Sittenkään niin vihreää?

Koko pienen ikäni olen kuvitellut ajattelevani vihreästi. No, olen ollut ilmeisen huono siinä. Minä en vastusta turkistarhausta, tehomaataloutta tai GMO-viljaa. Minäpä kerron miksi en.

Turkistarhaus

Sisältyyhän tähän Suomessa ainoaan tuottavaan elinkeinoon hirvittävästi eettisiä ongelmia. Voi nämä eläinparat, jotka on tuomittu elämään vankeudessa. Päästetään ne kaikki vapauteen! Onhan se hienoa, että tarhaelämään jalostetut elukat juoksevat suoraa päätä kohti lähintä ihmisasutusta, sotkevat paikat, oletettavasti aiheuttavat onnettomuuksia ja lopulta kuolevat nälkään, kun eivät osaa metsästää omaa ravintoaan. Jos jotkut näistä eläimistä kuitenkin kykenevät selviytymään ja vakiinnuttamaan asemansa Suomen luonnossa se tulee aiheuttamaan alkuperäislajeille melkoista tuhoa. Esimerkiksi minkit ovat varsinaisia tappokoneita. Se on sitten eksodus kotoperäisille lajeille, kuten lumikolle. Unohdetaan siis tarhaeläinten vapauden kaipuu.

Entä nämä tarhaeläinten kurjat olot, joista meillä on niin paljon "kiistatonta näyttöä". Nämä eläinten asialla olleet enkelit ovat oppineet kuinka paljon esimerkiksi kuvakulmat, valaistus ja sopivat kuvauskohteet vaikuttavat. Tottakai tarhoilta löytyy sairaita eläimiä. Onko kukaan kuitenkaan sanonut, ettei niitä hoideta? Jos sinulla on silmätulehdus ja olet saanut siihen lääkekuurin, vaikuttaako se heti samana päivänä? Entä nämä kuolleet pennut? Mielenkiintoinen informaatiopommi. Kettuemot syövät pentunsa, jos niistä tuntuu, että joku uhkaa niitä. Mahdollisesti yöllä ilmestynyt kuvaaja saattaa tuntua uhalta. Toisinaan taas kentunpentujen leikit yltyvät niin rajuiksi, että joku pennuista kuolee. Sitäpaitsi, eläiten kunnon kuvittelisi vaikuttavan turkin laatuun. Jos tarhaajien elinkeino riippuu turkiksista eläimet pidetään kunnossa. 

Ja kun lähtee vihreästi ajattelemaan, niin turkishan on luonnontuote parhaimmillaan. Lämmin, kestävä ja biohajoava.

Tehotuotanto

Henkilökohtaisesti olen tähän mennessä suosinut luomua. Tänä syksynä silmäni kuitenki aukesivat ja tajusin, että se on lähinnä tapa pitää soimaava omatunto kurissa. Tai Esko Valtaojan sanoin; "Luomu on hyvää takoittavien ihmisten väärä valinta." Kuulostaahan se todella ihanteelliselta siirtyä kokonaan luomutuotantoon. Kuinkas käytännössä? Suomen elintaso romahtaisi, koska ei pystyttäisi tuottamaan samalla pinta-alalla samanlaista määrää viljaa/perunaa/mitä nyt ikinä pitää tuottaa. Tämä siis tarkoittaisi sitä, että puuttuva määrä jouduttaisiin ostamaan muualta maailmalta ja se siitä lähiruoasta. Jos luomutuotantoon siirryttäisiin ympäri maailman siitä seuraisi maailmanlaajuinen nälänhätä. 

Luomutuotannon ympäristöystävällisyys on myös hieman kyseenalainen. Luomutuotannossa käytettävät lannoitteet ovat teholtaan huomattavasti heikompia kuin tehotuonnossa keinotekoisesti valmistetut lisäravinteet. Tämän takia luomulannoitteita joudutaan käyttämään enemmän kuin keinotekoisia, jotta luomupellot tuottaisivat saman verran kuin normaalit viljelmät. Suuret lannoitemäärät aiheuttavat suurempia valumia vesistöihin ja nopeuttavat rehevöitymisprosessia. 

