suomessa tällaista julkisilla liikkuessa, mutta näin täällä!

Kiitän ja kuittaan!

Airut

2 min. kuivuva kynsilakka

Nyt on pakko avautua niinkin pinnallisesta aiheesta kuin kynsien lakkaus. Olen tässä puolen vuoden aikana kehitellyt itselleni pakkomielteen kynsien lakkaamisesta. Pahimmillani poistan lakan ainoastaan laittaakseni uudet tilalle. Minulla on nimittäin auttamattoman rumat kynnet. Pakko piilottaa lakalla. Tarkoitukseni ei kuitenkaa ole angstata teille kynsistäni, vaikka niistä saisi aikaan useamman sivun mittaisen valitusvirren. Kerron lakkaamisen ikuisista ongelmista kautta aikojen.

1. Aloitetaan ihan alusta eli minun tapauksessa kynsilakan poistosta. Kaikella tapaa inhottava operaatio, etenkin jos edellisessä lakassa on glitteriä. Kynsilakkaa poistaessaan oikein tuntee kuinka glitter repii pienen pieniä palasia kynsistä! EIKÄ VITTU EDES IRTOA, ei ainakaan pelkällä kynsilakanpoistoaineella, pakko tuvautua muihin kynsiin ja repiä glitter-hiutaleet irti. Entäs, kun poistettava lakka leviää pitkin sormia niin, että kynsien ympärillä oleva iho on lakan väristä? Kynnet ovat kyllä puhtaat, mutta nyt sormet vaativat putsausta. Minun ei luultavasti edes tarvitse kertoa miltä kynsilakanpoistoaine haisee ja miltä tuntuu, kun on poistamassa kynsilakkaa ja tajuaa, että joku on syönyt kaikki vanulaput.
2. Väärällä kädellä lakkaaminen. Minun tapauksessani vasemmalla... _Aina_ yhtä vaikeaa. Kyllähä siinä harjaantuu, mutta siihen vaaditaan kärsivällisyyttä suhteettoman paljon. 
3. Karmein kohta kynsien lakkaamisessa on se, kun kaikki kynnet ovat niin täydelliset kuin voi olla, sitten tyhmänä ihmisenä menet ja 'viimeistelet' jostain kohtaa ja koko kynsi sotkeentuu ja siinä samalla hermostuspäissäsi ja itku silmässä sotket muutin kynnet. Ei auta kuin aloittaa alusta.
4. Kun lakka on viimein valmis, alkaa useamman tunnin odottelu. Kahdessa minuutissa kuivuva kynsilakka on Jumalan vale. Etkä ikinä kuitenkaan odota tarpeeksi kauan ja niin on taas täydellinen lakkaus mennyt kankkulan kaivoon. 

Nyt mietitte, että miksi tuo edes lakkaa kynsiä, jos se on hänen mielestään niin kamalaa. Jollain sairaalla tavalla kuitenki nautin kynsien lakkaamisesta ja kun kynnet on nätisti olo on uskomattoman naisellinen. En väitä, että kukaan muu sitä huomaisi, mutta silti itsetunto nousee.

Airut

haku päällä

Aika järkyttävää, että jo tämän ikäisenä on kamalat paineet seurustelun suhteen. Nyt omassa päässäsi ajattelet, että: "eipähän, en minä ainakaan halua seurustella." -Kusetat, mikä pahinta, itseäsi.

Vaikka olisi miten ikisinkku ajatuksella liikenteessä, aina, kun menet uuteen paikkaan mietit silti, mahtaakohan tuleva aviomiehesi olla siellä. Eikö 'sen oikean' löytämiseen pitäisi ottaa paineet siinä kolmenkympin kieppeillä? Sikäli, kun aikoo vielä tenaviakin hankkia. Eihän tässä ole vielä mitään hätää, biologinen kello ei luultavasti kovinkaan monella minun ikäiselläni tikitä.

Huvittavaa seurata omaa ja muiden käytöstä esim. festareilla, kaikilla haku päällä. Kaikilla, sukupuolesta ja iästä riippumatta on Niko Kivelän kuvailema tänään mä saan-katse.

Kun 'se oikea', tai edes lähes oikea ei satukkaan paikalle ennenkuin ikää on hurjat 17, alkaa jokaisen päässä liikkumaan ajatus. "minussa on jotain vikaa" -vitut ole, kaikki aikanaan.

"kun sitä tuskin voi edes aavistaa, kuka saa ja kenelle annetaan ja miten raukkamaisesti onnen anti täällä jaetaan", niin laulaa Göstakin.

Hyvää miestenpäivää ja sillai

Tämä kirjoitus on omistettu niille poikaystävä kokelaille, jotka ovat välillä ymmällään oman muikkelinsa kanssa.

• Kun tyttö laittaa turhia viestejä, niin niihin sitten myös vastataan, vaikka toinen jalka haudassa! Edes sen verran, että ilmoitat "oon tässä pää puoliksi irti, mut ei täs hätää, soittelen paremmalla ajalla". Joo ainahan niitä viestejä ei huomaa, mutta kokonaan vastaamatta jättäminen on aivan perseestä.
• Muista pitää aina lupauksesi. Mikään ei ole niin kamalaa kuin odottaa turhaa.
• Vaikka olet miten kova jätkä ja suomalainen juntti, niin joskus voi sanoa jotain söpöä. Ihan oma määritelmä, että mikä sitten on söpöä.
• Voin vaikka vannoa, että joka tyttö tykkää tuntea olonsa erityiseksi. En siis tarkoita, että pitäisi ihan mahdottomiin ryhtyä. Kukat ja lahjat ilman syytä saa sinut näyttämään syylliseltä, suosittelen siis jotain muuta, jos haluat välttyä turhilta riidoilta.
• Kun tiedät suututtaneesi tytön, kukat tms. ovat sallittuja. (pakollisia)
• Tytöt ylireagoi aina, älä helvetissä mene sanomaan, että: "rauhotu" jos oma henki on kallis.
• Jos haluat välttyä vaaratilanteita, kuljeta aina mukanasi suklaapatukkaa, tai jotain muuta, mikä nostaa verensokeria. Tytöt saattavat yltyä vaarallisiksi, jos nälkä yllättää.
• Kysy kuulumisia! 
• Sinun olisi parasta olla kiinnostunut tytöissä muustakin kuin tiedät tasan tarkkaan mistä. Me tytöt olemme todella syvällistä porukkaa on kiva, kun joku kuuntelee, tai edes näyttää siltä.
• Kun olet muikkelisi seurassa, puhelin pois. Toisinsanoen ole läsnä. 
• Kehu tytön ulkonäköä. Mutta vain, jos todella tarkoitat sitä. Muista myös, että ulkonäön kehuminen ei takaa varmaa saantia.
• Kerro myös omista jutuistasi ja ajatuksistasi, sikäli kun tyttö viettää aikaa sinun kanssasi hän haluaa tietää mitä sinun päässäsi liikkuu ja mitä sinä asioista ajattelet. 
• Sinulla on oikeus olla kavereiden kanssa, niin on myös muikkelillasi.
• Joskus riittää että vain ollaan, makoillaan sohvalla ja tuijotetaan tv:tä. Puhellaan niitä näitä.
• Älä ikinä kehu ketään muuta tyttöä muikkelisi läsnäollessa. Vaikkei kyseessä olisikaan mustasukkainen tyttöystävä, istutat silti hänen päähänsä ajatuksen ja tyttö on ikuisesti mustasukkainen kehumallesi naisihmiselle.
• Pieni kiusoittelu ja sopiva vittuilu on OK, mutta vältä turhia riitoja.
• Joskus pienet eleet ja ilmeet kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Hymy, hali tai kädestä ottaminen oikeassa tilanteessa riittää
• Jos olet kavereiden kanssa niin, että tyttösikin on paikalla, mikään ei muutu, älä helvetissä rupea esittämään!

Päätin siis näin miestenpäivän kunniaksi helpottaa edes joidenkin mieshenkilöiden elämää.

Airut

Parisuhdeihmiset hoi!

Olen erittäin hyvä huutelemaan tästä aiheesta, sillä itsekin olen muutaman kerran elämäni aikana hairahtanut parisuhteeseen. Tiedän siis asian molemmat puolet.

Ihanaa, että ihmiset löytävät toisensa ja on kivaa, kun menee hyvin. On kuitenkin muutamia asioita, jotka ärsyttävät parisuhteessa olevan henkilön lähipiiriä. 

• Kännissä riitely, ihan tosi bileet mitkä hyvänsä, aina, kun meno on kovimmillaan rupeaa joku pariskunta vetämään draamaa. Ei mitään hätää, jos he osaavat hoitaa tilanteen keskenään, mutta yleensä he vetävät mukaansa koko porukan ja niin vuosisadan bileistä tuli parisuhdeterapia. Jos nuoripari tietää, etteivät he tule toimeen humalassa, ei välttämättä kannata lähteä juhlimaan joka kerta yhdessä. Miten kävisi, jos parisukunta olisi erillään edes sen yhden illan?
• Aina ja kaikkialla yhdessä. Hyi. Onko nuoripari kenties liimattu toisiinsa kiinni? Se, että on parisuhteessa, ei tarkoita, että kaikki on yhteistä. Minä ainakin henkilökohtaisesti tiedän tarvitsevani omaa tilaa ja aikaa ystävien kanssa, ilman mahdollista seurustelukumppania (tällä hetkellä se ei ole ongelma, sillä sellaista ei ole). Useimiten kuitenkin nuoripari yöpyy toistensa luona. Eikö siis ole suotavaakin viettää välillä aikaa ystävien kanssa?
• Ylitsepursuava söpöily. Minä kai olen, niin suomalainen äijä, etten juurikaan itse tykkää pussailla kenenkään kanssa julkisilla paikoilla, saati halailla, kädestä pitäminen saattaa olla sallittua. Joka tapauksessa; parisuhteen alkaessa on kuitenkin 'ihan ok', että pariskunta on kaiken aikaa toistensa kimpussa, mutta missä menee raja? En tiedä mitään hirvittävämpää kuin esileikki keskellä koulun käytävää! Hrr.. Entä, kun nuoripari on ollut yhdessä jo muutaman kuukauden? Vuoden? Entä, jos julkisilla paikoilla pusuttelusta ja alkuhuumasta ei tule loppua? Ällööö
• Kavereiden totaalinen unohtaminen. Kun eroat täydellisestä parisuhteesta, jonka aikana olet laiminlyönyt ystävyyssuhteita, sympatiaa on turha odottaa. Luulen, että itse aikoinani saatoin sortua tällaiseen. Onneksi kuitenkin jotenkin heräsin todellisuuteen ja aloin kaipaamaan ystäviä. Yhteiset ystävät on OK, mutta mikään ei korvaa omaa tosi-ystävää.