Luomutuotteiden ylivertaisuus normaalisti viljeltyihin tuotteisiin nähden on täysin mielikuviin perustuvaa simmuun pissimistä. Luomutuotteiden puhtaudesta tai korkeammista ravintoarvoista ei ole minkäänlaisia yleisesti hyväksyttyjä tieteellisiä todisteita. Sitäpaitsi itse me olemme tämän maailman ylikansoittaneet, eikä paluu kivikaudelle taida olla ratkaisu. 

GMO-tuotteet

Itse olen aikaisemmin pitänyt geenimuuntelua pelottavana asiana. Miksi en olisi? Minulle on aina tuotu nenän eteen vain Greenpeacen propagandaa.

Mikä on ensimmäinen kauhuskenaario geenimuuntelusta omalla kohdallani? Mutaatiot tietenkin. Itse toki vein ne aikoinaan niinkin pitkälle, että kuvittelin sen johtavan zombi apokalypsiin. No tämä pelkohan oli täysin aiheeton. Geeimuuntelussa nyppäistään geeni (pätkä DNA-rihmaa) eliöstä A ja liitetään se osaksi eliön B DNA-rihmaa. Kyseessä on niin monimutkainen prosessi, ettei siirretty geeni voi hypätä eliön B syöjään.

Toinen yleinen pelko liittyy siirrettyjen geenien tuottamiin proteiineihin. Pelkona on, että nämä proteiinit aiheuttavat GMO-eliön syöjälle, jotain haittavaikutuksia (syöpää, elinten vaurioitumista ja lopulta kuolemaa). GMO-tuotteita valvotaan prosessin alusta lähtien niin tarkasti, että terveydelle haitallisten tuotteiden pääsy markkinoille on täysin mahdoton ajatus. Sitäpaitsi ruuansulatus hajottaa nämä proteiinit niin tehokkaasti etteivät ne voi jäädä kehoon kummittelemaan.

Jumalan luomistyön sorkkimista geenimuuntelu ei mielestäni ole. Sikäli, kun Jumala on olemassa eikä olisi halunnut geenimuunteluteknologian löytyvän, niin ei olisi tapahtunut.

Suosittelen vielä lukemaan tämän mielenkiintoisen artikkelin aiheesta, ennen kuin tuomitsette täysin tämän tekstin.

Airut

Tarina katkeroitumisesta

Olipa kerran prinsessa, joka ei ollut syntynyt onnellisten tähtien alla. Kohtalo oli tuominnut hänet epäonnistumaan, etenkin rakkauselämässä. Surkeat epäonnistumiset ja pohjakosketukset eivät olleet kuitenkaan lannistaneet tätä salaa optimistista prinsessaa.

Eräänä päivänä hänen onnensa näytti kääntyneen. Prinsessa nimittäin tapasi kerran edustusretkellään nuoren talonpojan. Vaikka he kuuluivatkin eri säätyyn, ei prinsessa antanut sen häiritä, vaan rakastui tähän vilkkaaseen ja iloiseen nuoreen mieheen ja samoin talonpoika rakastui prinsessaan. Talonpoika oli kuitenkin kirottu. Minne hän ikinä menikin ja mitä hän ikinä tekikin aikaa syövä noita tuli hänen mukanaan. 

Pian prinsessa huomasi, että talonpojan aika meni milloin pellolla, milloin kattoa korjatessa. Prinsessalle ei riittänyt aikaa. "Oi sulhoni, oi armaani, talonpoikani mun, milloin nään mä sun?" Prinsessa kysyi viikottain ja talonpoika vastasi: "Prinsessani mun, katto vuotaa, kunhan sen korjaan sillon näät sä mun." Tähän rakkaudesta sokea prinsessa tyytyi, sillä hän ymmärsi, että katto oli korjattava.

Aikaa kului, mutta talonpoika pysyi kiireisenä. Prinsessa kysyi jälleen: "Oi sulhoni, oi armaani, talonpoikani mun, milloin nään mä sun?" Talonpoika vastasi: "Prinsessani mun, vilja on jo kypsää, kunhan sen korjaan sillon näät sä mun." Siihen oli prinsessan jälleen tyydyttävä, sillä hän ymmärsi, että sato oli korjattava.

Talvi saapui. Prinsessa huomasi aikaa kuluneen taas. Jälleen Prinsessa kysyi: "Oi sulhoni, oi armaani, talonpoikani mun, milloin nään mä sun?" Talonpoika huomasi myös olleensa kiireinen, mutta joutui vastaamaan: "Prinsessani mun, mökkini on aivan kylmä, kunhan saan polttopuut pilkottua silloin näät sä mun" Prinsessa ymmärsi, että puut oli pilkottava.

Pitkään prisessa ymmärsi ja odotti. Prinsessa odotti kuukausia, vuosia. Ennen niin kaunis ja iloinen prinsessa muuttui synkäksi ja vihamieliseksi. Prinsessa harmaantui ja hänen ennen niin siloinen otsansa rypistyi. Nopeasti vanhentuneen prinsessan terveys viimein petti. Viimeisenä elinpäivänään hän pyysi kamaripalvelijaltaan kynää ja paperia. Ne saatuaan hän kirjoitti kirjeen ja pyysi, että kun kuolema hänet armahtaisi, kirje toimitettaisi talonpojalle. Pian kirjeen kirjoittamisen jälkeen prinsessa henkäisi syvään ja siirtyi ajasta ikuisuuteen.

Talonpoika oli parhaillaan viemässä lehmiä kesälaitumelle, kun kuninkaallinen airue toi hänelle prinsessan kirjeen. Kirje oli lyhyt; "Minä odotin."

Milloin on hyvä aika lakata odottamasta?

Keskinkertainen avautuminen

Hyvää iltaa arvon lukijat. Kyllä, minä olen palannut! Täällä taas! Voi, kuinka te olettekaan pärjänneet ilman minun syvällisiä ja kypsiä pohdintoja elämän koukeroista? Minä ainakin olen suorastaan riutunut luovan taukoni aikana. Toisaalta minulla ei ole ollut juuri mielenkiintoa avautua teille. Sitäpaitsi, mitä pidemmälle taukoa jatkaa, sitä suurempi kynnys on kirjoittaa. Tuntuu, että pitäisi tehdä täysin tajunnan räjäyttävä postaus! Mutta, arvon lukijat. Minulta on ideat loppu. Pääni on liian täynä tasekirjaa, ennakonpidätystä ja kaikkea muuta yhtä turhanpäiväistä ja ankeaa.

Mitenkö olen kuluttanut hiljaiset kuukauteni? No arvon lukijat. Olin koko kevään ja kesän armaassa kotikylässäni Vetelissä pankkitätinä ja äidin päänsärkynä. Voin sanoa, että niin pitkän kotona asumisen jälkeen oma kämppä tuntui taivaalta. Lisäksi se vahvisti ajatustani siitä, että Veteliin ei ole paluuta -kaikella kunnioituksella veteliläiset. Kasvatin myös maailmankuvaani ja matkustin Portugaliin kulttuurilomalle bilettämään arvon neitokaisten kanssa. Selvisimme reissusta ilman suurempia loukkaantumisia, mitä nyt yksi varvas murtui ja 50 % reissuporukasta sairasti pienen reissulenssun kotiinpaluun kunniaksi. Sitten olikin kaksi viikkoa suunnaton stressipallo koulun ja työssäoppimisen kanssa. Nukuin huonosti, söi huonosti, kiukuttelin ja kaikki oli paskaa. Kun työssäoppimisasiat sitten viimehetkellä selvisivät tuntui kuin satojen kilojen kuorma olisi heitetty harteilta. Se siitä piinasta

Poden tällä hetkellä pahimman luokan keskinkertaisuus-kriisiä. Tiiättekö? Ei tunnu, että olisi ihan pohjalla, vaan kaikella tapaa keskinkertaisesti surkea. Väritön, hajuton ja mauton. Mieleenpainumaton. Keskinkertainen epäonnistuja. Voisin väittää, että keskinkertaisuuden tunne kumpuaa siitä, etten ole tehnyt niissä asioissa, joissa koen olevani hyvä ja jotka koen tärkeiksi, minkäänlaista läpimurtoa. Olen vain keskinkertainen, tai keskinkertaista huonompi. Tavis. Tämä epävarmuus omaan osaamiseeni on seurausta sille, etten todellakaan tiedä, mitä tulen tekemään isona. Tai edes ensi vuonna! Minulla ei ole tällä hetkellä muuta tavoitetta kuin päästä koulu läpi ja hakea "jonnekkin" uuteen kouluun... Minne? Mihin minusta on? Tiedän, että en halua viettää elämääni kaupan, pankin tai minkään kassalla. Saati sitten hikisessä toimistossa. Haluan tehdä jotain enemmän omaa. Mikä on minulle enemmän omaa? VOI KUN MINÄ EN TIEDÄ! Haluan tehdä jotain luovaa. Jotain mistä voisin jäädä mieleen.. En yläasteella olisi uskonut, että se olisin minä, jolla on suunta tulevaisuuden suhteen hukassa. Minä, jolla oli selvät sävelet. Kasvaminen on perseestä...