Airut

Tekopyhää sananhelinää

En mitenkään pääse eroon asennevammasta Nenäpäivää ja muita vastaavia kohtaan. En saa mitään sille mielekuvalle, että tekopyhät julkisuuden nilkit hankkivat positiivista julkisuutta itselleen puhumalla pari kertaan vuodessa pehmeitä suorassa lähetyksessä.

En todellakaan väitä, että asia, jonka puolesta he puhuvat on väärä. Minun on vain kovin vaikea luottaa näihin järjestöihin. Tietääkö kukaan todella, minne nämä valtava summat rahaa todellisuudessa päätyvät? Onko rahan syytämisellä kehitysmaihin saatu aikaan jotain merkittävää?

Saatan saada paljon vihamiehiä, mutta minusta nämä rahankeruu systeemit ovat vain hyvinvointiyhteiskunnan tekopyhä ja surkeasti toteutettu tapa parantaa omaatuntoaan.

Joojoo, rakennetaan kouluja ja sairaaloita, kerrotaan anteeksiantavasta Jumalasta, johon me uskomme täällä. Onhan se tärkeää työtä, mutta suurelta osin rahan haaskausta. Mitään todellisia tuloksia ei saada, sillä että lennämme sädekehä päämme päällä rakentamaan kaivot ynnä muut valmiiksi. Kun kehitysapu lähtee maasta, ei paikallisilla ole mitään havaintoa kaivon kunnossapidosta ja hygieniasta!

Olen puhunut.
Airut

Viidakon lait

Ikuinen faktahan on se, että ruokatunti on yksinkertaisesti paras hetki koulussa. Se on päivän kohokohta.

Viimeinen tunti ennen ruokailua, joka luokassa kuuluu ensimmäisen viidentoista minuutin jälkeen: "Joko pian syömään?" lähes aina myös toivotaan, että päästäisiin edes viisi minuuttia aikaisemmin kuin muut opiskelijat. Jokainen opiskelija on myös kaivanut oman Amica-kortin valmiiksi esille.

Ruokalassa vallitsee tunnetusti viidakon lait ja nopeat syö hitaat! Kun tunti viimein päättyy jokainen opiskelija juoksee henkensä edestä jonoon hullun kiilto silmissä ja koittaa samalla hivuttautua vielä hieman edemmäs muista. Kyynerpäätaktiikassa ei säästellä, kaikilla on nälkä!

Kun ruoka on saatu nenän eteen nälkäinen oppilas voi rauhoittua ja katsoa ivallisesti hymyillen jonon perällä kökkiviä.

Edessä on kuitenkin viimeinen taisto, nimittäin astoiden palautus! Jokainen mahansa täyttänyt oppilas seuraa nyt palautusjonon tapahtumia ja sen ollessa tarpeeksi lyhyt siirtyy siihen itsekkin. Tässä jonossa ei tyrkitä, sillä maha täynä on leppoinen olo.

Toisinaan jonon perällä kökkiessään tekisi mieli juosta keskelle ruokalaa, oksentaa ja huutaa: "SALAATISSA ON SALMONELLA!!!!!" Mitä siitä seuraisi? Jokainen oppilas sylkisi salaattinsa suusta ja osa huomaisi jo selkeät oireet. Näin saisin tarkastella salaattipöydän antimia kaikessa rauhassa, eikä kukaan tuskastuisi, kun väkerrän maitopurkkia auki. (Kuulun nimittäin ilmeiseen vähemmistöön, sillä juon kevyt maitoa ja se on tuossa koulussa laktoosittoman maidon kanssa edelleen purkkikamaa.)

Airut

merkonomin selviytymisopas

Niille, jotka eivät sitä vielä tiedä, tiedoksi, että minä opiskelen Seinäjoen kauppaopistossa talous- ja toimistopalveluita. Talouspalvelut, kuten kirjanpito ja palkanlaskenta vaativat todellista tarkkuuttaa, keskittymistä ja ammattitaitoa. Tässä siis tuleville taloushallinnon merkonomeille selviytymislista:

1. Taloushallinnossa käytämme paljon ATK-ohjelmia ja vietämme runsaasti aikaa ATK-luokassa, suosittelen siis hyvissä ajoin aloittamaan jonkin Facebook-pelin. Yleensä kaikki alkaa Candy Crush Sagasta ja siirtyy sitä kautta muihin peleihin. Ilman näitä pelejä saatat toki pärjätä tunneilla paremmin, mutta raskas työ, raskaat huvit ja sillai..
2. Kuulokkeet ovat myös erittäin kätevät, sikäli, kun sinua ei juuri nyt huvita laskuttaa. Yhtä hyvin voit katsoa muutaman jakson Serranon perhettä. (Serranon perhe on saavuttanut ainakin minun ryhmässäni suuren suosion)
3. Kannattaa kuitenkin muistaa pitää tarvittava ohjelma kaiken aikaa auki ja olla muutenkin valppaana, sillä opettajat saattavat tehdä yllätys kierroksia pitkin luokkaa. Näin opettaja luulee, että teet jotain.
4. Kannataa tälläytyä istumaan sen oppilaan viereen, joka tekee tehtäviä oikeasti eikä ainoastaan näennäisesti. Näiltä kanssaopiskelijoilta on nimittäin helppo "tarkistaa" tehtävät.
5. Ihan vain vinkkinä. Teit koneella mitä hyvänsä, ei kannata naurahdella tai näyttää muutenkaan kovin kiinnostuneelta, sillä se herättää opettajien epäilyt.
6. Kaiken aikaa tulee olla muutenkin valppaana, opettajat ovat siinä suhteessa ovelia, että, kun näytät olevan tarpeeksi pihalla, he kysyvät juuri sinulta. 

Antoisia opiskelu hetkiä.

Airut

Just saaneet

Jokaisen tytön unelma on häät. Jokaisen muun, paitsi minun. Minua katsotaan aina kieroon, kun puhutaan unelmahäistä ja minä ilmoitan, etten ikinä mene naimisiin ja jos menen teen sen salaa maistraatissa. 

Kerron miksi: 

• Pelkästään seurustelun aloittaminen on minulle suuri kynnyskysymys ja se on yleensä esteenä mahdollisille parisuhteille. 
• Vihaan sukujuhlia
• Naimisiin meno ei kuulu sukuni perinteisiin
• Mitä komeammat häät, sitä varmempi ero
• Kalliiden häiden jälkeen vituttaisi erota
• Nykyisin varmaan puolet avioliitoista päättyy eroon, joten, miksi hankkiutua konkurssiin yhden päivän takia
• Pelkästään häiden järjestäminen kiristäisi minu hermojani niin, että ero tulisi alttarilla
• Häissä on aina noloja seuraleikkejä
• Hääyö ei kuuleman mukaan ole erityinen, sen uskon, sillä peri-suomalaisen perinteen mukaan sulhanen on ensimmäinen, joka sammuu
• Tai joutuu putkaan
• Todella ahdistavaa miettiä, että kenet kutsuu ja kenet ei
• Korkeintaan polttareiden takia voisin harkita asiaa

Jos kuitenkin jostain helvetin kummallisesta sattumasta johtuen, päädynkin menemään naimisiin, häissäni tullaan soittamaan Popedan Jos pillua saan ja hääautossa lukisi "Just saaneet".

Airut

Kirje Karelle

Hei!

Kuinkas pyyhkii siellä pilven reunalla? Olen usein pohtinut, että millaista olisi, jos olisit vielä täällä. Olisinko minä samanlainen? Olisiko kaikki samoin kuin nyt, paitsi, että kukaan ei puuttuisi joukosta? Millainen sinä olisit nyt? Millaisessa elämäntilanteessa olisit? Olisitko tullut käymään Seinäjoella, niinkuin puhuttiin? Olisitko aina kuskina? Olisimmeko tutustuneet paremmin? Ainakin sen tiedän, että, vaikka porukka on hajonnut, meillä on jotain, mikä yhdistää meitä. Meillä kaikilla on kova ikävä sinua. Tietenkin olemme jatkaneet elämää ja ikävä ja suru lähes unohtuu välillä. Tarkoitan siis, että olemme kai oppineet elämään sen asian kanssa. Voin kirjoittaa monikossa, sillä uskon, että kaikki voivat samaistua edelliseen. Tänään, melkeen eilen, on/oli pyhäinmiesten päivä ja ajattelin, että voisin kirjoittaa sinulle. Kaikki mitä olen ajatellut. Tiedätkö mitä? Olen muuttunut todella paljon sinä aikana, kun olet ollut poissa. Olet ollut poissa.... kuulostaa siltä kuin palaisit vielä. Surullista vain, ettet palaa. Se on jo huomattu kuluneen vuoden aikana. Onneksi kukaan ei kuitenkaan voi viedä muistoja. Et sitten naura, mutta olen tätä kirjettä kirjoittaessani yrittänyt itkeä salaa, sillä kirjoitan tätä olohuoneessa ja muu talon väki viettää aikaa samaisessa huoneessa. Kyllä, olen ihminen, joka häpeää itkeä muiden nähden. Valitan, etten vienyt haudallesi kynttilää. Minulla on siihen kuitenkin pätevä selitys. Olin Jyväskylässä kummipoikani 1-vuotis syntymäpäivillä ja kun pääsin kotiin olin kovin väsynyt. Huomenna lupaan ryhdistäytyä!

Rauhallisia unia Karttu!

Emilia

sorsat itsepuolustuskurssilla

Nyt heti kärkeen tärkeä tiedotusasia! (Nyt kaikki luulee, että blogin osoite muuttuu tms. jekkujekkuu) Näin juuri kuinka sorsa potkaisi toista sorsaa! Ja nyt kuvittelet, kuinka sorsa potkaisee toista sorsaa, maasta käsin. Se olisi luonnotonta! Ei vaan, urossorsa, joka minun biologiantietämykseni mukaan on se kauniimman värinen, otti ja pyrähti lentoon ja sitten kuului kops ja harmahtavan sävyinen naarassorsa horjahti.

Voin vain kuvitella, kuinka ne ihmiset, jotka näkivät minut kotimatkallani pähkäilivät, että mistä olen karannut. Itsekin toki aluksi epäilin, että vähäisillä yöunilla olisi osuutta asiaan, mutta nähty, mikä nähty.

Nyt on pakko pohtia tämän urossorsan motiiveja. En todellakaan tiedä, ovatko sorsat aina uskollisia ensimmäiselle kumppanille, vai ovatko ne enemmän pesästä pesään tyyppiä (tuo kuulosti pahalta). Oli miten oli. Mahtoikohan kyseessä olla pariskunnan välinen riita? Jos oli, täytyy myös alkaa pohtimaan, kuinka sorsat suhtautuvat perheväkivaltaan? Mitä nämä sorsat sanoivat sorsa-kielellä toisilleen ennen potkua, jota pääsin todistamaan?