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin hyvät naiset ja herrat: Airut.

Ps. Ette uskokkaan kuinka ihanaa on taas kirjoittaa.
Pps. Toivon, etten tule avautumaan uudelleen hetkeen,

Neliapila, kaninkäpälä ja ne muut onnenkalut hukassa

Olen ollut viimeisen kuukauden melkolailla hiljaa, vaikka välillä olisi tehnyt mieli kirjoittaa, kevät on pitänyt minut hyvin kiireisenä. Suoraan sanottuna minulla on ollut koko toukokuun ajan aivan uskomattoman paska tuuri. Mikään ei vaan yksinkertaisesti ole sujunut! Antakaa minun nyt avautua aiheesta ja toivoa, että alkava kesäkuu on tullessaan vähän vähemmän tapahtumarikas.

Kaikki alkoi noin puolessa välissä toukokuuta, kun sim-korttini hajosi. No voi voi, asialle ei saanut mitään, joten eikun uutta tilamaanaan ja hommaamaan prepaid-liittymä siksi aikaa. Siitä selvittiin, mutta kieltämättä vitutti. Se tunne, kun olin oman kämppäni oven ulkopuolella ilman saldoa, oli ainoastaan epäuskoinen. Onneksi oli edes auto, niin sain haettua vara-avaimet tädiltä.

No paska päivä senkun jatkui; Puhelimesta loppui akku ja laturi makoili kiltisti huoneen lattialla Vetelissä, kun minä ja puhelin olimme Seinäjoella. Ei auttanut muu kuin lähteä kiertämään naapureita siinä toivossa, että jollain on ihmeen kaupalla säästynyt rakas antiikkinen Nokian pikkupäinen laturi. Luojan kiitos oli ja sain puhelimeen virtaa, mutta jekkujekkuuu Karma senkun  jatkoi minun vainoamistani. Enhän minä homeohta voi mitenkään muistaa prepaid-liittymän pin-koodia ulkoa!! Niin urhea pikku-Emilia lähti uuteen taistoon ja KÄVELI yleisen liikenneturvallisuuden vuoksi Ärrälle. Hampaita kiristellen ostin uuden prepaidin ja harpoin kämpille sellaisilla askelilla, että varmasti itse herra Sarvipäinenkin siellä alhaalla kuuli, että minua vitutti.

Viimein minuun sai yhteyttä ja puhelimessa oli virtaa. Melkein jo nauratti äskeinen kiukuttelu. SITTEN KARMA TULEE JA TÖKKÄÄ SUOLAAN DIPATULLA TIKULLA SILMÄÄN!! Minulle oli tullut jo aijemmin kirje rakkaalta Kansaneläkelaitokseltamme, jossa kyseltiin, että missäs sitä nykyisin majaillaan, kun osoite on muuttunut. Minä tyhmä siis vaihdoin käytännön syistä osoitteeni Seinäjoelta Veteliin harjoittelun ajaksi. No kivan kuulonen setä Kelalta soitti ja kertoi, että minulta tullaan perimään toukokuun asumistuki kokonaan ja samalla koko harjoittelun ajalta opintoraha.. Puhelun jälkeen istuin vielä hetken hiljaa asuntoni lattialla, sitten alkoi hillitön itku-nauru-huuto-kohtaus. VITTU.