Entä, jos kyseessä oli kuitenkin naapuririita? Se yli-touhukas ja yli-utelias naapurin sorsa-rouva olikin liian utelias ja naapuruston kovanaama Rampe olisi halunnut päästää sen päiviltä, muttei voinut tehdä sitä niin usean todistajan läsnäollessa. Kuinka sorsat suhtautuvat siihen, kun naapuruston ehdottomasti vittumaisinta muoria potkitaan päähän? No minun näkövinkkelistä muut sorsat vain seisoivat yhtä tyhmän näköisinä kuin aina. Ehkä ne kuitenkin kävi sorsakielellä vilkasta keskustelua, siitä mihin kohtaan olisi kannattanut potkaista, että se kurppa olisi kupsahtanut.

Tai, jos vain satuin paikalle kesken sorsien itsepuolustuskurssin? Tiina Sorsa oli kurssin vetäjän kanssa edessä näyttämässä mallia.
Tilanne olisi mennyt suurinpiirtein näin:
Kurssin vetäjä: "Tiina, tuleppa tänne eteen, niin minä demostroin, kuinka tulee potkaista. Sinähän tiedät, kuinka otat potkun vastaan?"
Tiina: "Okei, joo kyl mä tiiän, sehä käytiin alkeiskurssilla"
Kv: "No niin elikkäs, ensin mä pyrähdän tästä tällaa lentoon ja sitte........"
Tiinalta menee pasmat sekaisin, sillä hän huomaa, että itsepuolustuskurssille saapuu myös Make, ehdottomasti komein urossorsa. Yhtäkkiä kuuluu kops, Tiina heilahtaa ja lähes menettää tajunsa. "AI VITTU, EMMÄ OLLU VIELÄ VALMIS!!" kv: "Mähän just kysyin, että ooksä valmis ja sä vastasit joo"
Tuntematon ääni väkijoukosta "NYT JUMALAUTA OLKAA SORSIKSI, TUO IHMINEN TUIJOTTAA!!

Airut

Home Sweet Home

Koulun alettua muutin uuteen asuntoon Seinäjoella, sillä 60 neliön kaksio olisi ollut liian suuri ja hintava minulle, sen jälkeen, kun lusikat menivät jakoon. Uusi asuntoni vaikutti ja vaikuttaa edelleen täydelliseltä opiskelija-asunnolta. Sijainti on loistava, asunto on juuri sopivan hintainen ja kokoinen, nättikin tämä on.

Nyt muutaman kuukauden täällä asuttuani, olen kuitenkin huomannut pienen pieniä vikoja tässä unelma-kodissa. 

Ensinnäkin, olen melko lyhyt, en siis mitenkään erikoisen lyhyt, mutta kuitenkin tarpeeksi lyhyt siihen, että en todellakaan ylety astiakaapeissa ylimmälle hyllylle ja hätinä edes toisiksiylimmälle. Millaisille ihmisille nämä asunnot suunnitellaan? Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että suurin osa suomalaisista on samanlaisia persjalkoja kuin minäkin!

Seuraavaksi siirrymme kodin sydämmestä kylpyhuoneeseen, sikäli kun sitä metri kertaa metri kopperoa sellaiseksi voi kutsua. Ei minkäänlaista säilytystilaa missään! Tuosta järkytyksestä selvisin, mutta wc-paperirulla telineen on varmasti asentanut joku mies. Joka aamuinen aamujumppa suoritetaan, kun yritetään saada wc-paperia tiputtamatta koko rullaa. Jokainen vieras on ensimmäisenä maininnut tuosta epäkohdasta. Vielä joku päivä minä otan poran ja ruuvimeisselin kauniiseen käteen ja siirrän sen telineen ergonomisesti sopivampaan paikkaan.

Tänään verhoja laittaessa selvisi myös, että keittiön verhotankoa ei saa otettua alas. KUKA HELVETIN INSINÖÖRI SEN ON ASENTANUT? Kuinka ihmeessä sen asentanut henkilö kuvittelee, että tällainen pienempi ihminen saa ikinä laitettua verhot, kun ensinnäkin verhotankoon ylettyäkseen pitäsi omistaa tikkaat!  (Turvauduin siis verhoja laittaessani ystävän apuun, sillä en ylettynyt verhotankoon edes tuolilta, otti luonnolle)

Siivoiskomero, se kaikkein inhottavin kolkka asunnossa kuin asunnossa. Ainakin otaksun, että se on siivouskomero, vaikkei sinne mahdukkaan suhteellisen oleelliset siivousvälineet, kuten imuri, moppi ja ämpäri. Imuri täytyy siis tunkea vaatekomeroon kun taas moppi ja ämpäri somistavat kylppäriä.

Olen tullut tässä asunnossa asuessani siihe tulokseen, että tämän asunnon on mitä luultavammin suunnitellut pitkä mies-insinööri. Kukaan muu ei yksinkertaisesti ole voinut saada tuollaisia neron leimauksia.

Airut

Kun muutkin, niin miksen minäkin?

Minun on aivan pakko ynnätä yhteen asioita jotka nostavat minun verenpainettani. Olen nimittäin huomannut, että ärsyynnyn nykyisin kovin monista asioista.

Salatut Elämät:
Olen vältellyt todella lahjakkaasti koko sarjan katsomista, mutta silti pysyn kärryillä joka käänteestä, sillä kaikki puhuu niistä. En tajua, mikä siinä sarjassa niin tympii, mutten kyllä ymmärrä, mitä katsottavaakaan niissä on. Serkkuani epätarkasti lainaten: "Salkkareiden käännekohta oli se, kun käsikirjoittajat huomasivat Aaron potentiaaliset mahdollisuudet psykopaattina." Serkkuni mielestä se oli askel parempaan, minä olen täysin toista mieltä.

Parisuhdesöpöily Facebookissa:
Joo, on kivaa, että menee hyvin, mutta rajansa kaikella. Koko parisuhteen kulkua ei todellakaan tarvitse päivittää Facebookkiin. Joku tosi merkittävä juttu, kuten vuosipäivät. Voi olla, että itse olen vain katkeroitunut ja ainut joka tympääntyy näistä pusukuvista ja "ihanaa viettää aikaa rakkaan kanssa, onhan viime näkemästä jo tunti <3333"-päivityksistä.

Kliseet weheartit-sivulla:
Olen ollut luultavasti aikaani jäljessä, sillä löysin kyseisen sivun vasta viime kesänä. Vaikka olen kerennyt vierailla siellä vasta muutaman kuukauden ajan, olen jo lopen kyllästynyt osaan kuvista. Lennokas kuva höystettynä Be weird-tekstillä alkaa tulla korvista ulos... Tuo teksti kyllästyttää minua siksi, että juuri ne ihmiset, jotka noita jakavat ja laittavat kansikuvikseen, suorastaan pelkäävät olla outoja. Saattaa olla, että olen jälleen hieman omahyväinen ja vaikea ihminen, mutta minkäs sitä mielipiteilleen mahtaa. Toinen klisee on angst-kuvat edellä mainitulla sivulla. Huoh... Kun minä alan selaamaan kuvia joltai sivulta, toivon löytäväni jotain hauskaa, nasevaa ja ironista, en kuvaa itkevästä tytöstä! Voi olla, että olen mielipiteeni kanssa jälleen yksin! Älkää silti vihatko minua...

Olkalaukku:
Painava sellainen. Aivan yhtä helvettiä kävellä matka kuin matka painava taakka olalla. Haluaisin repun, mutta en ole vielä löytänyt mieleistäni. Ehkä joskus tulevaisuudessa, kun olen rikas bisnesnainen ja ajelen sillä punaisella Camarolla, vastaani tulee se täydellinen reppu -jota en enää tarvitse, sillä minulla on Camaro.

Salaperäiset päivitykset Facebookissa:
Mikään ei syö tiedonhaluista ihmistä, niin kuin joidenkin ihmisten epätarkat ja salaperäiset päivitykset.
Kuvaan tilanteen: Minna Mallikas päivittää Facebookkiin seinälleen -No voi ny vittu.....
Maija Mallikelpoinen (Minnan ystävä) on heti utelias ja kysyy kaikkien puolesta -Mitä ihmettä? Johon Minna Mallikas vastaa - Kerron chatis.
On se nyt perkele, kun pitää kiusata ihmisiä tuollaisilla päivityksillä, joiden taakse kätkeytyy selvästikkin mielenkiintoinen tarina ja sitten ei kuitenkaan olla valmiita vastaamaan julkisesti päivitykseen liittyviin kysymyksiin!!

Sadepäivät:
Joskus aikoinaan, kun sain linja-auto kyydin kouluun, saatoin jopa nauttia sadepäivistä. Nykyisin minulla on kouluun 10 minuutin kävelymatka, joten sadepäivinä ei juurikaan hymyilytä.. Pieni sade ilman tuulta ei haittaa, mutta auta armias, kun koittaa selviytyä kuivana kouluun kunnon tulvan aikaan tai kun tuulee joka saatana ilmansuunnasta yhtäaikaa! Juuri tällaisina päivinä sinulla on myös se kymmenen kilon olkalaukku ja huonot kengät. Loppupäivä on pilattu satavarmasti.

Ihmiset, jotkä eivät tervehdi takaisin:
Minulla on joku mielenvikainen päähänpinttymä tervehtiä jokaista vastaantulijaa kävellesäni kouluun, kirjastoon, kaupungille, minne vain. Olen huomannut, että suurinta osaa se ilahduttaa, mutta jotkut katsoo ainoastaan nenänvartta pitkin ja hymähtää. Hyvää hyvyyttäni minä ihmisiä tervehdin!

Isotpienetlapset:
Eli siis nämä ala-aste ikäiset pikkuiset tytöntylleröt, jotka ovat lakanneet leikkimästä jo kolmosluokalla, koska se on niin noloa ja lapsellista... Huoh. Nämä pikkupissikset omistavat 500 euron puhelimen sen ikäisenä, kun minä vasta haaveilin omasta puhelimesta!! Samaiset typykät myös kulkevat kaupungilla naamassaan liian paljon meikkiä ja päällään neon-pinkki Jack Danielss-paita! Pelottavaa... Kuinka häiriintyneitä näistä pikkuihmisistä tulee, kun ne yrittää leikkiä aikuista ennen aikojaan? En siis väitä, että itse olisin kypsä aikuinen, mutta toisaalta, en edes yritä esittää sellaista.