No eilen sitten olin kai unohtanut tämän kuukauden pahan karman sillä lähdin enempää miettimättä Tampereelle katsomaan kaverille uutta kopukkaa. (okei jonnekki Tampereen lähelle) Edellisenä iltana ja matkalla kerkesi kai olla liian mukavaa, koska ystäväni paska tuuri liittyi seuraamme.. Ensin kuului kummallinen vaimea *poks. Sitten tytöt katsoo toisiaan silmissään silkkaa kauhua, noh ei hätää rengas se ei ollut, mutta sitten auton takaa alkaa kuulumaan nakutusta, vittu. No ollaan kuin ei kuuluisikaan, kaikki nauraa vähän hermostuneesti, ei tässä mitään... EI JUMALAUTA! Kierrokset ei enää nouse!!! Helvetin kyytiä (taisiis tavallaan) pois moottoritieltä!! Siinä Cittarin pihalla käydään mahdolliset vaihtoehdot läpi. Onneksi heppatädit mukaan lukien Alisan ja Julian äitylit ovat jo Tampereella, kyllä se tästä. Eihän se ollut kuin helvetin hieno ja kallis Bemari..

No osa heppatädeistä tulee hakemaan meitä määränpäähän ja Heikki (se Bemari) lähtee autolääkäriin hinausauton kyydissä. Siinä sitten väsyneenä, hikisenä ja vittuntuneena Alisan on helppo ja mukava ottaa tuntumaan uuteen mahdolliseen elämänkumppaniin. Ihan siis hevosesta on puhe, jos jollekkin kieron mielen omaavalle on jäänyt vielä epäselväksi.

Noniin, hevoset kokeiltiin ja silläaikaa heppatädit olivat päättäneet laittaa meidät junaan. Juna kieltämättä kuulosti paremmalta vaihtoehdolta kuin ilmastoimaton minibussi täynnä täti-ihmisiä. (kaikella kunnioituksella!)

Siinä vaiheessa, kun pääsimme rautatieasemalle oli jo niin nälkä, että näköä haittasi. Ottaen huomioon, että kello oli lähemmäs seitsemää ja me olimme syöneet aamupalat siinä kahdentoista aikaan. Koska kyse on meistä, niin eihän siellä tietenkään ollut yksikään ruokapaikka enään auki, joten tytöt tyytyivät nauttimaan kylmät mikropitsat junaa odotellessa.

Juna tuli ajallaan, mutta ettei meillä vain olisi ollut liian onnistunut päivä saapuu konduktöörin kyrpä ja pulitti Julialta toisen mokoman junalipusta, koska tarina asemalla lipun oston yhteydessä kadonneesta opiskelijakortista ei mennyt läpi. Toivottavasti sille varikselle tuli siinä samassa jumalaton migreeni, kun peri ne rahat Julialta. Näin onnistuneeseen matkaanhan kuuluu, että Peräseinäjoen kohdalla junan vauhti hiipuu ja kuulutuksessa ilmoitetaan, että ukkosesta johtuen matka tyssää ainakin vartiksi..

Väsyneenä ja vittuuntuneina pääsimme viimein Kokkolaan ainoastaan puoli tuntia myöhässä.

Parempaa tuuria odotellessa
Airut

kevätkevätkevätkevät

... Ja niin kevät saapui myös synkkään Suomeen. Voin kertoa olevani täysin kevät ihminen. Kesä on ihan huippu, mutta keväällä on munaa. Siinä on sitä jotain. Se hirveä märän maan haju ja lumen raiskaamat pihat, kaikessa rumuudessaan kevät on niin kaunis, että siitä menee väkisinkin sekaisin! 

Olin kahdeksannella luokalla, kun sekosin ensimmäisen kerran keväästä. Se oli jotain aivan uskomatonta! Luulen, että lisääntyvällä auringolla on jotain osuutta asiaan, samoin kuin minun syntymäajallani, olenhan kevään lapsi! 

En juuri nyt kykene kirjoittamaan pidempää mietelmää keväästä, sillä tämäkään kevätpäivä ei kestä ikuisesti ja minun on ehdoton pakko päästä ulos! 

Tähän perään vielä kevääseen täydellisesti sopiva kipale.

Airut

Niin täydellistä, että pelottaa!

Ystäväpiirini päähänpistot on kautta aikain aiheuttanut hämmennystä aikuiselle väelle, mutten usko, että mikään edellinen on verrattavissa parin viikon takaiseen hämmennykseen, kun järjestelimme oikeasti hienon illallisen. Idea vain tuli mieleen ja samalla sekunnilla, kun se lausuttiin ääneen oli se jo päätetty. Hyvä porukka kasaan ja suunnittelemaan! 