Valikoivat opettajat:
Käyn nyt toisen asteen koulutusta ja nyt jo kuvittelisi, että opettajat kohtelisivat minua ja kanssaopiskelijoita sen mukaisesti. Useimmat kohtelevatkin ja edellyttävät sen mukaista käytöstä. Sitten on näitä helposti provosoitavia opettajia.
Voin kertoa esimerkki tapauksen: Aloitan uuden kurssin uuden opettajan kanssa. Opettaja astuu luokaan ja sillä samalla sekunnilla hän alkaa huutaa "LAKIT POIS PÄÄSTÄ" "HILJAA, KUN MINÄ PUHUN!" Emme siis olleet käyneet edes läpi tämän opettajan toivomia käyttäytymissääntöjä hänen tunneillaan, kun hän jo olettaa, että olemme kurittomia kersoja, joille ei auta kuin huutaa. No, lapsellisimmat oppilaathan saavat tuollaisesta aloituspuheesta heti sen käsityksen, että tuota ämmää on helppo huudattaa, joten ensimmäinen tunti oli pelkkää huutoa. Itse ujona tyttönä istuin koko tunni kusi sukassa ja suunnittelin tätä postausta. Voimia niille, jotka jatkoivat kyseistä kurssia! Samainen opettaja myös muuttaa käyttäytymistään aina aikuiselle puhuessaan. Oli sitten kyseessä vierailija tai aikuisopiskelija.

Eiköhän tämä vitutusaiheista avautuminen ollut tässä. Asiaa olisi paljon vielä, mutta ajaksenkulku raskaan viikonlopun jälkeen on hieman klimppistä, joten jätän valituksen sikseen. Saatan vielä joskus palata asiaan.

Airut

Valeprinssi

Minäpä kerron teille sadun.

Olipa kerran hieman tasapainoton ja kummallinen prinsessa, joka oli tullut niin kutsuttuun naimaikään, siksipä tämä prisessa matkusti naapurivaltakuntaan, jossa järjestettiin suuret juhlat musiikin parissa. Juhlissa häntä tanssitti naapurivaltakunnan prinssi. Prinsessan vanhemmat olivat innoissaan, sillä olihan se nyt selvää, että näistä nuorista tulisi pari ja valtakunnat yhdistyisivät.

Prinssi kävi kolme kertaa kosimassa prinsessaa tämän valtakunnassa. Prinsessa oli kuitenkin oma tasapainoton itsensä ja kieltäytyi jokaisella kerralla. Hän halusi tietää olisiko prinssistä hänelle mieheksi. Prinsessa antoi prinssille tehtävän: "Kaukaisessa valtakunnassa on vuori, vuorella kasvaa yksi ainut kukka, minä haluan sen." Prinssi ei halunnut jäädä vanhaksipojaksi ja vaivaksi vanhemmilleen, joten hän suostui pyyntöön.

Aikaisin seuraavana aamuna prinssi lähti ratsain suorittamaan tehtäväänsä. Matka Kaukaiseen valtakuntaan oli pitkä ja prinssi oli perillä vasta myöhään yöllä. Pitkästä matkasta voipuneena prinssi jäi nukkumaan vuoren juurelle. Seuraavana aamuna prinssi nousi jälleen varhain ja alkoi kiivetä vuorelle. Puolessa välissä matkaa vastaan tuli haltija, joka oli yksinäinen ja pyysi prinssiä pelaamaan hänen kanssaan korttia. Prinssi oli väsynyt, joten hän suostui ehdotukseen. Prinssi pelasi kunnes huomasi, että aurinko alkoi laskemaan. Hän tajusi, ettei kerkeäisi enään hakea kukkaa määrättyyn aikaan mennessä, mutta sitten hän muisti, että alhaalla kasvoi silmän kantamattomiin kukkia. Prinssi siis laskeutui alas vuorelta, otti mukaansa yhden kukan kedosta ja lähti ratsastamaan kohti prinsessan valtakuntaa.

Prinssi saapui seuraavana päivänä kukka mukanaan. Hän kuvitteli huiputtavansa prisessaa, mutta hän ei tiennyt, että prinsessalla oli kaksi haltiakummia, jotka olivat neuvoneet häntä antamaan tehtävän ja jotka tunnistivat kukan aitouden. Prinssi ojensi kukan prinsessalle ja samassa prinsessa kuuli pienen äänen: "Jos hän sinua rakastais, menis hän läpi vuorien, kukka onneton kedolt' on" Näin prinsessa tiesi, ettei kukka ollut aito.

Prinsessa oli kuitenkin hieman hyväuskoinen ja antoi prinssille uuden mahdollisuuden: "Kaukaisen valtakunnan syvimmässä kolkassa on syvä järvi, järvessä on simpukka, jonka sisällä on maailman kaunein helmi, minä haluan sen." Koska prinssi ei edelleenkään halunnut jäädä vanhaksi pojaksi, hän suostui pyyntöön.

Jälleen prinssi lähti ratsain Kaukaiseen valtakuntaan. Matka oli pitkä, pidempi kuin vuorelle ja yöllä prinssi ratsasti kestikievarin ohitse. Hän oli väsynyt, joten hän päätti yöpyä kievarissa. Pyytäessään nukkumasijaa hän huomasi eräässä pöydässä kaksi tonttua, jotka löivät korttia. Prinssi pyysi päästä peliin mukaan ja tokihan tontut peliseuran huolivat. Monen hävityn pelin ja vielä useamman olutkolpakon jälkeen prinssi huomasi, että aamu jo sarasti, eikä hän ehtisi hakea helmeä määrättynä aikana. Hän oli kuitenkin pelin aikana huomannut, että toisella tontulla oli taskussa helmi. Prinssi lupasi ostaa tontulle kolpakon olutta, jos tämä antaisi prinssille taskussa olevan helmen. Olutta rakastava tonttu suostui heti vaihtokauppaan.

Prinssi kuvitteli jälleen huiputtavansa prinsessaa ja vei tälle valehelmen. Jälleen ottaessaan helmen käteen prinsessa kuuli haltiakummin kuiskauksen: "Jos hän sinua rakastais, menis hän läpi vuorien, helmi onneton tontun taskust' on"

Prinsessa halusi kuitenki edelleen uskoa prinssistä hyvää ja näin ollen antoi tälle viimeisen tehtävän: "Kaukaisen valtakunna tuolla puolen on metsä, metsässä on suuri puu jonka oksilla kasvaa monia käpyjä, mutta ylimällä oksalla kasvaa kultainen käpy, minä haluan sen." Prinssiä alkoi jo kyllästyttää, mutta hän ei vieläkään halunnut jäädä vanhaksi pojaksi, joten hän suostui pyyntöön.

Kuten edellisilläkin kerroilla, prinssi lähti varhain aamusta suorittamaan tehtäväänsä. Matkalla hän ei pysähtynyt kertaakaan vaan ratsasti suoraan metsään, jossa kultainen käpy oli. Hän saapui aamun jo sarastaessa puun luokse ja näki kävyn, jota oli hakemassa. Mutta juuri silloin hänen ohitseen käveli peikko, joka tämäkin oli peliseuraa vailla. Prinssi suostui peliin. Peikko oli etevä korttipeleissä ja pelatessa vierähti useampi tovi, kun prinssi huomasi aamun jälleen sarastavan, hän kauhistui. Samassa hän kuitenkin huomasi, että peikolla oli mukanaan pieni purkki kultaista maalia. Prinssi pyysi peikkoa vaihtamaan maalipurkin hänen viittaansa. Peikko oli koko pelin ajan ihaillut prinssin punaista viittaa ja suostui vaihtokauppaan. Niin prinssi maalasi yhden kävyistä kultaiseksi ja palasi jälleen prinsessan luo.

Prinssi hymyili tyytyväisenä, antaessaan kultaisen kävyn prinsessalle. Prinsessa otti valekävyn käteen ja kuuli samassa haltija-kummin kuiskauksen: "Jos hän sinua rakastais, menis hän läpi vuorien, käpy onneton väärennös on."

Prinsessa loukkaantui prinssin vilpillisyydestä ja päätti elää loppuelämänsä ilman ainuttakaan uutta prinssiä. Mitä prinssiin taas tuli, hän kai pelaa jossain korttia.

Sen pituinen se.

En voi odottaa huomiseen, kun tässäkin hetkessä on enemmän kuin elämää!

Lomaltapaluu ahdistusta potiessani ajauduin TV:n ääreen katsomaan dokumenttia geeneistä. Ei olisi kannattanut. Yleensä tykkään katsoa erilaisia dokumentteja, mutta tuosta en pitänyt.

Katsomani dokumentissa käsiteltiin geenien kartoitusta. Jotkut ihmiset siis lähettävät oman sylkinäytteensä geenejä tutkivaan firmaan, ja heille kerrotaan, millaisia sairauksia he todennäköisesti ovat perineet. Geenitutkimushan on sinällään vaikeaa, että pitää tietää, mitkä geenit vaikuttavat toisten geenien kanssa.

Oli miten oli, kuka haluaa tietää etukäteen kuinka nuorena ja kuinka tuskallisesti tulee kuolemaan? Useimmat perinnölliset sairaudet, kuten Parkinsson ja Alzheimer nimittöin ovat ilmeisesti sellaisia, että niihin ei vain voi vaikuttaa. Onhan sitten tietysti näitä perinnöllisiä sairauksia joiden puhkeamiseen vaikuttaa omat elintavat, mutta silti!

Pystyykö sen jälkeen elämään normaalia elämää, kun saa kuulla, että vaikka olet vielä olet terve, tulet sairastumaan siten, ettet enään sen jälkeen kykene elämään normaalia elämää. Lähes sama asia kuin annettaisiin päivämäärä, jolloi tulee kuolemaan!

Olenko minä ainut, joka on tätä mieltä?

toppi vai floppi

ATK-luokissa vietetyistä tunneista johtuen, olen pysynyt harvinaisen hyvin sisällä muotimaailman tapahtumista. Nyt on pakko kysyä; MITÄ HELVETTIÄ IHMISTEN PÄÄSSÄ LIIKKUU?

On ihanaa, että terveellinen elämä on nyt "in" ja, että lihaksikkuus on nyt muodikkaampaa kuin laihuus, muoti on siis mennyt kirjaimellisesti terveempään suuntaan. 

Kaikesta terveellisyydestä ja mukavuudesta huolimatta minun on erittäin vaikeaa käsittää melko tuoretta muoti-ilmiötä; lenkkarit. Joo, on hyvät kävellä ja jalat on oikeassa asennossa, mutta edes hyvällä tahdolla niitä kenkiä ei voi sanoa tyylikkäiksi. Aika jäätävää, että vielä vajaa vuosi sitten oli suorastaan noloa tulla lenkkarit jalassa kouluun ja nyt lenkkareita käyttää kaikki ne, jotka seuraavat muotia. Tarkotan siis, että aika jännä miten muoti vaihtelee ja kuinka jostain ihan käsittämättömän rumasta voi tulla muotia. Kuka sen edes päättää?

Seuraava järkyttävä lehdissä mainostettu muoti-juttu on vesikampaus eli suomeksi sanottuna rasvaletti, hyi. Likaiset hiukset ei ole kivan näköiset! Luojan kiitos, muu maailma tuntuu olevan kanssani samaa mieltä, sillä mahdolliset rasvaletit on edelleen piilotettu pipon alle. KIITOS SIITÄ MAAILMA!

Nykyisin pukeudun melkolailla kuten muutkin, enkä juurikaan erotu massasta, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaikista muoti-ilmiötä EI tarvitse seurata! Olenko minä vain kapeakatseinen, vai ovatko muut sekaisin? 

Entä jos joku päivä kuitenkin havahdun kaupungilla ja tajuan, että minulla on rasvaiset hiukset ja lenkkarit, tarkoituksella!? Muista elävästi, kun vannoin, etten ikinä laita jalkaani pillifarkkuja. Kuinkas kävikään?

Airut

pää saattaa räjähtää

Tiedättekö sen tunteen, kun on pantannut raivoa sisällään pitkän aikaa. Ajattelet olevasi hylätty, petetty ja jätetty. Sitten tilanne ratkeaa. Olet itse ehkä ylireagoinut, toisaalta olet ehkä kuitenkin käyttäytynyt samalla tavalla kuin muutkin sinun tilanteessasi. Kaikesta huolimatta saat asian selväksi. Mitä tunnet? Helvetillistä raivoa siitä, että olet ollut lähes turhaan vihainen ja surullinen pitkän aikaa. Et tiedä kuinka reagoit, joten huudat suoraa huutoa naapureista välittämättä. 

Vihasta luopuminen suorastaan sattuu. Nyt ymmärrän, mitä sillä tarkotetaan, kun tuntee jotain ja se iha todella sattuu. 

Mutta, kun vihasta pääsee yli, olo on yllättävän kevyt. Voit tehdä asioita joista pidät ja nauttia niistä jälleen oikeasti. Tunne on suoraan verrattavissa raskaan taakan pudottamiseen.

Airut

Kun nyt vain vitutti

Viimeviikonlopun ja tämän viikon alun olen opetellut vihan hallintaa omilla ehdoilla. On mielenkiintoista huomata mihin kaikkeen sitä ryhtyy, kun tosissaan vituttaa! Olen ollut kuluneiden päivien aikana tehokkaampi kuin koko viimekuun aikana!

Henkilökohtaisesti suosittelen kaikille siivoamista, vaikka raivoisa imurointi voikin aiheuttaa vaurioita huonekaluihin ja imurin suuttimeen, mutta onneksi imurista lähtee niin kova ääni, että voit kokeilla samalla suoraa huutoa kilpaa imurin kanssa. Kaikesta huolimatta vihaisena olet harvinaisen tarkka ja tehokas ja saatat yllättää itsesi siivoamalla joka ikisen kaapin, mitä 30 neliön asunnosta löytyy!

Toinen suositeltava vihankanavointi harjoitus on kokkaaminen. Itse en vielä henkilökohtaisesti ole kokeillut pannukakkua, mutta sitäkin suositeltiin jossain kotimaisessa elokuvassa. Itse suosin perunoiden, makkaroiden ja nakkien pilkkomista. Oikeastaan, mitä tahansa pilkkoista! Käsittämätön vallantunne puukko kädessä! Pilkkominen saattaa johtaa jossain vaiheessa hieman sadistisiinkin ajatuksiin, mutta toimii aina. Kannattaa kuitenkin välttää mielipuolista naurua sikäli, kun paikalla on muitakin ihmisiä.

Urheilu, on myös erittäin suositeltavaa, jos haluat unohtaa niinkutsutun vitutuksen syyn. Itse suosittelen kahvakuulaa, lenkkeilyä ja salitreeniä, sopivassa seurassa tai yksin. Huomatkaa, mitä enemmän vituttaa sitä kovempaa treeniä vain! Helpottaa, treenin jälkeen et edes jaksa muistaa, miksi vituttaa.

Suosittelen myös tilanteeseen sopivaa musiikkia. Itse suosin mahdollisimman raskasta musiikkia väkivaltaisilla ja mahdollisesti hieman sairailla sanoilla. Suosittelen myös musiikkia, joka nostattaa itsetuntoa. Vaikka vituttaa, on silti mahtavaa kuvitella olevansa huipulla!

hyvät naiset ja herrat!

Sanon usein olevani feministi ja kai minä sitä olenkin. Olen jostain syystä pitänyt naisia aina jotenkin voimakkaampina kuin miehiä. Olipas huonosti muotoiltu! Minäpä kerron:

Nyky-yhteiskunnassa melko suurella osalla naisita pyyhkii hyvin. Länsimaissa naisilla on nykyisin samat mahdollisuudet kuin miehilläkin. Tietenkin on vielä näitä, melko konservatiivisia valtioita ja kulttuureja, joissa naisten asema on edelleen sama kuin Suomessa oli ikuisuuksia sitten.

En nyt kuitenkaan ala paasaamaa naisten asemasta, vaikka se onkin tärkeä asia. Postauksen idea on nimenoman se, että kerron, kuinka minusta on kasvanut omalla tapaa feministi.

Olen lukenut ja katsonut paljon dokumentteja siitä, kuinka feministi naiset hankkivat itselleen äänioikeuden Isossa-Britanniassa ja Uudessa-Seelannissa. Ihailen noiden naisten sinnikkyyttä ja rohkeutta!

Nyt kerron, miksi pidän naisia voimakkaampina kuin miehiä. Naiset ovat aina joutuneet taistelemaan paremmasta asemasta. 1700-luvulla oli pidettävä korsettiä, että naisten tiukka uuma miellyttäisi miesten silmää ja jotta miehet näkisivät, kuinka hedelmällisen muodokas vartalo naisella on. Miehet säätelivät naisten elämää monien satojen vuosien ajan raamattuun nojaten. Yritän siis sanoa, että miesten ei ole ikinä tarvinut taistella oikeuksistaan samalla tavalla.

Lisäksi minun kasvuympäristöni poikkeaa joiltakin osin 'normaalista ydinperheestä', kasvoin siis kommuunissa. (HA!) Ei, perheelläni ei ole poliittista kantaa. Monista syistä johtuen minun perheeseeni kuuluu myös kolme isän sukulaismiestä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet naimattomiksi ja joilla on asumisoikeus siihen taloon, samoin kuin isälläni. Olen ylpeä, että olen saanut kasvaa nykyaikana niin harvinaisessa ympäristössä. Se ei kuitenkaan ole aina ollut helppoa. Nämä vanhat pojat, jotka eivät tietenkään voi mitään omille käsityksilleen ja ajattelulleen koulivat minusta kestävemmän ihmisen, mitä olisin, jos heitä ei olisi. Kuvitelkaa tilanne, kun teette vaivalla ruokaa ja noi 60-vuotias mies vilkaisee ensimmäistä vaihtoehtoa "paskaa" ja siirtyy seuaavaan vaihtoehtoon "ällöö". Kasvattaa luonnetta. Varsinkin, kun noin käy aina kun tekee ruokaa.

Sitten kerron hieman minun sukuni naisista, joita saan myös kiittä, omasta kannastani.
-Isän äiti, jäi orvoksi viisi vuotiaana, selvisi keuhkotaudista 15-vuotiaana, sai ensimmäisen lapsen 17-vuotiaana ja kasvatti omien laste lisäksi ottolapsia ja myöhemmin kouli minustakin ihmisen.
-Äidin äiti, kerkesi nähdä ennenkuin täytti 40-vuotta, kuinka hautaan kannettiin veli, äiti, ja kaksi lasta. Silti hän uskalsi vielä synnyttää ainokaisen enoni ja kasvatti äidistäni ihmisen. Nyt mummo hoitaa tutaa (iso-isää) kokopäiväisesti. TERÄSNAINEN!
-Oma äitini. Aivan pienenä lapsena hän menetti siskon. Tietenkin äitini jäi pienemmälle huomiolle kuin sairasteleva sisarus, eikä siitä voi syyttää ketään. Toivoa oli nähtävissä, äitini sai muutaman vuoden päästä pikkuveljen. Valitettavasti sama sairaus vei myös tämän lapsen hautaan. En tiedä kuinka tuossa perheessä käsiteltiin surua. Kuitenki vuosia myöhemmin äitini sairastui psykoosiin. Hän voi elää lääkkeiden kanssa aivan normaalia elämää.

Kaikissa näissä esittelemissäni naisissa on asennetta! Kaikki ovat hoitanet miehensä, lapsensa ja askareensa kaikesta huolimatta. Haluan tulla samanlaiseksi. Minusta olisi ihanaa elää elämää, jossa olen täysin riippumaton miehestä. En siis tarkoita ettenkö haluaisi seurustella ja elää miehen kanssa, jota rakastan, vaan haluan, että en elän miehen kanssa käytännön syistä, kuten, jos autoon tule vika tms. HALUAISIN OSATA VAIHTAA RENKAAT TULEVAAN AUTOONI JA HOITAA KAIKEN ITSE!! Haluan myös emännän jatkeen sillä en ylety ylimpiin hyllyihin keittiössäni, enkä saa laitettua verhoja...

Ei minulla muuta.

Airut

Kuvitelkaa, että olen otsikkona on jonkin syvällisen biisin sanat

En ymmärrä miksi joka postauksen alkuun pitäisi selitellä, miksi on taas tullut kirjoitettua vähän. Minähän teen tätä itselleni. Tämä blogi on minun henkireikäni, jolle vuodatan kaikki minua askarruttavat asiat. 

Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, olin vallankumouksellinen. Halusin vaikuttaa asioihin kirjoittamalla. Myöhemmin tajusin, että minun mielipiteeni ovat kovin vähäpätöisiä tässä suuressa bittiavaruudessa. Minulla on edelleen paljon mielipiteitä. En vain jaksa toitottaa kovaan ääneen niistä maailman suurista vääryyksistä. 

Aluksi kirjoitin anonyyminä, en halunnut blogistani samanlaista kuin muilla. Ei mitään henkilökohtaista. Ainoastaan mielipiteeni ja siinä se. Lopulta aloin kirjoitella myös elämästäni pieniä pätkiä ja blogista alkoi pikkuhiljaa muodostua enemmän minun näköiseni. Pian kerroin elämästäni jo todella henkilökohtaisesti. 

Olen suunnitellut todella monta kertaa poistavani tämän blogin. En kuitenkaan ikinä ole saanut sitä aikaiseksi ja ehkä hyvä niin. On mukavaa tyhjentää mieli näppäimistön kautta bittiavaruuteen!

Airut

Ainoastaan sydämmellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.