Ensin piti miettiä mahdollinen teema ja mitä syömme. Selväähän on, että kolme ruokalajia on ehdoton, eikä uraansa aloittelevat alkoholistit pärjää ilman viiniä. Aikalailla yhtä pian oli myös selvää, että tytöt laittaa mekot ja pojat kauluspaidat. En tiedä miksi tätä pukukoodia pitäisi kutsua, mutta olimme hienoina. Ruoasta kävimme hieman enemmän vääntöä. Oli vaikea keksiä jotain, mikä miellyttäisi kaikkien makuhermoja..

Ruokalista näytti tältä:

Alkupalat

• vihersalaatti (jääsalaatti-tomaatti-rucola-öljy-feta-salaatti kuulosti turhan pitkältä)
• yrttipatonki
• joku valkkari, jonka nimeä en muista ja tuskin muistaa kukaan muukaan, mutta se oli oikeasti hyvää, vaikken mikään viinin ystävä olekaan

Pääruoka

• lohkoperunat
• pihvirullat (ette ikinä uskokkaan, miten hyviä!!)
• joku punaviini, jonka nimeä en todellakaan muista

Jälkiruoka

• Alisan loihtimat mokkapalat kypsempään makuun(?) NAM! 
• Skumppaa (Toni luki pullon kyljestä jotenkin näin: "raikasta ja kuohuvaa viiniä" ja Julia huusi hädissään "EIKÖ MEIDÄN PITÄNY JUODA SKUMPPAA EIKÄ MITÄÄ VIINIÄ!!?" Ihana tyhmä pikku-Julia...)
• Kahvitkin keitettiin, mutta kofeiini taisi jäädä jo siinä vaiheessa iltaa toissijaiseksi...

Nyt voin ehkä kertoa toteutuksesta. Saattaa olla, että olimme viettäneet perjantaina jonkinlaisia etkoja, joten lauantaina päivällä porukka oli hieman kalpeana liikenteessä. Itse luonnehtisin tuon päivän oloja oveliksi. Joka tapauksessa muutaman tunnin itsemme keräämisen jälkeen lähdimme urheasti kauppaan. 

Kauppatädeillä oli varmasti hauskaa, kun vähintäänkin sekalainen sakki nuorisoa etsii, mitä ihmeellisimpiä ruoka-aineita ja pähkäilee samalla, että mitähän tällaisellakin tekee... Pääruoka meinasi jäädä saamatta, sillä tämän käpykylän yhdessäkään ruokakaupassa ei ollut oikeanlaista lihaa... Jouduimme siis lähteä naapurikunnan puolelle. Kun lihakimppu lopulta löytyi meinasi taju lähteä. Aluksi helpotuksesta ja lopulta järkytyksestä.. KAKSKYT-VITUN-KUUS EUROA! Tämä investointi kuitenkin kannatti.

Kauppareissun jälkeen aloimme laittaa itseämme ja pöytää valmiiksi. Vaikka sinne saapuva porukka oli todella tuttua, tunnelma oli silti kovin jännittynyt kattaessa ja laittautuessa. Sellaista jännitystä, mistä yleensä tietää, että illasta on tulossa hyvä. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä kertoa, että kaikki eivät siis vielä olleet paikalla, vaan minä, Toni (jonka kotia saimme lainata tähän illalliseen), Eetu M. ja Tomi hoidimme pöydän kattamisen ja alkusekoilun. (minä stressasin ja pojat totteli parhaansa mukaan)

Lopulta muukin väki eli Alisa, Julia ja Eetu H. pääsitvät paikalle ja niin saimme aloitettua kokkaamisen. Kello oli tässä vaiheessa muistaakseni lähempänä kymmentä ja hieman oli nälkä. No kokkaaminen onnistui, mutta koska kyse on meistä, jonkin edes pitää muistuttaa, ettei kaikki voi olla täydellistä, sillä lihan kypsymisen loppumetreillä katkesi sähköt. Tämä ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa, vaan oikeastaan nosti sitä, kun loppu illallinen järjestettiin pöytään kynttilänvalossa ja niin se myös syötiin, vaikka puolessavälissä sähköt palasivatkin.