Raskaan, mutta hauskan viikonlopun jälkeen olo on ehkä edelleen hieman klimppinen, eikä aivot ole vieläkään kunnolla käynnistyneet uuteen viikkoon. Liekö syynä lauantai-sunnuntai-välisen yön huimat puolen tunnin yöunet, vaiko sunnuntai-maanantai-välisen yön 12 tunnin yöunet? Hitaasta ajatuksen juoksusta huolimatta tuli aivan pakottava tarve tulla avautumaan tänne, vaikkei minulla ole juurikaan mitään erityistä kerrottavaa.

Sen verran olen saanut tällä viikolla aikaan, että kävin viimein hakemassa Antoine De Saint-Exuperyn Pikku Prinssi -kirjan kirjastosta. Olen suunnitellut tämän kirjan lukemista ikuisuuden. Pikku Prinssi on lastenkirja, mutta sen rehelliset ajatukset elämästä ja olemisesta ovat todellisuudessa melko raskasta luettavaa. Erityisesti minulle jäi mieleeni Pikku Prinssin kesyttämän ketun sanat; "Ainoastaan sydämmellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä."

Kirjassa todetaan useaan kertaan, että isot ihmiset ovat kummallisia, niille pitää aina selittää kaikki. Tarkoittaako tuo ketun lause sitä, että vain lapset osaavat elää täysin tunteidensa mukaan, kun taas aikuisten täytyy ensin nähdä ja saada joka asiasta todisteita? Mistä tiedän, kumpi olen? Aikuinen vai lapsi? Junalippua ostaessani olen aikuinen. Lain mukaan olen vielä alaikäinen, eli lapsi. Jonkun tutkimuksen mukaan ihminen on henkisesti aikuinen vasta 30-vuotiaana. Senkö jälkeen lakkaa näkemästä sydämmellään? Tutkimuksen mukaan ennen 30-ikävuotta aivot vastaanottavat tietoa ja vaikutteita vaivatta, sen jälkeen se on vaikeaa, lähes mahdotonta. Eikö tuo ole aika masentava tieto?

Ajatukset heittäytyi turhjan lennokkaiksi, joten ehkäpä nyt on ulkoilun paikka!

Airut

Seurustellaanko vai ei?

Jälleen pienoisen tauon jälkeen tulin avautumaan tälle suurelle lukijakunnalleni, minua suuresti hämmentävästä asiasta.

Kuka määrittelee missä vaiheessa kaksi ihmistä seurustelee keskenään? Miten se määritellään? Onko seurustelu virallista, kun se ilmoitetaan Facebookissa? Kuka niin on päättänyt? Onko näihin asioihin jotkut standardit, joiden mukaan tulee toimia? Miksi kanssaihmisille pitää ilmoittaa erikseen seurustelevansa tai ei-seurustelevansa? Onko olemassa joku kaavio, josta voi tarkistaa, että seurusteleeko, jos ei ole aivan varma? Miksi ihmisiä hämmentää niin suuresti, jos haluaa olla jonkun kanssa, muttei halua vielä määritellä, että seurusteleeko? Muuttuuko kaikki, jos kuitenkin tunnustaa seurustelevansa? Pitääkö sen jälkeen leikkiä kaiken aikaa pariskuntaa? Entä kaverit sitten? Kuinka jaetaan aika seurustelukumppanin ja kavereiden välillä? Entä jos alkaa ahdistaa?

Airut

Kesä tuli, Kesä meni...

No, tottakai minun on pakko kirjoittaa ihan yleinen postaus tästä kesästä. Kesähän alkoi muutosten merkeissä, mutta ei siitä sen enempää, sillä olen kiduttanut, teitä, suuri lukijakuntani ihan tarpeeksi sillä aiheella. Olin tänä kesänä erittäin sponttani ja lähes aina rahaton, sillä minulla ei ollut säännöllisiä kesätöitä, vaan tein rahaa ansaitakseni kaikenlaisia hanttihommia, kuten asuntovaunun siivoamista, marjojen poimimista, mattojen pesua, ikkunoiden pesua, nurmikon leikkuuta ym.ym.ym.. Ja aina ne ansaitsemani rahat menivät seuraavana viikonloppuna.. Mutta se elämäntyyli sopi tämänkesän päivä kerrallaan- ajatteluun erittäin hyvin!

Oli myös erittäin tunteita herättävää viedä porukalla kynttilät ja kukkia ystävän haudalle, se oli erittäin hieno hetki, niin kummallista, että kerranki kaikki oli iha hiljaa, eikä kyseessä ollut mikään kiusaantunut hiljaisuus, vaan kunnioittava hiljaisuus johon sekoittui myös ikävää ja surua. Ehkä siitä tulee perinne, ehkä ei.

Tietysti kesääni kuului myös "ei ikinä enää" hetkiä, olinhan tuore sinkku! Kuitenkaan en kadu mitään, mitä olen tehnyt kesän aikana, koska elämäähän se vain on, enkä ole tehnyt mitään yltiö typerää. Ehkä kasvoin hekisesti kesän aikana, ehkä en. Luonnetta ainakin on tullut, enkä ole enää niin ujo  kuin viimevuonna samaan aikaan.

Älkää kuvitelkokaan, että pääsin koko kesän lusmuilemalla, vaikka lähellä olikin! Sain mielenkiintoista työkokemusta niin navetasta kuin ravintolastakin. Ihastuin niin kovin tarjoilijan työhön, että voisin harkita siitä ammattia itselleni.. Aika näyttää. Navetta taas... no se kasvatti luonnetta. Ja totesin, että lehmät on oikeasti aika tyhmiä elukoita.

Koska kesäni oli niin tapahtumarikas en millään jaksa kirjoittaa mistään reissusta erikseen, eikä kukaan jaksaisi edes lukea sellaista romania, mutta nyt ainakin yritin saada tästä postauksesta joten kuten selkeän.

Airut

_MIKÄ_VITUN_KESÄ_?_

Nautin tällähetkellä täysin siemauksin tästä leppeästä kesätuulesta, joka on tullut viihdyttämään meitä tänne Keskipohjanmaalle.. En voi muuta sanoa kuin, että ihanan piristävää näin heinäkuussa, kun normaalisti joutuisi kärsimään jostain helteestä, saankin nyt nauttia tästä ihanasta 13 asteen lämpötilasta ja tuulosesta, joka vie peltikatot ja autot mennessään..

Ymmärrän kyllä niitäkin, jotka kaipaavat hellettä vaikka itse pidänkin toppatakkiin sonnustautumisesta heinäkuussa. Toivottavasti koko loppukesänä ei tarvitse enää kaivaa bikineitä ja muita tympeitä kesähepeneitä esille, sillä rakastan niin suunnattomasti tuota tuulta, joka sekoittaa TV-signaalit siten, että TV:stä on turha koittaa katsoa mitään ja, joka aiheuttaa myös netin pätkimistä, mutta kuka nyt kesällä haluaisikaan olla koneella ja katsoa TV:tä? Paitsi ne jotka valittavat tästä ihanasta viileydestä ja nautinnollisesta ja piristävästä tuulesta.

Toivon myös, että kaikki ne jotka tämän lukivat saavat armottoman närästyskohtauksen, sillä minua ainakin vituttaa ihan saatanasti tällä hetkellä:)

Ystävälläsin terveisin
Airut

Treffit?!

Joo tää on ihan mua, ensin oon kuukauden kirjoittamatta mitään ja nyt on huikean kymmenen tunnin päästä edellisestä postauksesta pakko päästä taas avautumaan!

Katsoin juuri romanttisen-komedian, jonka tarkoituksena ei kaiketi ole yleisesti herättää ajatuksia vaan viihdyttää. No minulle heräsi eräs kysymys. -Mitkä ovat ne paljon puhutut 'treffit'? 

Ihan totta monestikko SINUA on pyydetty treffeille, Suomessa? Tapahtuuko täällä edes sellaista? Jos tapahtuu, tapahtuuko sitä muuallakin kuin isoissa kaupungeissa, jos niissäkään. Kaikissa ulkomaalaisissa elokuvissa höpötetään aina treffeistä, Cosmopolitanissa ei muusta puhuttakkaan kuin treffeistä ja treffi-pukeutumisesta tai treffi-meikistä, oikeastaan tämä suomalaisten naisten päänsekoittaminen ja turhien toiveiden herättely aloitetaan jo ala-asteikäisistä tytöistä, ihan totta! Tyttöjen lehdissä kuten Systerissä ja W.H.I.T.C:ssä on sivut täynnä testejä joissa höpötetään treffeistä, jotka täällä karussa suomessa ovat täyttä utopiaa! Suomessa tunnetumpi käsite on 'kännissä pussailu'. 

Toisaalta, olisiko meistä suomalaisista sellaiseen? Oikeasti sana treffit kuulostaakin iha saatanan typerältä!

Kiitos ja anteeks:)

kesä, eikä mitään tekemistä!

"Kamalaa! Kesä on ihan pian ohi ja niin monia asioita on jääny tekemättä!", tuttu tunne? Kenelle ei olisi.

Kesällä kuuluis rentoutua ja unohtaa kiireet, mutta monesti huomaa silti, että on aikatauluttamassa koko kesää. Tietysti kesätyöt aikatauluttaa ihan kiitettävästi (ne joiden kesätyöt on säännöllisiä), mutta on kamalaa, kun huomaa aikatauluttavansa myös vapaapäivät, tyyliin: "sillon ja sillon mennään Powerparkkiin, tuolloin lähdetään sitten Helsinkiin shoppailemaan, tuolloin taas pitäis keritä käymään mökillä, kai on vielä aikaa lähteä sukuloimaan tuonne Jumalan selän taakse?" ahdistavaa...

Onko nykyään todellakin niin, ettei ihmiset osaa lähteä minnekkään suunnittelematta ensin aikataulua minuutin tarkkaan? Mistä se tapa on lähtöisin? Ovatko kaikki yhtä epäluuloisia reissun onnistumisesta kuin minä? Onko muillakin joka reissulla mukana laastarit ja toppatakki? Tiedän, että jos jaksaisin kantaa niin kuljettaisin myös auton varamoottoriakin mukana (mahdollisesti pitäisi olla mukana myös joku, joka osaa sen asentaa)! Eikö nykyisin enää uskalleta ottaa sitä riskiä, että reissu venyy viikkoon, eikä ole edes hammasharjaa tai vaihtovaatteita mukana?

Olen itse yrittänyt ottaa tämän kesän ilman mitään paineita ja tehdä kaikkea ilman mitään aikatauluja, toki on minullakin ollut töitä, jotka aiheuttavat aikataulutuksia ja hieman stressiä, mutta se nyt vain kuuluu opiskelijan kesään ja tiedän päässeeni melko helpolla. Toisaalta pelkällä tuuliajolla olisi loppuviimeksi aika rasittavaa mennä, eikä kenelläkään normaalilla ihmisellä ole edes sellaiseen varaa.