Illallisen aikana tunnelma oli jotain aivan uskomatonta! Hyvä, etten itkenyt, koska kaikki oli liian täydellistä! Meistä olikin johonkin järkevään ja kypsään.

Vissiin kokkaus vielä kesken.

Eetu H. tossujen alla ja Tomin bailulasit.

                                          

Neidit fiininä, kerranki.

Eetut ja tytöt

Melkeen kypsän näköistä porukkaa!

Fiiniä porukkaa ja vitusti sydämiä!!

Illan isäntää emme valitettavasti näe kuvista, sillä hän seisoo kameran takana.

Aamulla harhakuva meidän henkisestä kypsyydestä vedettiin vessasta alas... Viini se on ovelaa juomaa...

Airut + ystävät

Oloja, oloja

Näin baari-iän saavuttaneena voin kertoa siitä, miten yllättäviä krapulat joka kerta ovat. Ikinä ei voi olla varma millaiset olot aamulla odottaa. 

En-liiku-en-syö-olot

Joka kerta yhtä traumaattinen kokemus. Ikinä ei voi myöskään olla varma millaista nesteytystä tämä olotila vaatii. Toisinaan ei tarvitse kuin vilkaista oluttölkkiä ja seuraavana aamuna sitä sitten pidätellään oksennusta. Kaikista parasta on herätä tällaiseen olotilaan jonkun kaverin luota, jolla on porukat kotona. 

Ovelat-olot

Varsinaisesta krapulasta ei voi puhua. Lähinnä esim. ruokailun tai urheilusuorituksen jälkeinen puistatus. Normaalitoimissa krapulapäivänä, kuten sohvalla/sängyllä makoilussa olo on suorastaan loistava ja vielä jääkaapillekkin kävellessä, mutta puolessavälissä ateriaa jostain iskee kamala puistatus. Sama ilmenee, jos teet niinkin rankan urheilusuorituksen kuin portaissa kiipeämisen, samat olot odottaa portaiden yläpäässä, sikäli kun puistatukseltasi sinne pääset.

Kahden-päivän-olot

Nää on ovelat ja vaatii todella huolellista bailaamista aamun pikkutunneilta vähän nille isommillekkin. Kokemuksesta voin kertoa, että skumppapullon avaaminen kahdeksan aikaan aamulla usein kertoo sen, että et kahteen päivään juuri liikahda. (tietenkin sen skumppapullon lisäksi tarvitaan muutakin) Toisen päivän krapula ei ole enää päänsärkyä ja puistatusta vaan ihmeellisen klimppinen olo. Mikä parasta, usein nämä kahden päivän olot sijoittuu siten, että maanantaina nautit niistä koulussa.

Vitutus-olot

Ei välttämättä tarvita mitenkään erikoisen huonoa olo, mutta yksikin väärä liike saa aikaan sotatilan. Uskon, että maailman historiassa olisi huomattavasti vähemmän murhia ja sotia, jos tällaisilta krapuloilta vältyttäisiin. En todellakaan tiedä, mikä saa aikaan tällaisen räjähdysalttiuden. Liekö syynä väsymys vai nälkä.

Morkkis&olot

Kukapa tältä olisi välttynyt? Olojen ei tarvitse olla edes kamalat, mutta krapulapäivän mittaan ilmestyvät flashbackit saa potijan kiemurtelemaan häpeästä. Tällaiset olot kokiessaan jokainen kertoo väistämättä tämän niin legendaarisen valheen "ei enää ikää"

Pääni-on-ollut-yön-puristemessa-olot

Itse kärsin harvoin päänsärystä krapulapäinä ja näin muutenkin, mutta kun pää on kipeä niin sitten se todella on kipeä! Tuntuu kuin olisi nukkunut pää puristimen välissä. Tämä tauti ei lähde kuin nukkumalla.

Minä-muutaman-syön-minä-muutenkin-syön-ja-sittenkin-minä-syön-olot

Sitä söisi vaikka lehmän. Jumalaton nälkä eikä se ota loppuakseen. Yleisin minulla esiintyvä darran muoto.

Tässä taitaakin olla ne olot, jotka minä olen käynyt läpi lupaavasti alkaneen alkoholisti urani aikana. 

Airut