Luettuani läpi tämän postauksen en voi muuta sanoa kuin, että olipas melko sekava teksti, koittakaa kestää, sillä kirjoitin tämän vain välttääkseni sen tosiasian, että minun täytyy mennä pesemään mattoja....

VanhaNainenHunningolla

Kesäloma siis alkoi, muutosten merkeissä, mutta alkoi silti. Olen viimeisen viikon ajan elellyt päivä kerrallaan systeemillä ja melko yllättäviä nuo päivät ovatkin olleet! Kaikki alkoi viime torstaista, kun kotiuduin Seinäjoelta. Sen jälkeen en ole juurikaan ollut paikoillani. Olen ehtinyt siivoilla vuosia seisonutta asuntovaunua (hyvällä liksalla), maakellaria (on jännä minkä väriseksi mustikkahillo muuttuu viiden vuoden aikana) ja luhtia (ulkorakennus mummulassa). Olen ollut vuoroin helvetin paskainen, hikinen ja väsynyt kaiken riehumisen ja rehkimisen keskellä ja vuoroin viimeisen päälle pyntättynä matkalla kohti Kalajokea. Olen pyörinyt tallilla luvattoman paljon ja lähtenyt monta kertaa uimaan (huonolla menestyksellä, joka kerta). Olen pelannut lentopalloa niin, että luulin käsieni murtuvan jos vielä kerrankin nostan ne. Olen myös kävellyt kahdesti särkille ja molemmilla kerroilla kääntynyt takaisinpäin pääsemättä perille -molemmilla kerroilla satoi...

Voisin luetella tekemisiäni pitkästikkin, mutta koska en koe teidän tai minun saavan siitä mitään, niin ajattelinkin pohtia nyt syitä ja seurauksia. Tarkoitan tietysti minun ja Jimin eroa. Mehän seurustelimme suhteellisen pitkään, joten ero on aika suuri muutos, mutta muutoksen ei tarvitse aina olla negatiivinen asia. Toki minulla on välillä ikävä yhteisiä hetkiä ynnä muuta, mutta se on aivan normaalia. Nyt tajuan, mikä sai minut noin viikko sitten tekemään niin spontaanin ja harkitsemattoman teon. Olin nimittäin pitkän parisuhteen aikana hukannut oman identiteettini ja naiseuteni (kiitos Hanna tästä oivalluksesta!:D), tai siltä minusta tuntui. Joka kerta kun törmäsin johonkin puolituttuun sain kuulla ensimmäisenä "sä oot se Jimin muija", en ikinä "moi Emilia" jossain vaiheessa sellainen alkaa tympimään. Silloi, kun meni hyvin se ei kuulostanut kovin pahalta, mutta loppuajasta se oikein särähti korvaan. Minua alkoi myös ahdistaa se jokaisen sukulaisen "millos kihloihin" -höpinä. Olenko itsekäs jos sanon, että kaipasin sinkkuna olemista? Eerinin Vanha nainen hunningolla kertoo parhaiten minun fiiliksistäni viimeisen kuukauden aikana.

Tämä näistä ajatuksista tälläkertaa, näkemisiiin!

Kaikkien sekavien ajatusten siivittämänä pitäisi pakata tavarat ja hoitaa kaikki käytännön asiat pois alta, mutta mitä minä teen? Minä istun koneella kuin tatti ja keksin helvetin hyviä tekosyitä omaan saamattomuuteeni.
Minun piti aamulla ottaa loput tavarat keittiöstä..
-oli sittenkin parempi mielenterveydelle, että piirrän, sehän vie ajatukset muualle.
Aloin pakkaamaan olohuoneen tavaroita.
-samallahan voi käydä koneella ihan vain vähän vilkaisemassa... vitut, tuossa ne tavarat vieläkin odottaa..
Menin pakkaamaan vaatteita.
Juuri nyt minun on aivan pakko päästä lenkille! (oikeesti!)
Lenkin jälkeenhän on pakko päästä rentoutumaan ja samalla reissulla sitä vieläki ollaan paitsi, että TV lähti.

Positiivista on se, että minä ja Jimi voidaan puhua toisillemme nyt normaalisti, vaikkakin hieman ontosti, mutta silti. Tuskin vielä hetkeen olemmekaan kykeneviä luontevaan keskusteluun, ehkä sitten joskus...
Ja tässähän tämä on, kauan kaivattu sinkkuus!
 Miten ikinä enää opin nukkumaan yksi? Entä, kun minulla ei olekkaan ketään, kenelle lähettää niitä maailman turhimpia viestejä? Entä, meidän sisäpiirin jutut? Kaikki asiat, joita vain me kaksi ymmärsimme? Kenelle nyt kiukuttelen turhasta, silloin kun vaan yksinkertaisesti vituttaa? Kuka nyt kutittaa ja ärsyttää minua kaikella mahdollisella tavalla?
Onneksi minulla on ystäviä, vaikkei nekään kaikessa voi auttaa. Nyt pitää vain selättää tämä pienoinen vitutusahdistussyyllisyys.
Olen ollut lähipäivinä harvinaisen ailahtelevainen.. Ensin ahdistaa yksinäisyys ja on ikävä Jimiä, sekunti ja sitten olenkin riemuissani: "OLEN SINKKU!", sitten TAAS  ahdistaa, mutta nyt käytännö asiat. Sekoan varmaa!! Nyt riittää tämä jauhaminen.

time to say goodbye

Viikonloppu oli tavallaan helvetin hauska ja tapahtumarikas, mutta tälläkertaa mahtui sakkaa sekaan ja kunnolla. Noin kahden vuoden parisuhde päättyi kuin seinään ja se ei ole kenenkään muun kuin minun syy. Jos olisin tajunnut puhua Jimin kanssa aikaisemmin olisi tämä paskainen loppu jäänyt näkemättä ja elämä olisi kaikella tapaa meille molemmille helpompaa.. Mutta, koska olen vain ihminen, niin pitihän tämäkin sitten ilmeisesti kokea. Todella helpottavaa kirjoittaa suoraan! Luojan kiitos minulla on TODELLA hyviä ystäviä, jotka tukee juuri silloin, kun on tarvis eivätkä koita mielistellä vaan ovat minun kanssa samaa mieltä, että paska homma.Vaikka heillä olisikin todella hyvä syy moralisoida ja tuomita minut. Kaiken sen syyllisyyden ja häpeän lisäksi en voi olla muistelematta niitä kaikkia hyviä hetkiä joita meillä oli, lisäksi tämä asunto muistuttaa aivan kaikesta ja ei kahta vuotta elämästä niin vain unohda. En kuitenkaan enää halua palata Jimin kanssa yhteen, sillä tiedän ettei meistä ensinnäkään ole siihen ja minun ahdistuksestani tämä kaikki johtuukin. Enää ei ahdista samalla tavalla, nyt on vain syyllisyys ja nämä käytännön asiat ahdistaa. Pitää pakata tavarat, purkaa vuokrasopimus, hakea uusi asunto ja kestää sitä "Mä kuulin, että ootte eronnu, miks? Te olitte nii hyvä pari.... jnejnejne.." Kaikki, jotka ovat joskus eronneet tietävät, mitä tarkoitan.

Airut

Lukutoukan kirjalista

Kuten te kaikki, jotka minut tunnette tiedätte, että minä RAKASTAN lukemista. Koska olen lukenut todella paljon kirjoja joita voisin suositella kaiken ikäisille ja näkösille kaltaisilleni lukutoukille tai ihan vain kirjaesitelmää varten, niin täältä pesee!!

Juha Vuorinen Juoppohullun päiväkirja:

Aivan huippu kirja! Tosi härskiä kieltä ja paljon alapääilmauksia, mutta musta huumori pelastaa ja kirja sopii aivan kaikille jotka haluavat välillä nauraa kunnolla. (ei kannata lukea yleisillä paikoilla, kummalliset tyrskähdykset kerää vieroksuvia katseita) Suosittelen myös lukemaan kirjan jatko-osan Tolppa-apina se on jo hieman syvällisempi, mutta yhtä ronskia kieltä kuitenkin.

Mikael Niemi Aivot pellolle:

Kuten kirjan takakannessakin lukee "kursailematon ja yllättävä tarina teiniangstista".  Kirjailija on kirjoittanut täysin suoraa tekstiä, mitään pois jättämättä. Kirja oli täynä mielenkiintoisia mietelmiä niin ruuan kuin ihmismielenkin suhteen. Kaikkein herkimmille tämä kirja voi olla kaikessa suoruudessaan melko kuvottavakin, mutta ruokahalun menetyksen uhallakin suosittelen tätä aivan kaikille.

Tuija Lehtinen Roskisprinssi:

Tuija Lehtinen on minun suosikki kirjailijani ja voisin täyttää koko listan ainoastaan hänen kirjoillaa, mutta ajattelin, että ei makeaa mahan täydeltä. Roskisprinssi on suhteellisen kevyttä lukemista, vaikka siinäkin tapahtuu kipeitä asioita. Kirjaa lukiessaan ihastuu väistämättä hieman omituiseen ja omapäiseen Jediin, joka aiheuttaa tupsuineen ja tanssitaitoineen kummastusta pitkin kirjaa. Kirjasta on tehty myös elokuva, mutta se poikkeaa monella tapaa kirjasta.

Kari Levola Tahdon:

Suloinen rakkaustarina, joka sopii kaikille romanttisista kirjoista pitäville. Kirja on myös melko ohut eli se sopii niille, jotka eivät jaksa keskittyä eeppoksiin. Kirjassa on myös mukana hippu jännitystä, eli aivan lässytykseksi se ei vajoa.

Tässä oli muutama minun suosikkini ja lisää tulee sitä mukaa, kun jaksan lukea ja kirjoittaa. En kuitenkaan täytä koko blogia ainoastaan kirjoilla. Jos teillä on suositellla minulle jotain kirjaa tai kirja sarjaa laittakaa laittakaa niitä ujostelematta kommentteihin olen nimittäin kaikkiruokainen lukemisen suhteen. Fantasiaa ei lasketa!

Mä, taaas!?

Pommitan tätä vähäistä lukia määrää taas sekavalla ja kummallisella tekstillä:D Syy tähän yhtäkkiseen kirjoitusvimmaan on yyyyber tylsät valinnaisen tunnit atk luokassa. Nälkä kurnii ja pitäisi lukea jotain loppu testiä varten romaanin verra, mutta ehkä selviän itsestäänselvyyksistä lukematta.
Vaikka koulupäivän selostus olisikin minun suuren lukiakuntani lempiaihe, ajattelin kuitenkin kirjoitella jotain yleistä hölinää, kun on niin pirun tylsää. Lueskelin nimittäin tässä vanhoja postauksiani ja olin vetää itseni raikkaalta tuoksuvasta yleisen vessan pöntöstä alas. No voin ainakin todeta, että olen tämän blogin aikana aikustunut (vitut), vaikka postauksia on ehkä kymmenen, niistä huomaa kuitenkin miten kirjoituskieleni on mahdollisesti parantunut. (?) Ainakin se on hieman selkeämpää, koska olen oppinut käyttämään pilkkuja edes jotenkin. Kiitos tästä lukion äidinkieli!! Edes jotain hyötyä siitäkin laitoksesta oli.
Niin tosiaan täytynee ilmoittaa, että jos joku tästä suuresta lukiakunnastani ei vielä tiedä, niin kaksoistutkinto on taakse jäänyttä elämää. Ei ollu aivan se mun juttu... Liikaa ihmisiä, liikaa mautoja(mopoautoja), liikaa opittavaa ja liian vähä aikaa. Lukiossa oli jatkuvasti kiire johonkin tekemään jotain.., vaikka pyhästi lupasin alkaa lukemaan kokeisiin ajoissa, joka kokeeseen luku jäi viimeiseen iltaan. Nostan hattua niille jotka ovat lukiossa ja pärjäävät sielä. Minua ei sinne enää saa. Varsinkaan kun sielä oli vielä niin pahaa ruokaa!! Enkä ole erityisen innostunut yksin syömisestäkään ja minullahan ei ollut lukiossa juuri seuraa. Ruotsin tunneilla toki tutustuin pariin aivan mahtavaan tyyppiin, joista toisen kanssa minulla oli lähes kaikki kurssit samoja. Mutta alkujakso lukiossa YKSIN, pelkkää tuskaa. Yksinäisyys oikein korostui sielä, kun kaikki muut tunsivat toisensa.
Entäs ne mopoautot... En edes viitsi kirjoittaa niistä. Liian herkkä aihe mulle, nauruhermoja rupeaa aina kutkuttamaan kummasti. No EHKÄ joistakin on yhtä hauskaa nähdä traktoreta ringillä:D
Tuli kyllä sekalainen paketti, mutta mä varotin, ettei mulla oikeesti mitää asiaa ees ollu.

Hyvää kevättä ja sillai!

Rasistit, SAATANA

Kerron tässä nyt hieman viikonlopustani, tarkemmin lauantai illasta. Olimme eräillä ukrainalaisilla tutuilla käymässä, he ovat juuri muuttaneet Suomeen ja omaan asuntoon. Molemmat heistä käyvät töissä. Molemmat ovat hieman hermostuneita siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja syy siihen ovat heidän naapurinsa. Nämä naapurit nimittäin ovat niitä Suomen verorahoilla eläviä alkoholisteja ja muita elämässä roikkuvia surkimuksia, joiden suurin ilo on vaihtaa saunan lukot, jottei "ryssä" naapurit pääse saunomaan.
Tuona iltana, jolloin olimme kylässä näillä ukrainalaisilla naapurit soittivat kerran poliisit ja kerran he katkaisivat sähköt. Miksikö? Kuulemma melusimme, kun muutamat meistä kävivät tupakilla. Se herra, joka motkotti melusta kuin suurikin pyhimys kuunteli itse musiikkia siihen tyyliin, että yläkerran lattia pomppi. Tämä sama mies myös huusi itse melko kovaan ääneen: "TÄÄLLÄ ON HILJASUUS SAATANA KYMMENELTÄ, KELLO ON KYMMENEN YLI!! EI TÄÄLLÄ TARVI RYSSIEN RYYPÄTÄ!!!". Hmm... Olisin ymmärtänyt jos tämä urputtaja olisi vaikka perheen isä tai menossa nukkumaan tai edes selvinpäin, mutta ei tämä herra valitti vain silkasta valittamisen ilosta ja vain ja ainoastaa siksi, että olimme näiden "ryssien" seurassa. Ja voin kertoa, että tämä mies ei ole paras mahdollinen moralisoimaan muita juomisessa varsinkaan, kun kukaan ei meidän seurassamme ollut edes päissään.
Kysynkin nyt, millä oikeudella nämä alkoholistit käyttäytyvät tällä tavalla? Siksikö, että: "Ryssät vei meiltä Karjalan, SAATANA!!" Tuota.. Maailman huonoin selitys rasismille. Voin vaikka vannoa, että kukan nästä mulkvisti naapureista ei ole ollut sotimassa Suomen puolesta. Ja olen 100% varma myös siitä, että nämä ukrainalaisetkaan eivät ole olleet sodassa Suomea vastaan. Toinen selitys: "Ne tulee ja vie meidän työpaikat, PERKELE!"  Älkää naurattako!! Jos, joku niistä naapureista elää muullakin kuin avustuksilla ja työttömyyspäivä rahoilla, se on suoranainen ihme! Sitäpaitsi nämä ihmisethän tekevät sitä työtä, mikä ei suomalaisille kelpaa, eli paskahommia. Tottakai on niitä maahanmuuttajia, jotka tulevat ja mälläävät meidän verorahoillamme, mutta järki nyt käteen! Ei ehkä kannata yleistää, varsinkaan jos itse ei voi elää omien ohjeidensa mukaan.

Toivonkin nyt, että kaikki, jotka tämän lukevat laittavat tämän jutun jakoon. Fb, oma blogi, ihan mikä tahansa!!

Terveisin Airut

Maailmanlopun merkeissä

Tämä ja edellinen viikko on siis mennyt, kuten otsikostakin huomaa, maailmanlopun merkeissä. Olen siis odotellut, että milloin Pohjois-Korea hyökkä -ja minne. Innolla odottelen myös sitä, miten USA tähän, melko varmasti tulevaan, hyökkäykseen vastaa ja paljonko maapallosta on sen jälkeen tallella... Kuulemme meillä täällä Suomen kamaralla ei ole välitöntä vaaraa, mutta, kuinka pian on kun kaikki muut maapallon ihmiset muuttuu säteilyn takia zombeiksi!!!! Luulen, että mun pitää lopettaa zombi-elokuvien katselu. Mutta alan joka tapauksessa keräilemään säilyke tölkkejä piiloon. Pitäisiköhän pakata reppu, jossa on kaiken aikaa kaikki tarpeellinen, jos jotain kuitenkin sattuu? Saakohan jostain kaupasta zombien-tappo-aseita? Alan myös rakentamaan omaa vesijohtoverkkoa, sillä pian zombi hyökkäyksen jälkeen tämä yleinen systeemi pettää. Tajusin juuri, että asun kerrostalossa! Entä jos joku naapureistani saa sen tartunnan? Toisaalta luulen, että olen turvassa niin kauan kuin naapureilla riittää viinaksia. Täytynee siis varastoida sitäkin.. Huoh! On raskasta olla vainoharhainen... Pitänee opetella ajamaan autolla, että pääsen pakenemaan nopeasti. Valitettavasti tämänhetkiset varani ei riitä polttoaineen varastoimiseen, mutta voin rikastumista odotellessani rakentaa nopean pakoreitin aivan lähelle autoja, jos joku spurgu-naapureistani kuitenkin lähtee viinanhimoissaan talsimaan kaupungille ja päättää sitten tulla näyttämää puremajälkeä kamuille... Nyt on myös hyvä syy alkaa treenaamaan, sillä luulen, että on aika raskasta juosta koko Seinäjokea pakoon selässä rinkka ja kädessä joku iso sarjatuliase! Mistähän voisin saada oetusta aseenkäytön saloihin? Entä jos nämä zombit ei kuolekkaan, kun niitä ampuu päähän? missä myydään panssaroituja autoja alle 18-vuotiaille noin 10 €?

PS. Olen vain nälissäni ja hieman väsynyt:)

Minä isona

Idean tähän postaukseen sain Takataskut-Blogista, jossa näin saman tyylisen postauksen omista tulevaisuuden kuvitelmista.

Isona minusta tulee bisnesnainen. Se ei ole olennaista, mitä yritykseni tekee ja mikä virka minulla sielä on. Tiedän vain, että olen edennyt urallani nopeasti valmistuttuani mistä hyvänsä koulutuksesta. Olen siis noin 30-vuotias bisnesnainen, enkä tiedä, onko minulla lapsia tai perhettä. Firmassani minua kunnioitetaan suuresti ja saan kaikki hiljenemään kylmällä bisnes-katseellani. Minulla on töissä päälläni tyylikäs jakkupuku (sellainen joko tummansininen tai musta ja kynähame) jaloissa minulla on tietysti kopisevat avokkaat, jotka sopivat yhteen jakkupuvun kanssa. Pitkät, luultavasti, tummat hiukseni on siistillä nutturalla ja jokainen hiussuortuva on tiukasti paikoillaan. Minullahan on tietenkin tyylikäs bisnes-meikki ja punaista huulipunaa. Silmälasejakaan ei tietenkään unohdeta, vaikka minulla olisi nyt varaa käydä joka kuukausi laser-leikkauksessa olen kiintynyt silmälaseihini, jotka ovat viimeistä huutoa. Töihin ajan upean punaisella Chevrolet Camarolla, jossa on punainen nahka sisustus ja punaiset nahkapenkit.
Siinä oli vain työ-minä. Jakkupuvun riisuttuani persoonani muuttuu vapaa-aika-minäksi. Silloin olen se kaikkien nytkin tuntema Emilia. Paitsi, että olen alkanut harrastaa liikuntaa säännöllisesti ja käyn ahkerasti erilaisissa kulttuuri tapahtumissa. Teatterissa käyn useita kertoja kuukaudessa, sillä olen edelleen kiinostut teatteri-maailmasta. Vaikka olenkin katkera siitä, ettei minusta koskaan tullut taiteilijaa, kuten olin lapsesta asti toivonut, käyn silti taidenäyttelyissä katsomassa aina uusimmat teokset ja nykytaide on minulle erittäin tuttua.

tai sitten juutun lopuksi ikää kaupan kassalle ja valitan saamattomuuttani...:D

Oli taas hiukan rankempi viikonloppu, tosi raskas... Perjantaina perhetuttu tuli käymään ja kertoi, että pikkuserkkuni joutui sairaalaan aivoveren vuodon takia, myöhemmin illalla hän soitti isälleni ja kertoi, ettei toivoa juuri ole... Lauantaina noin yhdeksän aikoihin Jari sitten otettiin pois hengityskoneista...
          Kaverin kuolema kesällä pysäytti ja toi uutta ajateltavaa elämästä... Nyt pää on taas täynnä sekavia ajatuksia, varsinkin kun molempien läheisten kuolemat oli yhtäkkiset ja vähemmän mukavat tavat lähteä... Kaiken aikaa miettii vaan, että kuka seuraavaksi lähtee ja milloin. Tämän takia olen alkanut nauttia muiden ihmisten seurasta huomattavasti enemmän. Ehkä tämä tästä ajan kans helpottaa:)